tiistai 10. maaliskuuta 2009

10.03.2009 lomaillaan ja tottistreenit


Toinen päivä lomaa menossa ja ollaan vaan laiskoteltu kotona. Ristokin on lomalla tämän saman viikon.


Aamulla kävin lenkillä Myllypuron puolella metsässä ja otin muutaman kuvan koirista samalla reissulla.




Rommikin innostui taas puutöistä, kuten aina Hymy !



Ja Inkan kanssa hieman pyrähdeltiin ja painittiin siinä lenkin lomassa. Kuvat näyttää ennemminkin maalauksilta kuin valokuvilta. Ei oikein saanut kunnon kuvia tuolla kännykällä.




 



Muutama kuva Pablostakin sain tallennettua. Vaikeaa se oli kun Rommi tuli aina tönimään kännykkää kun yritin kuvata Pabloa Silmänisku!




 


********************


Tänään oli tarkoitus mennä Pian kanssa ensin Viilariin treenaamaan ja sen jälkeen pk-ryhmän kanssa Viikkiin.


Siirrettiin kuitenkin Pian kanssa treenejä, koska lunta oli tullut kentälle sen verran, että ei haluttu kahlata kentällä. Toivottavasti perjantaina päivällä ehditään treenaamaan ensin myös esineruutua.


Olin jo ehtinyt tuudittautua, että meillä ei illalla olisi treenejä Viikissäkään, mutta puolituntia ennen treenien alkua tulikin viesti, että treenit olisi tarkoitus viedä läpi, joten ei auttanut kuin pakata reppu autoon ja äkkiä päättää kuka lähtee matkaan. No äkkiähän se päätös sieltä sitten tuli, kun oli helpompi jättää Inka ja Pablo kotiin Riston lenkitettäväksi ja viedä Rommi sitten samalla Viikissä ulos.


Ihan hyvä päätös olikin, koska olen erittäin tyytyväinen Rommin treeneihin. Aloitimme Rommin kanssa vauhtinoudolla.



  • Vauhtinouto / erinomainen vauhti kapulalle, nosti hyvin ja tuli hyvää vauhtia perässäni ja tiputti kapulan välittömästi kun annoin saalisvapautuksen / palkkana jalkapalla / erinomainen

  • Luoksetulo ja eteenmeno / jätin Rommin maahan, pitkä välimatka / palkkaus jalkapallolla leuan alta, sen jälkeen pallo parkkipaikan päätyyn ja pieni hetsaus / Rommilla aika hyvä mielikuva, koska laukkasi kentän toiseen päätyyn edelläni, eikä välittänyt siellä odotattavasta porukasta mitenkään / eteenmeno vauhdikas, erinomainen, paras tähän mennessä

  • Ruutu 1 / tyhjään ruutuun, pysäytys seisomaan / meni sivusta, ei täysin selvä ruudun hahmotus / seisahtu ruutuun käskystä, vapautus heittämällä jalkapallo ruutuun

  • Ruutu 2 / Samu vei ruutuun jalkapallon, hyvä suora eteneminen

  • Luoksetulo avo (toko) / usea läpijuoksu / pysäytys menee pitkäksi, alkaa ennakoimaan aika nopeasti, harjoiteltava lyhyemmältä matkalta / (Yhden kerran myös luoksetulon jälkeen paluu lähtöpaikkaan seurauttamalla, pystyn jo hieman heiluttelemaan käsiä, ei ota etäisyyttä sivusuunnassa)

  • Kaukokäskyt / ihan ok, nousi kaikilla kerroilla / ongelmia hieman yhä sivulta maahanmenossa, menee vinoon / vahvistettava suoraa alasmenoa sivulta ja sitä, että ei vajoa liian aikaisin maahan

  • Henkilöryhmä / lähdöt seuraamaan ilman sivulletuloa, kontakti hyvä ja oikein hyvän näköistä ja iloista seuraamista, pystyi pitämään kontaktin, vaikka henkilöt hyvinkin lähellä toisiaan


Autolle mentiin luoksetulon kautta, jätin Rommin maahan ja kutsuin autolle. Oikein hyvät treenit, vaikka ei ollut mukana kunnon treenisuunnitelmaa. Varsinkin eteenmeno oli erinomainen ja samoin nouto.

maanantai 9. maaliskuuta 2009

08.03.2009 esineruutua Sipoossa ja tottista Ojangossa


Pian kanssa aamupäivällä tavattiin Sipoossa esineruutu treenien merkeissä. Siitä onkin jo aika kauan, kun viimeksi ollaan treenattu esineruutua. Talvi piti käyttää hyväksi nimenomaan esineruudun harjoitteluun, mutta tämä oli vasta toinen kerta ja edellinen treeni tehtiin muistaakseni ennen joulua aukealla, ei edes metsässä.


Nyt tallattiin sellainen ehkä 30 x 50 metrin alue, jonne jätettiin neljä esinettä. Kaksi minun ja kaksi Pian. Esineinä lasten sandaali, kameran pehmeä suojus, nahkahanska ja lasten pieni sormikas. Kolme esinettä takana ja yksi keskellä pöpelikössä.


Ensimmäisenä oli vuorossa Pian Sulo collieherra, joka yllättikin oikein hyvällä suorituksella. Näin jälkikäteen täytyykin sanoa, että oletteko Te harjoitelleet salaa Hymy ???!!!!!!!!!


