perjantai 16. tammikuuta 2015
12.01.2015 HT0 viimeinen treenikerta
Sain Jenniltä vähän moitetta siitä, että autan koiraa liikaa eli minun pitää siirtää vastuuta Toivolle seuraamisessa enemmän. Kroppa heiluu suuntaan, jos toiseen ja sen kyllä tiedostan itse oikein hyvin ja videolla se on todistettu. Kun Toivo joutuu itse ottamaan vastuuta niin perusasennotkin alkaa olemaan parempia. Tulihan tämä todistettuakin, kun treenien loppuun Jenni käskytti seuraamista ja aina käännöksen jälkeen tuli pysähdys. Kun lopetin itse heilumisen niin rupesi Toivokin yrittää kunnolla.
Enkö voi tässä sanoa, että kroppa oli rauhoittavien takia hieman "letkeä" ;) !
No itse olen pyytänyt Jenniä vähän "ruoskimaan" minua siitä, että menetän hieman langat käsistä, jos koira ei toimi niin kuin parhaimmillaan. Silloin, kun Toivo keskittyy kunnolla ja on imussa niin minä kävelen hyvin ja hallitsen kroppani, mutta heti, jos on pientäkin hääräilyä niin minä helposti myös menetän otettani.
No alkuun kuitenkin oli se kisaharjoitus ja Toivo teki palkatta koko luokan, mutta jätin toisen seuraamisen pois. Taas vire oli aivan väärä, mutta mietittiin myös sitä, että Toivoa ehkä ennen kehään tuloa täytyy juoksuttaa pallolla tai siis Toivo itse voisi purkaa ennen suoritusta palloon. Toteutus vaan hiukka vaikea kisoja ajatellen, mutta tätä täytyy pohtia miten saadaan se vire kuntoon.
En muista kyllä, että missä järjestyksessä tehtiin, mutta luokse tulolla aloitettiin. Seisomisissa pysyi hyvin paikoillaan, ei liikuttanut jalkoja. Nyt löysin myös paremman paluu paikan itselleni, jotta perusasentoon siirtyminen tuli oikeaan paikkaan. Toivo oli taas aivan liian äänekäs. Jotenkin en usko, että se johtuu palkkaamattomuudesta vaan ennemminkin se on vaan niin väärässä vireessä nyt Ojangossa. Häkkiin rauhoittuu hyvin, mutta taas haisteli mattoa ihan "sekopäänä" siinä etutilassa ja Toivoa ennen olikin kuulemma ollut taas se hemaiseva tyttönen. Toivon vaan täytyy oppia kestämään nämä juoksut. Helppoa se ei tule olemaan, mun pitäisi pystyä vaatimaan sitä keskittymään ja taas samalla itse tarvitsen, jonkun joka taas vaatii minua vaatimaan Toivoa, just just eiks kuulosta hyvältä !
LUOKSETULO / ok muuten, mutta tuli suoraan sivulle (avut kyllä oli)
HYPPY / ok
LIIKKEESTÄ MAAHANMENO / taisi olla ok
LIIKKEESTÄ SEISOMINEN / tarjosi taas muutaman askeleen jälkeen maahanmenoa ja kutsuin mukaan => seisominen oli kuulemma tosi napakka ja nopea, reagoi heti ja loppuosa hyvin
SEURAAMINEN / toivo ei ihan ollut kartalla, tarjosi heti taas maahan menoa (maahan menon tarjoaminen tuntui olevan vallalla, mutta tällaista tämä välillä on), mutta sen jälkeen alkoi sitten tajua, että tämä oli sitä seuraamista, eikä jääviä eli liian usein on nyt aloitettu tämän tyyppiset harjoitukset seuraamisilla. Vähän ei Toivon keskittyminen ollut parhaimmillaan.
Kisaharjoituksen jälkeen oli sitten parin muun koirakon vuoro ja Toivo odotti häkissä. Sitten oli Toivon revanssin vuoro. No mentiin kehään ja Toivo haaveili ihan omiaan, joten pääsi sitten lennossa takaisin häkkiin.
Yksi koira siinä välissä ja sitten Toivo pääsi yrittämään uudelleen ja nyt oli jo kuulolla. Teki siis hyvää käydä häkissä piipahtamassa. Nyt sitten seuraamista ja alkuun järkytyin Jennin vaatimuksista, eihän me vielä osata kuin namiavulla talliasi, ollaan treenattu vähän, mutta ei tarpeeksi. Mutta Jenni vaan komensi minua keskittymään paremmin ja kävelemään paremmin, olemaan auttamatta Toivoa ja antamaan Toivolle vastuuta. Kuulemma näytti sitten tosi hyvältä ja kyllä se paremmalta minustakin tuntui, ainoastaan musta tuntui, että Toivon kontakti ei ollut tarpeeksi ylös, mutta nämä on juuri näitä kohtia, jossa pitäisi nähdä videolta se koira. Yleensä siinä käy niin, että sitä ei vaan itse näe, että se kontaktikin on ihan ok. Mä kyllä uskon Jenniä, kun sanoi, että näytti hyvältä :) !