Rommi oli seuraavana vuorossa ja aloitin harjoituksen tekemällä sen kanssa tietyt rutiinit, jotka ajattelin tehdä aina kun on vaan treeniapua. Eli ilmoittautuminen, jonka jälkeen käsken maahan ja käyn katsomassa ruudun. Sen jälkeen komennus sivulle ja lähetys. Tehoaa Rommiin, ei turhaa sähellystä ja odottaa paremmin lähetyskäskyä. Lähetän Rommin seisomasta. Irtosi hyvin, mutta alkuun kääntyi minua kohden kysymään apua ja kerran myös jouduin ohjaamaan sitä takarajan lähettyvillä eli oli hiukan ulkona ruudussa. Voin kuitenkin rehellisesti sanoa, että olin tyytyväinen. Kolme esinettä tuotiin aika hyvällä innolla. Viimeinen irtoaminen oli omasta mielestäni paras, hieman sitä psyykkasin ja se tehosi. Loppupalkkan siis saattoi antaa täysin sydämmin.




Rommin jälkeen vuorossa oli Pian malinois narttu Tessa ja sen jälkeen pääsi Inka omalle suoritusvuorolleen. Inka irtoaa hyvin taakse ja vauhti kelpaa minulle oikein hyvin, mutta nenä ei ollut tarpeeksi auki. Kovasti teki takana hommia, mutta tyydyin sitten kahteen esineeseen. Ei kuitenkaan huolestuta, koska neiti tekee sisukkaasti ruudussa töitä ja pitää hyvän vauhdin kokoajan. Ei kuitenkaan vielä pysty ohjaamaan ruudussa samoin kuin Rommia. Inka palaa heti takaisin luokseni, kun annan ohjauskäskyn. No eipä ole montakaan ruututreeniä takana, joten hyvin se menee verrattuna kuinka monta toistoa on alla.



Pablo ei tänään treenannut, mutta pääsi hakemaan kaksi ruutuun jäänyttä esinettä, kun kävimme poistamassa ruudun merkit. Näin Pablokin pääsi tekemään jotain, vaikka kävinkin tavallaan viemässä sen esineen viereen ja käskin etsiä. Esineruudun jälkeen lähdettiin Ojankoon ottamaan tottista.


Aloitin itse Rommilla, jonka kanssa otin ensimmäisenä avoimenluokan tokohyppyä, kun pk-esteet ovat nyt kiellossa vielä tämän viikon. Vielä tarvitsee vähän apua istumiseen, irtoaa hyvin. Nyt kuitenkin ilmeni uusi ongelma, tulee meinaan suoraan sivulle, ihan ihme juttu, mutta korjataan tuo, paljon palkkaa suoraan edestä, ei sivulle siirtymiä.


Rommi



  • Tokohyppy avo

  • Seuraaminen, käsiavulla ja ilman / aitaa vasten, jolla hain suoruutta

  • Ruutu / nouto eli lähetys ruutuun (namit valmiina) ja sen jälkeen nouto toiseen suuntaan / meni alkuun vähän pipariksi kun Rommi lähti kuvaajan luokse eikä ruutuun / joten jouduttiin viedä sen nähden namit ruutuun / kapulan noston kanssa hieman räpeltämistä, palautus hidas, mutta toisella kertaa jo parempi

  • Kaukokäskyt avo

  • Luoksetulo avo / ensimmäisessä näkyi ennakointia, joten kaksi läpijuoksua ja pysäytys kaksoiskäskyllä

  • Eteentuloa läheltä ja kontaktitreeniä


Ruudussa tosiaan alkuun hankaluutta, mutta tänään oli varmaan yhdet Rommin parhaat ruututreenit. Lähetys tyhjään ruutuun ja uudelleen lähetys sen jälkeen ruutuun, johon Pia oli vienyt namit Rommin tietämättä, eteni ruutuun täysin samaa vauhtia kuin aikaisemmin eli erinomaista, ollaan edetty, jeee!


Tässä muutama kuva:


Istuminen hypyn jälkeen



Kontaktitreeniä valokuvaajan toimiessa häiritsevänä tekijänä



Seuraavana olikin sitten Pablon vuoro ja aloitettiin kanssa tuolla seuraamisella ja suoruutta haettiin aidan kautta. Pablon vire erinomainen ja tänään ei ollut näkyvillä eilisetä mitään. Noutoa otettiin taas kalkkunaleikkeen voimalla. Noudot onnistuivat yli odotusten. Ensimmäisellä kerralla kapula oli hiukka vinosti suussa, mutta toisella kerralla otti todella napakasti kapulan maasta ja laukkasi perääni hyvällä innolla. Aivan mahtavaa, jeeeeeee !



Kuvasta ei oikein ilmene se tekemisen riemu, kun herran täytyy katsoa välillä kameraan. Viimeisellä toistolla lähti kapulalle jo ensimmäisestä käskystä ja siihen olikin hyvä noutoharjoitus lopettaa.



Pablon kanssa otettiin myös pitkästä aikaa tunnari treeniä, kun Rommin kanssa sen unohdin tehdä. Voi mikä riemu jätkällä oli, irtosi todella lujaa kapuloille niin, että liisi yli oikeasta kapulasta. Kapulat oli keossa ja oikea hieman niiden edessä. Kun meinasi ottaa kapulan keosta, niin vähän ryin tai voivottelin, jolloin se huomasi sen edempänä olevan kapulan ja nappasi sen, siitä kovat kehut ja treenin toisto, joka olikin jo mahtavan hyvä. Ihanaa nähdä Pablo niin täysin riemuin treenaamassa. Harmi, ettei tullut kuvaa, kun kuvaaja joutui apuohjaajaksi tunnariin.


Sitten otettiin myös ruutua eli vauhtia treeneihin. Ensimmäisellä kerralla otin lähetyksen tyhjään ruutuun ja siitä maahan ja vapautus. Pablolla meni vähän aikaa, ennenkuin tajusi, että lähtee täysiä takaisin. Hyvin se kuitenkin meni, vaikka Pablokin matkalla hieman kuvaajaa taisi ihmetellä. Otimme muutaman toiston ja variaatioita löytyi eli kerran jopa kesken matkan kääntyi ja istui, jolloin annoin uuden käskyn ja siitä juoksi ruutuun. Selvästi kuitenkin on alkanut älyämään hommaa.




Viimeisenä minun koiristani ja koko porukasta oli Inkuliini eli nykyinen "Kirppu", kun se on niin pieni Cool !


Inka treenasi alkuun myös sitä seuraamista sen aidan vieressä. Paljon parannusta tapahtunut, vaikka tietysti nyt oli käsiapu (nami) taas avustamassa ainakin alkuun. Päästiin jo vähän pidempää pätkää.



Seuraamisen jälkeen vuorossa A-este, jonka otin pyöreällä juuttipatukalla. Muistelin Suskin neuvoja, mutta kuitenkin näköjään unohdin juosta A:n taakse Inkan kanssa (siis tietysti esteen sivulla) ja ohjata vain käsiliikkeellä. Juoksin torvi toiselle puolelle, jolloin Inka tuli sivusta. No saatiin kuitenkin toistolla onnistumisia, tulee varmasti yli kunhan siitä ohjataan.


 


Vinoesteen jälkeen otettiin jääviä liikkeitä ja ne sujuivat tasaisen varmasti, vaikka vieläkin haluan ne paremmiksi. Pysähtyy heti ja liike on hyvä, mutta ennen pentuja viime kesänä nämä liikkeet olivat upeita.



Muutama eteentulokin otettiin, mutta käsiapu on vieläkin pakollinen, koska tekee niin helposti sivulletulon suoraan, kuten tokoon on opetettu.



Treenien loputtua Inka pääsi leikkimään Sulon kanssa ja Tessa vuorostaan meidän poikien kanssa. Tässä vähän näkymiä Inkan ja Sulon leikkimisestä.



*****************


Illalla oli vielä treenit Purinalla ja tänään otin koko lauman sinne mukaan. Ennen treeniä käytiin pikaisesti lämmittely lenkillä, jolloin toivoin, että Inka kävisi pissalla, mutta eihän neiti malttanut. Autoon laitoin koirille loimet päälle, jotta lihakset pysyvät lämpöisenä.


Pablo pääsi tekemään rataa kolme kertaa nopeasti ja takaisin autoon. Vauhti oli parempi kuin viimeksi, mutta ollaan kaukana normaalista. Otin Pablon vielä toisen kerran ja olin ihan tyytyväinen, mutta kisoihin ei nyt sitten Kirkkonummelle ilmoittauduta, vaikka niin olin suunnitellut. En lähde ennenkuin Pablon ilme muuttuu treeneissä samanlaiseksi kuin se oli ennen loukkaantumista.


Pablon treenien välissä otin sitten Inkan käymään hallissa vain sen takia, että käytäisiin hallissa sisällä ja takaisin autoon. Pyysin, ettei kukaan (meitä oli vain kolme) tekisi keinua kun Pablo tai Inka on hallissa. Inka oli niin reipas, että otin sillä loppujen lopuksi sitten esteitäkin. Vähän se oli toki matalassa vietissä, mutta teimme seuraavia harjoituksia.



  • Neljä hyppyestettä neliön muodossa / välistävetoja ja kieroja

  • Kolmen hypyn sarjaa / hyppy - muuri - hyppy

  • Pussi / ensimmäisellä kerralla kutsuin, mutta seuraavalla kerralla en ennättänyt kun ehti pussin toiseen päähän kun vasta yritin avata pussin suuta / muutama onnistunut toisto

  • Rengas / olipas työlästä saada oikeasta reiästä, ensin namilla, jolloin alkuun en saanut toivottua tulosta, otin sitten pallon ja muutama hyvä suoritus, kunnes ei meinannut onnistua enää mitenkään / vaihdoin namiin ja muutama erinomainen suoritus

  • A-este ja siitä putkelle / erinomainen ja pysähtyy kontaktille


Inkan häntä pysyi kokoajan vaakatasolla. Osasimpa kerrankin ottaa oikeaan aikaan Inkan mukaan, kun paikalla ei ollut kuin kaksi ohjaajaa minun lisäkseni. Viimeisenä sitten oli vuorossa Rommi, jonka agility käsitti vain neljäkertaa putken läpijuoksun ja voi sitä iloa, voiko joku riemuita noin pienestä, aivan liikkis !


Muuten Rommi treenasi vaan tokoa. Otin seuraamista ja täyskäännöksiä, sivuaskeleita ja peruuttamista. Luoksetuloa ja varsinkin vahvistusta suoralle eteentulolle. Otin muistaakseni myös kaukokäskyjä, keskittyen palkkaamaan ensimmäisestä noususta.


Hallilta suunnattiin sitten jäähdytyslenkille. Inka vaan ei vieläkään suostunut käymään pissalla, joten mentiin sitten läheiseen koirapuistoon, joka oli tyhjä. Puisto on erittäin iso ja tasainen, erinomainen kunnon juoksemiseen. Pablo touhusi omiaan eli haisteli, mutta Inka ja Rommi intoutuivat juoksemaan kunnolla, kunhan Inka onnistui ensin lopultakin pissaamaan ja tulihan sieltä se isompikin hätä.