Meillä on onni jatkaa Jennin opeissa loppukevät kanssa maanantaisin samaan aikaan, mutta kurssi muuttuu ahkerat 1 -kurssiksi ja kurssikaverit on sitten vähän eri tasoisia. Meitä tältä samalta HT0 -kurssilta on mukana kolme ja loput kolme on sitten kisaavia koiria. Kaksi evl -koiraa ja yksi avoimen koira tai saattaa kyllä olla, että heillä on jo voittaja seuraavana etappina.
tiistai 6. tammikuuta 2015
4.1.2015 tehiksen kisaharkan video
06.01.2015 Toivo 1 v 5 kk ja 03.01.2015 Inka 9 v 5 kk
Aamu aloitettiin lenkillä Ojangossa ja kunnon puolentoista tunnin lenkki tehtiinkin. Pakkasta oli peräti 15 astetta, mutta vaatetta oli paljon päällä, joten hyvin tarkenin.
Tosiasiassa oltiin menossa treenaamaan tokoa Mariannen kanssa, mutta ei muistettu, että hallilla oli agilitykisat. No koiria ei yhtään haitannut lenkkeily. Kuuden koiran lauma sitten suuntasi lenkille. Toivo leikki ja juoksi taas koko lenkin Lahjan kanssa niin onnellisena, vaikka joutui välillä tyttösen alistsmaksi. Ihana katsoa sitä iloa !
Inkakin oli niin reipas ja jaksoi lenkin taas kerta kerralta paremmin. Niin iloinen Inka, että omakin sydän meinaa pakahtua. Lopetin Inkan kipulääkkeen noin puolitoista viikkoa sitten. Katsotaan nyt hetki miten menee ilman niitä.
Tätä blogin pitoa olen vähän miettinyt, että jatkanko tätä ja missä muodossa. Vähän ajattelin, että lopetan treenien kirjaamisen, koska harvemmin tulee itse kaivettua täältä omia kirjoituksia jälkikäteen, eikä tätä kuitenkaan kovinkaan moni lue, joten ei ole niin tarpeellinen kenellekkään. Ehkä ostan taas kalenterin ja aloitan sinne treenien kirjaamisen ja seuraamisen. Tänne ehkä kirjaan vaan tarkemmat selvitykset koulutuksista, kisaharkoista ja ehkä kuvia ja videoita joskus niin saan helpommin tarkistettua mitä ja miten piti tehdä. Kun pitää täällä yllä kaikkia treenejä niin en saa tästä itselle oikein irti mitään. Ehkä jätän pois myös tokokurssien kirjaamisen, ellei sieltä tule esille jotain tarkemmin kirjoitettavaa muistiin.
Nyt pitäisi vaan löytää kunnon kalenteri tähän tarkoitukseen !
maanantai 5. tammikuuta 2015
05.01.2015 aamutreenit Ojangossa
Aikaisin aamulla Mariannen kanssa Ojankoon hallille. Toivo treenasi kahdessa osassa !
1. Kierros
Kehääntuloja
Muutama liikkeelle lähtö näiden yhteydessä
Pitää vaatia, että tehdään yhdessä ja kontaktilla !
2. Kierros
Ohjatun noudon suunnat
Merkki treeniä + merkin kiertoa
Suunnat menee hyvin ja pysyy merkillä. Otin jo itse etäisyyttä merkkiin. Vietiin palloja ylöspäin noin 5 metriin ja leveys normaalia suurempi. Merkkiä treenattiin reilusti palloilla ja näki, kun pallo vietiin.
Paikallaolot vielä loppuun. Inka Lahjan kanssa ja Leo Toivon kanssa. Toivo on ollut niin levoton nyt (ei Inkan kanssa). Täytyy treenaa paikallaoloa nyt ilman häiriöitä hetken. Istumiseen laitoin namin jalkojen väliin ja makuussa namit ympärille !