 


 


 

07.03.2009 tokoa aamulla sisähallilla


Viikko vierähti ilman kunnon tottistreenejä, mutta ei me olla kuitenkaan täysin lepäilty. Eteisen lattiaa ja lasiovea kulutettu melkein päivittäin treenien merkeissä hyvinkin ahkeraan tai no ainakin kerran päivässä. Jääviä liikkeitä ja seuraamista on hyvä seurata lasiovesta. Kaukokäskyt tietty tulee otettua ja luoksetulon eteentuloa.


Ollaan harjoiteltu yhä noutokapulan, tunnarikapulan ja metallikapulan pitoa jokaisen koiran kanssa. Tunnarikapulalle irtoaminen on myöskin ollut ohjelmassa eli luodaan sitä käskyä tutuksi. Nostoa otettiin metallikapulalla Rommin ja Pablon kanssa. Inkan kanssa olen tyytynyt nostattamaan vain ohjatunnoudon kapulaa, pitää metallia mielummin kuin puukapulaa. Iso puukapula on vieläkin vähän yöks !


Muuten ollaankin lähinnä sitten käyty lenkkeilemässä Sipoossa tai Viikissä.


Tässä kuvia torstain lenkiltä Sipoosta, jolloin Pabloa rupesi kesken lenkin väsyttämään, hihiii :-) !





Perjantaina sää suosi meitä vielä paremmin, aivan ihana aurinkoinen päivä ja kiivettiin vähän korkeammalle paikalle ihailemaan maisemia. Koiratkin innostuivat kunnolla leikkimään, jopa Pablokin, joka kuitenkin kyllästyi aika äkkiä leikkimään noiden "kakaroiden" kanssa.





Varsinkin tästä alemmasta kuvasta pidän kovasti. Kuva näyttää ihan piirrustukselta, mutta on otettu minun kännykkäkameralla, jossa ei kovin paljoa pixeleitä taida olla.




Oli kyllä aikamoinen työ saada pesue rauhoittumaan yhteiskuvaan, kun tahtoivat kokoajan viilettää jossain, eivätkä millään olisi malttaneet istua kuvattavana, mutta sain onneksi muutaman yhteispotretin otettua.




Rommista en meinannut millään saada kuvaa, jossa jätkä olisi ollut yksin, kun kännykän kamera on aivan liian hidas tai sitten kuvassa oli jo Inka tai Pablokin mukana. Toisekseen eivät meinanneet antaa mun kuvata rauhassa, tulevat sitten katsomaan mitäs tuo tuolla kyykkii.


***************


Lauantaina aamulla jo klo 9.00 tosiaan treenattiin Marian ja Jackie Airiksen kanssa sisähallilla, kun Maria soitti perjantai iltana, että Heidi ei pääse tulemaan, joten haluanko lähteä seuraksi, niin eipä kauaa tarvinnut miettiä. Päätin heti, että Rommi treenaa ja Inka lähtee tutustumaan halliin. Pablo otin mukaan vain sen vuoksi, että käydään päivälenkillä sitten sen jälkeen, aamulenkkihän oli jo tehty.


Otin hallin edustalla ennen Marian tuloa Pablolle noutoa ja luoksetuloa. Palkaksi olin ottanut voileipäkalkkunaa. Voi rähmän käpälä, että se oli haluton. Lähtee toisella tai kolmannella käskyllä, on epävarma (syystäkin). Toisaalta otti kapulan kerran pyytämättä, kun olin laskenut sen maahan, joten ei se ainakaan täysin ole haluton sitä nostamaan. Laiskaa ravia palauttaa kapulan ja sama juttu luoksetulon kanssa. En kuitenkaan ole menettänyt vielä toivoa, koska kapula ei kuitenkaan ole vastenmielinen. Patukka kuitenkin pysynee piilossa jonkin aikaa kokonaan, ettei se luule, että pamautan sitä sillä, voi apua !


Inka oli niin reipas hallilla, että päätin sitten ihan treenata sen kanssa ja kaiken lisäksi lelulla. Annoin ensin vapaan käydä tutkimassa hallin rekvisiittaa, sohvia ja agilityesteitä ja sen jäkeen otin hieman hyppyä, ei mennyt ihan nappiin, mutta ilme oli paljon parempi. Oli aivan erilainen kuin viimekerralla silloin tammikuussa, joten olin niin iloinen. Ainoastaan seuraamista otin namilla, koska patukan kanssa hakeutui heti liikaa taakse ja seilasi vähän miten sattui.


Inka



  • Ruutu (narupallo)

  • Jäävät liikkeet sarjana (narupallo)

  • Seuraaminen (patukka)

  • Seuraaminen (nami ja käsiapu) / Tästä on tulossa video, laitan linkin kun saan

  • Leikkiä


Rommi



  • Seuraaminen´

  • Metallinouto (kahdella eri kapulalla, iso ja pieni)

  • Kaukokäskyt / ensimmäinen istuminen hyvä, toinen tuottaa pitkältä matkalta hieman ongelmia

  • Tunnari / voi sähellyksen sähellys, toi väärän, joten lähetin uudelleen, poistettiin kapula johon koski eli ottaa suuhun haistelematta / on siis menty takapakkia, täytyy kysyä Riitalta apua ja palataan nyt hiukan niinhin perusharjoituksiin eli taaksepäin alkuharjoituksiin

  • Ruutu


Rommi oli oikein hyvä ja halli tuntuu sopivan sille hyvin harjoituspaikaksi. Hieman oli enemmän kiinnostunut hallin ympäristöstä kuin edellisellä kerralla. Tällähetkellä kuitenkin ongelma on tuo, että reagoi seuraa käskyyn hieman viiveellä eli kontakti nousee liian hitaasti. Kokonaisuudessaan kuitenkin pidin sen toiminnasta eli hyvä poika se on.


Kiitoksia vaan Marialle, että pyysi meidät mukaan Hymy !

maanantai 2. maaliskuuta 2009

02.03.2009 sisällä treeniä ja iltatreenit Viilarissa


Duunin jälkeen käytiin taas urheilupuistossa lenkillä koko lauman kanssa ja koirat oli innoissaan kun pääsivät haistelemaan vieraiden koirien jättämiä viestejä tai no ainakin pojat. Minulla oli sen verran kiire, että en ehtinyt jäädä juoksuttamaan niitä pellolle, mutta katsotaan, jos illalla ei ole paljoa porukkaa, kun mennään iltalenkille, jospa silloin pääsisivät painelemaan täysiä.


Treenasin kotona eteisessä taas, tahtoo vaan treenit venyä kun koirilla näyttää olevan intoa. Oli tarkoitus vaan ottaan Inkan kanssa sitä seuraamisen paikkaa kirjahyllyn vieressä, mutta tuli sitten vähän tehtyä enemmänkin, kuten huomaa tuosta listasta Yllättynyt !


Inka (Koko treenin hyvä vire)



  • Seuraaminen käsiavulla / oikean paikan haku / apuna lasiovi

  • Sivulletulot suoraan / apuna lasiovi

  • Jäävät liikkeet (istumisen kanssa vähän vielä ongelmia, jäi ekalla seisomaan, joten autoin sitten kädellä)

  • Takapäänharjoittaminen vasemmalle ja oikealle

  • Kaukokäskyt avo / voi

  • Tunnarikapulan pitoa / nostoa

  • Metalli- ja puukapulan pitoa (puukapulan pito, istuin lattialla, metallia pitää mielummin kuin puukapulaa)


Rommi (Koko treenin innokas ja erittäin puhtaita suorituksia)



  • Seuraaminen käsiavulla / oikean paikan haku / apuna lasiovi

  • Seuraaminen ilman apua / apuna lasiovi

  • Sivulletuloja liikkeiden yhteydessä paljon / suoria

  • Kaukokäskyt

  • Peruuttaminen

  • Jäävät liikkeet

  • Lennosta maahanmenoa ja seisoomaan jäämistä

  • Paikallaan täyskäännös vasemmalle (ja oikealle), onnistui hyvin

  • Tunnarikapulalle irtoamista oma-käskyllä / tunnarin pitoa

  • 1 kg kapulan pitoa ja nostoa / sama metallilla


Pablo (koko treenin innokas, ei olisi halunut lopettaa, frolicit niin hyviä)



  • Seuraaminen käsiavulla / apuna lasiovi

  • Puolen askeleen seuraaminen ja palkka

  • Sivulletuloja liikkeiden yhteydessä paljon

  • Jäävät liikkeet (kun teen istumista, niin käännöksen jälkeen tekee sen maahanmenon, nyt kuitenkin sain korjattua ilman, että menetti intonsa)

  • Kaukokäskyt / lyhyt harjoitus, maahan lennosta

  • Tunnarin pitoa ja oma -käskyllä irtoamista

  • Metallin- ja puukapulan 650 gr pitäminen ja nosto


 *******


Iltalenkki Viikissä pelloilla ja metsässä. Viilarissa paloi valot niin houkuttelevasti, että ajoin kotiin palatessa kentän kautta.


Rommille otin luoksetuloa ja eteenmenoa. Jätin Rommin kentän toiseen laitaan maahan ja menin kentän päähän. Luoksetulo oli erinomainen vauhdiltaan ja palkkana jalkapallo leuanalta. Heitin sitten pallon kentän päähän ja palattiin sinne missä Rommi oli ollut maassa. Hetsasin hetken ja lähetin. Meni erittäin hyvää vauhtia. Otin tämän vielä kerran uudelleen ja muutaman kerran kierrätin suojelupiilon ympäri läpijuoksuna ja sitten pysäytyksellä.


Inkan kanssa alkuun leikin patukalla ja sen jälkeen tein saman jutun kuin Rommin kanssa jalkapallolla, mutta Inkalla oli pallon sijaan patukka. Aivan mahtava suoritus myös tyttöseltä.


Mutta voi voi Pabloa,  helvatin helvatti, että olen tunari. Olen tehnyt työtä kovasti noudon kanssa ja se on lopultakin nopea kumpaankin suuntaan ja jätkä on innokas. Nyt sitten onnistuin tuhoamaan sen kokonaan, itku meinaa päästä.


Heitin tänään kapulan tai potkaisin patukan suoraan Pablon pläsiin. En ole vieläkään oikeastaan varma mitä tapahtui, saattoi olla, että se patukka oli vielä kädessäni, olisiko se jotenkin kimmonnut Pablon kuonoon kun se oli mulla siitä narusta kädessä ja tein saalisliikettä, hitto kun en saa edes tilannetta itselleni selväksi.


Alkuun kun ajoin kentälle, en ollut ajatellut ottaa Pablon kanssa mitään, mutta pitihän senkin päästä tekee jotain. Tein sitten vauhtinoudon, joka meni upeasti, valtavan nopeasti kapulalle ja kun juoksin kentän toiseen päähän niin Pablo tuli hirmu nopee mun perässä, jouduin toki ottaa kapulan suusta ennenkuin saatoin vaihtaa patukkaan. Pablo repi patukkaa kunnon murinan kera ihan innoissaan.