Tänään oli erikoisherkkua koirille, jouluista kalkkunaa ja broilerin kiivipiiraa. Kelpasi paremmin kuin nakit !
sunnuntai 4. tammikuuta 2015
04.01.2014 Toko Tehiksen järkkäämä kisaharkka
Voi elämä........ toin jätkän häkin ensin halliin, jotta ei alkaisi haistelemaan maata. Heivasin häkkiin rauhoittumaan ja hyvin siellä olikin, vaikka viereiseltä kentältä tuli aikamoista haukuntaa sen korviin. No ei se maata nyt sitten haistellut, mutta pari kivaa narttua kyllä bongas ja eihän se muuta kuin yritti sinne narttujen kanssa leikkimään ja minä raukka siinä samalla yritin saada sen virittymään kehään menoon. Tavallisesti laitan sen maahan hetkeksi rauhoittumaan ennen kehään menoa, mutta nyt se ei tullut kuuloonkaan. Vähän yritin saada kontaktia minuun ja otin muutaman käännöksen, mutta voi ei siihen pieneen päähän nyt mahtunut kuin toiset koirat.
Ei kun kehään siitä vaan sitten ja unohdetaan virittelyt. Toivo aloitti heti kommentoinnin ja vielä ihan seuraamisessakin pääsi siltä ärräpäitä kilpaa naapurikentän agilityä tekevien koirien kanssa samaan taahtiin, kuin nekin haukkui. Seuraaminen on kyllä innokasta, mutta normaalia enemmän kontakti vähän eli aivan liikaa, mutta sivulle pysähtymiset oli jo parempia. Videota, kun jälkikäteen katselin niin täytyy kyllä sanoa, että naapurikentän koirien haukunta oli kyllä aika jatkuvaa ja voimakasta. Ei se kyllä selitä Toivon haukkumista, mutta häiritsevää se kyllä oli. Sen tiesin kyllä etukäteen, että pyytäessäni Toivoa hypähtämään minua kohden niin aika usein haukahtaa, mutta muuten o kyllä ollut hiljaa.
1) Seruaaminen kytkettynä / kontakti hieman rakoili, paikka pysyi hyvin ja liikkeestä pysähtymiset oli jo vähän parempia / haukkui koko ajan ja tämä pääsi yllättämään, koska ei ole ennen haukkunut muuten kuin silloin, kun otan luoksetulossa edestä sivulle ja haukku on tullut lähinnä sen takia, että ei olla sitä tarpeeksi treenattu / oma remmikäsi heilui näköjään ihan alituiseen, vaikka näköjään edellisellä kerralla Mariannen kanssa oli lähes liikkumaton
2) Seuraaminen vapaana / taas sitä haukkumista aikalailla siellä sun täällä, ennen liikettä ja liikkeen aikana ja jälkeen / kerran kesken seuraamisen ärähdin haukahtamiseen / ihan alussa liikkeelle lähdön jälkeen hiukan kontakti rakoili turhankin paljon ja taisi vilkaista ihan kuvaajaakin, mutta paikka oli taas hyvä / Toivon kontaktin katkoamiset on sellaisia nopeita ja palautuu myös nopeasti
3) Liikkeestä maahanmeno / no tähän olen ihan tyytyväinen, vaikka tosin tässäkin olisi voinut seuraamisessa olla kontakti enemmän ylös (nämä kommentit vaan sen takia, kun tiedän sen pystyvän parempaan)
4) Siirtyminen luoksetulon alkuun ja siirtymästä palkka / vinkunarulelu ja leikkiminen, no tässäkin metelöi aika lailla => täytyy ehkä hieman tsekkaa tuota meidän leikkimistä, painostanko liikaa vai onko Toivo vaan "mölyapina" ;)
5) Luoksetulo / pysyi hyvin ja vauhti hyvä, mutta ei jarruta tarpeeksi aikaisin / hyvin tosian eteen, mutta kuono työntyi mun jalkojen välistä ja siitä sitten hypähti vähän taakse hyvään asentoon / sivulle tulossa ensin tiukensi eteen ja vasta sitten tuli sivulle äänekkään haukahduksen sävyttämänä
6) Liikkeestä seisominen / no tyhmä ohjaaja saa vaan syyttää itseään, kun ollaan vaan noin kaksi kertaa tehty seisominen ilman, että annan käsiavun ja nyt sitten en antanut apua / Toivo teki maahanmenon, kävin nostamassa ylös, mutta marssi sitten mun perässä / otin uudelleen toiseen suuntaan, mutta ennakoi maahan itse muutaman metrin jälkeen, josta kutsuin mukaan ja sitten avulla seisominen / sivulle pääsin palaamaan ilman, että liikkui ja istui ekalla / itse voisin tarkistaa vähän omaa paluupaikkaani, koska Toivo istuu taaksepäin ja jää turhan taakse
7) Hyppyeste / lähestyminen meni hyvin ja ei karannut hyppysistä, hyvin lähti käskystä ja seisoi hyvin, ei kylläkään niin terävä pysähdys kuin Jessican luona pari viikkoa sitten, mutta ihan kelvollinen / odotti nyt hyvin paikoillaan, mutta sivulle istumiseen tarvittiin kaksi käskyä, kun keskittyi agilitykentän tapahtumiin juuri silloin (haukkuminen/lelujen äänet)
Tämän jälkeen palkkasin ja sen jälkeen tehtiin vielä kapulan pitoa. Tarkoitus oli pitää noin 10 sekunttia, mutta se on vielä Toivolle liian pitkä aika ja varsinkin, kun tyhmänä tuijotin painostavasti Toivoa silmiin, just just. Pudotti mun nilkkoihin ja otin uudelleen. Otti kapulan ensin hyvin, mutta sen jälkeen siirsi kapulaa liikaa takahampaisiin. No harjoitellaan tätä rauhassa.