Sain jonkun hiton älynväläyksen, että tehdään iskunoutoa ja taisin sitten heittää kapulan, kuten yleensä on tapana eli ensimmäinen heitto ja sen jälkeen osoitetaan kapulaa ilman, että heitetään, mutta Pablo tuli joko heiton tielle tai sitten se patukka osu sitä naamaan, mä en ihan oikeasti tiedä.


Joku kuitenkin osui ja lujaa, ei kuitenkaan kohdistanut sitä pelkoa siihen kapulaan vaan siihen patukkaan, mutta epäilen, että se oli se kapula, joka osui. Yritin sitten vauhtinoutoa uudelleen, kyllähän se haki, mutta vasta toisella käskyllä ja palautti ravilla (melkein oli käyntiä kuin ravia, vaikka kuinka juoksin) takaisin, juuri kun olen saanut sen laukkaamaan, niin hienosti kun se haki eilen. Oli kokoajan kentällä ihan paineessa, vaikka mitä yritin, istuin siellä lumessakin, pakko sitten luovuttaa ja vein Pablon autolle.


Jäi tosi huono maku suuhun. Kuinka mä onnistuin tässä jo toisen kerran, edellisen kerran potkaisin sen kapulan sen kuonoon ja nyt heitin, voi itku ja tein niin paljon duunia, että se nouto saatiin näin hyväksi ja iloiseksi !


Autolla kuitenkin laitoin sen suuhun sen patukan kuten kapulan ja palkkasin siitä. Sitten heittelin pari kertaa sitä patukkaa ja käskin tuoda. Toi sen suurempia vastaan panematta, vaikka kentällä ei uskaltanut lähellekkään patukkaa, juoksi suorastaan karkuun eli väisti todella voimakkaasti ja seisoi köyryssä. No nyt toi kuitenkin auton luonna, joten valtavat kehut siitä.


Mutta Pablon tuntien saan tehdä helkkarin kauan töitä, että korjaan tämänpäiväisen mokani, voi elämä, että harmittaa !


 


 

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

01.03.2009 tokoa Heurekalla


Pian kanssa oltiin tänään aamulla Heurekalla tokoilemassa. Minulla oli tänään kaikki koirat mukana. Kävin samalla myös Heurekan lähellä aamulenkillä, joten menin hieman aikaisemmin paikalle.


Rommi oli ensimmäisenä mun koirista tänään ja vähän oli haukkuminen taas häiritsevää. Pian kanssa olin keskustellut jo aikaisemmin netinvälityksellä tuosta tunnarista ja tosiaan mun ei kannata ottaa tunnaria ensimmäisenä Rommille sen tunnetilan takia ja kaukoissa vähän samajuttu.


Rommi



  • Seuraamiseen lähtöjä / vain puoliaskelta ja palkka

  • Seuraaminen, 2 - 5 askelta / muuten hyvä, mutta palkan tullessa irtoaa

  • Seuraaminen, 5 - 10 askelta "pentuseuraamista käsiavulla"

  • Kaukokäskyt takapalkalla / takapalkka ei toimi / paremmin etupalkalla tai siis tarkoitan, että käyn palkkaamassa

  • Tunnari / kisamainen alku kääntymisineen yms. / taas ongelmia, tökki, otti oikean suuhun, pudotti ihan toisen viereen ja meinasi sitten ottaa kaksi suuhun kun ne oli kiinni toisissaan / toi oikean, joten ei otettu uusintaa

  • Sivuaskeleet, peruuttaminen, askeleet eteen / jatketaan peruuttamisen opettamista, ei laiteta kiertämään, kuten olin suunnitellut

  • Käännökset paikoillaan / ohjaajan käsi kiinni kroppaan niin kääntyy paremmin, muuten tulee käden takia sähellystä

  • Luoksetulo ja pallopeli


Inka



  • Seuraaminen, yksi askel / patukka palkkana / voi mitä säätämistä, perusasento ja seuraamispaikka hukassa

  • Seuraaminen, yksi askel / namipalkalla avustaen / vieläkin säätämistä, eilen huomattavasti parempi

  • Ruutu, 1.  Pia vei pallon, vapautus luokse / yhden kerran Pia vei pallon Inkan näkemättä ja siitä lähetys

  • Kaukokäskyt takapalkalla / pallo takana, tekee paremmin kuin namipalkalla

  • Seuraaminen, täyskäännös / takapää toimii ihan hyvin, mutta edistäminen haittaa suoritusta

  • Läheltä eteentuloja / Pia piti Inkaa, narupallo minulla edessä ja vedin sen ylös käden sisälle piiloon / ei ihan niin hyvä kun olin toivonut


Mun täytyy pitää katse ja leuka ylhäällä sekä olkapäälinja täysin paikoillaan. Apuohjaajan kautta täytyisi löytää se oikea asento ja kontakti, meinaan yhden katsottava takaa suoruutta, yhden sivusta oikeaa paikkaa ja edestä kontaktia ja suoruutta, ei yhtään helppoa, kun pienikin liike mun kropasta ja Inka reagoi. Toisekseen mä yleensä treenaan yksin Inkan kanssa, huoh, katsotaan saadaanko apua tokoryhmästä kun tokotreenit taas HSKH:lla käynnistyy. Täytyy näköjään ottaa Inka välillä pk-ryhmään Rommin sijaan, koska ollaan saatu jo jonkinlainen rutiini tähän apuohjaajan hommaan ja onneksi myös Piasta on apua, mutta kun yksi ihminen ei ehdi kolmeen paikkaan.


Vielä viime keväänä ei ollut kuin vähän väljyyttä, joka olisi tokoa ajattellen ollut toivottavaakin ja tuon lisäksi hieman ympyrällä edistämistä, mutta nyt mennään kuin väkkärä suuntaan, jos toiseen. Yritystä ja kontaktia löytyy, mutta nyt on paikka todella hukassa. "Mennään" käskyllä kuitenkin löytyy paikka paremmin, mutta "seuraa" tuottaa ongelmaa.


Viimeisenä oli Pablon vuoro ja täytyy sanoa, että ilahduttavasti Pablo oli tänään ehdottomasti koiristani parhaassa vireessä ja iloisin. Seuraaminen innokasta ja kontaktikin hyvää. Tässäkin oli apuna, että en edes yrittänyt katsoa Pabloa vaan tuijotin Pia, joka kertoi onko Pablolla kontakti.



  • Seuraaminen, lyhyt pätkä / sivulletulot reippaita ja seuraamisessa pysyi kontakti, häntä heilui :-)

  • Seuraaminen ja täyskäännös oikealle, vähän se on väljä ja kontakti herpaantuu

  • Nouto / palkkasin kun pysyi hyvin sivulla ja myös hyvistä sivulletuloista / laukkasi kapulalle ja palautti laukalla / ensimmäisen luovutus karmea, mutta toisella kerralla, kun otin toiston niin luovutti paremmin ja taas laukkasi, jeeeee / ei yhtään paha, mutta pitäisi seuraavan kerran pysyä itse paikalla tai juosta paikallaan, jos haluan vähän sen kautta ohjata oikeaan paikkaan istumaan eteen / palkkaus vatsankohdalta iholta

  • Kaukokäskyt avo, kävin palkkaamassa / oikein kivasti

  • Kaukokäskyt seiso, läheltä / muutama vikatikki alkuun, mutta sitten oikein hyvä

  • Ruutu / 1. Pia vei namit 2. namit salaa ruutuun, lähetin Pablon, joka lähti hyvällä vauhdilla, mutta meni sitten kohti Pia, jolloin minä jouduin lennosta käskemään ruutuun, johon ilokseni Pablo menikin ja siitä käskytys maahan, heti totteli käskyä ja iloinen vapautus ja palkka minun luotani 3. Pia vei namit ja vapautus

  • Luoksetulo käsiavulla, matka pitkä / ensimmäisellä kerralla ennakoi mun käsiliikettä, joten jouduin komentamaan istumaan uudelleen, muuten aika hyvä

  • Luoksetulo, ei käsiapua vaan vain pieni sihahdus, jotta leuka nousee / oikein hyvä


Pia laittoi myös mut ohjaamaan Sulon seuraamista ja alkuun tuntui hankalalta, en saanut sivulle ollenkaan oikeaan asentoon Suloa. No lopulta homma alkoi pelittää paremmin ja oli kyllä kivaa, kun koiran kontakti pysyi ja se seuraa oikealla paikalla, pystyi keskittymään kunnolla siihen mitä teki, eikä ihmetellä missä se on :-) eli mun pitäisi vuokraa, jostain eläkkeellä oleva koira (jota en voisi enää pilata), joka on erinomainen seuraamaan niin oppisin itse kävelemään varmemmin.


******


Kotona otin Inkalla eteisessä seuraamista ja sivulletuloa. Tälläkertaa löysin keinon, jolla saan Inkan hahmoittamaan oikean paikan sivullani seuratessa.


Palaan siis aivan alkuun, käsi kuten Samulla Tuima pennun kanssa, mutta nyt katson lasiovesta, että se on Inkaan nähden oikealla korkeudella niin, että Inkan kaula on täysin ylöspäin kuten Maleilla usein näkee (toisaalta Tuima taitaa olla jo isompi kuin Inka Kieli ulkona) ja vähän käteni on taaempana kuin Samulla ja pidän käden tiukasti kiinni kropassa ja kyynerpää ei saa taipua ulospäin, näin Inka tulee tiiviisti minun jalassani kiinni. Jospa se näin hahmottaisi, ettei edistä ja loittone sivusuunnassa.


Tunnari- ja puukapulaa (650 gr) pidettiin myös ja nyt avasi suun taas itse ja piti rauhallisesti. Pojat kärkkysivät kanssa tekemistä, joten saivat pitää kapulaa kanssa ja katselin niitä peilistä, auttaa rauhallisessa pitämisessä, kun en tuijota.


Illalla oli vielä Pablolla Purinalla agility ja Rommi lähti mukaan iltalenkille. Kumpikin poitsu sai manttelin päällensä autoon. Pablo on menettänyt loukkaantumisen jälkeen halunsa tehdä, joudun kannustamaan sitä aivan älyttömästi ja siitäkään huolimatta häntä ei heilu tai nouse kuin hetkittäin. Aina kun keinu paukahtaa niin se hermostuu lisää, välillä vaan istuin tuolilla ja laitoin sen jalkojeni väliin istumaan, yritti syliin ja venkuili, mutta laitoin rauhallisesti takaisin. Treenien lopussa otin hyppysuoraa, jolloin kannustin kovasti lähdössä ja juostiin edestakaisin niin kovaa kuin jaksoin, jolloin lopulta juoksi lujempaa kuin minä eli päästiin lopettamaan näin positiivisesti.


Suski epäili, että olisiko vielä kipeä, kun on niin säästöliekillä, mutta itse en usko niin, tuossa lopussa näkyi, että kyllä sieltä pesee, mutta enemmänkin se vaan on nyt niin kipsissä, että ei pysty tekemään/innostumaan. Ei hauku edes käsystä ja se on jo selvä merkki missä tilassa jätkä on. Vähän tässä mietin, että jääkö kisaaminen kokonaan tältä keväältä, katsotaan nyt, täytyy käydä sen kanssa haistelemassa kisatunnelmia Purinalla ja päättää siirretäänkö kisat loppukevääseen tai syksylle, kun nähdään miten ulkona alkaa sujua. Todella harmillista kun se aloitti talvikauden hallilla niin lupaavasti ja ääniin reagointia ei ole ollut muuten ollenkaan.


Rommi parka odotti innoissaan halliin pääsyä, mutta kun agilityä ei enää oteta niin pääsi Pablon jälkeen treenaamaan vain tokoa ja kerran sai juosta putkeen. Kyllä se näytti siitäkin huolimatta viihtyvän, kun pääsi tekemään. Otin seuraamista, jääviä liikkeitä ja sivuaskeleita.


Treenien loputtua käytiin lenkillä ja pojat sai mennä vapaana, kun muita koiria ei näkynyt. Rommi kovasti yritti saada Pabloa leikkimään, mutta vanhaa herraa kinnosti vaan hajut.


 

28.02.2009 tottista Viikissä


Tänään taas pk-ryhmän treenit Viikissä, kuitenkin tälläkertaa eri parkkipaikalla kuin viimeksi. Inka oli tänään Rommin sijaan treenaamassa, mutta Rommi pääsi mukaan, koska samalla saatan ulkoiluttaa sen Viikissä ja pyysin etukäteen Katia auttamaan Rommin tunnarin kanssa.


Inkan treenit sujuivat hyvin tai ainakin Inkan vire oli loistava. Käytin kokoajan vain patukkaa palkkana. Ongelmia on näköjään paljon ja ne ovat syntyneet nyt aivan lähiaikoina noiden takapääharjoitusten takia.


Vielä tämän lisäksi Inka ottaa kaikki mun kropan liikkeet huomioon ja liikkuu paikaltaan niiden mukaan. Mun pitäisi pystyä olemaan täysin eleetön ja se on vaikeaa, kun Inka on niin pieni, että mulla ei ole mitään hajua missä se on Nolostunut !



  • Kontakti häiriöllä / ihan kivasti pysyi kontakti, häiriö pelkästään apuohjaajien kävely ympärillä

  • Seuraaminen, yksi askel / palkkana patukka, lentää klo 9.00

  • Vauhtinouto / Samu heitti kapulaa vielä pidemmälle / vaadin istumaan, mutta pidin pannasta / vaihto lennossa patukkaan

  • Eteenmeno / Marjaana vei patukan, hetsaten Inkaa / ensimmäinen yritys meni persiilleen kun Inka sotki homman hakuun / toistolla oikein hyvä suoritus


Rommi pääsi myös sitten tekemään sen tunnarin, mutta paljon oli säätöä. Oli odottanut niin kauan autossa, että tunnetila ei ollut oikea. Sähläsi sitten aikalailla. Otettiin ihan niin, että itse käännyin kuten kisoissa ja kun kapulat oli laitettu, käännyin takaisin ja lähetin. Koski vääriin kapuloihin ja toi väärän. Toistettiin koko harjoitus ja nytkin sähelsi, mutta toi oikean kapulan.


Asiaa pohdittua hetken, tulin myös siihen tulokseen, että jos tuo väärän niin pidän toiset pihdit varalla ja nappaan kapulan pihdeillä ja vien takaisin. No toivottavasti ei tarvitse ruveta siihen.


Samalla annoin Rommin vähän aikaa olla siinä kanssamme kun keskustelimme ja annoin Marjaanalle ja Samulle namia, jotta voivat tarjota Rommille niitä.


 

perjantai 27. helmikuuta 2009

27.02.2009 lenkkeilyä


Rommi pääsi päivälenkille ensimmäisenä ja päästin sitten oivaan aikaan ulos, kun edellä meni Nikke ja Santtu eli Rommin perivihollinen ja sen jälkeen vielä pölyhuiska tulee vastaan, eikä mulla tietty ole kuonokoppaa tai no on mukana nylonkoppa, mutta se on taskussa.


Onnistuin onneksi ennakoimaan ja väistin metsän puolelle, ettei jouduta kohtaamaan sitä pikkukoiraa suoraan ja iso pakettiauto jäi onneksi siihen meidän väliin. Kyllähän se Rommi siinä riehui ja haukkui, mutta en tiedä johtuiko se vielä Santusta, jonka hajuvanassa metsään siirryimme vai haistoiko sen pölyhuiskan.


Aika selvästi huomaa missä vaiheessa siirrytään omalta alueelta pois, koska sen käytös muuttuu niin ratkaisevasti. Hyperenergisyys laantuu ja tilalle tulee kontaktinhakuinen ja rauhallinen koira. Kotiin tullessa varmuuden vuoksi otin Rommin seuraamaan, jotta se ei ehtisi näkemään vastaantulijoita ennen minua. Hassu jätkä, seuraisipa sen treeneissäkin noin suurella innolla, pitääköhän vaihtaa nakit Froliciin ;-) !


****


Pablon ja Inkan kanssa mentiin ensin metsään hieman juoksemaan ja haistelemaan sekä sen jäkeen kierrettiin meidän alalenkki. Asfalttikentälle jäätiin hieman harjoitelemaan seuraamista ja täyskäännöksiä. Kummankin koiran vire erinomainen ja kontakti hyvä.


Kotona otin vielä pihalla Inkalla alokasluokan hyppyä narupallo palkkana ja Pablon kanssa avoimen luokan hyppyä ihan vaan Frolicin voimalla. Rommi raukka joutui tyytymään vaan katsomaan, kun hoidon jälkeen ei saa riekkua.