Toivo pääsi oman vuoronsa jälkeen lepäämään häkkiin nakkipinon kanssa ja rauhoittui sinne taas hyvin. Osallistuttiin vielä paikallaoloihin, jossa oli avo ja alo koirat yhdessä. Toivo ei tähänkään rauhoittunut ollenkaan ja kuikuili vieraita koiria. Mentiin viimeisenä riviin ja tällä kertaa riviin menoa avitin nakeilla ja yritin rauhoittaa Toivoa nakeilla koko alkuajan ja luoksepäästävyyden. Ei reagoinut Markoon mitenkään, mutta toisalta ei kyllä varmaan niin kiinnittänyt huomiota, kun söi niitä nakkeja kuin automaatista. Maahan meni ekasta käskystä, mutta oli tosi levoton ja vinkui sekä kuikuili sinne naapurikehään, jossa tehtiin agilityä. Pysyttelin lähellä ja jouduin menemään lopulta tosi lähelle. Ei vaikuttanut siltä, että nousisi, mutta vinkui kokoajan. Palkkasin aika tiheään. Sivulle nousi ihan minun käskyllä.
No sellainen suoritus sitten tänään. Edelliset ongelmat oli korjattu, mutta vaikka viimeksikin oli kovilla kierroksilla niin pystyi tekemään hiljaa, lukuunottamatta tuota luoksetulon sivulletuloa. Tätä täytyy nyt tarkkaan miettiä ja sitä palkkaustapaa miettiä tarkkaan, että en sillä ainakaan lisää äänenkäyttöä.
Tähän loppuun videota 26.12.2014 tehdystä palkkaamattomuustreenistä. Video kisaharkasta tulee myöhemmin, kun saan sen koneelle.
Videolta hyvin näkee, että meillä tässä vaiheessa oli vielä nuo sivulle istumiset seuraamisessa vähän hukassa ja osasyyllinen on kyllä minä, kun kerta heiluttelen yläkroppaa miten sattuu, kun oletan tulevan täyskäännöksen, vaikka sellaista ei tulekkaan tai pysähdyn liian nopeasti.
Lisäksi tässä videolla on selvä ero kisaharkan seuraamiseen kytkettynä. Meinaan tässä remmikäsi ei heilu lähes yhtään, kun kisaharkassa se sahas samaan tahtiin, kun toinenkin. Se voi vaikuttaa myös kontaktin katkoihin kisaharkassa.
Sitten loppuosa tuosta samasta treenistä. Kisaharkka videon nyt nähtyäni niin tähän on tullut parannusta noihin seisomisiin. Pysyi kisaharkassa nyt paremmin paikoillaan, eikä liikutellut tassujaan. Tässä samassa treenissä tauon jälkeen puuttuttiin näihin tassutteluihin ja se on näyttänyt jo näin pienellä treenillä tehonnen. Myös hyppyä kisaharkassa lähestyttiin paljon hallitummin, eikä sinkoiltu omia aikojaan esteelle.
04.01.2015 uusi vuosi ja uudet kujeet
Tällä kertaa tyydyttiin treenaamaan pelkästään tokoa ja varmaan paljon pidättydynkin tekemään vaan toista, jotta täysi teho pysyy päällä. Kyllä se toki jaksaa kumpaakin, mutta kun agilityssä on kaikkea uutta niin se väsyttää nopeammin, joten ainakaan agilityn jälkeen ei voi tehdä tokoa, ellei agilitytreeni ole todella lyhyt.
Toivon kanssa on nyt hiukan ollut ongelmaa treenatessa sen kanssa, että se tuntuu välillä katoavan omaan maailmaan ja narttujen hajuihin. Meidän hallilla, kun saa treenata juoksuiset nartut, kylläkin juoksupöksyt jalassa ja vaan oman vuoronsa ajan, mutta Toivon pieni pää on nyt mennyt aivan sekaisin ja olen kuullut muiltakin uroksen omistajilta samaa. Toivottavasti kaikki pitävät ne juoksuhousut juoksunartuilla päällä. Täytyy vaan yrittää sopeutua tähän, kun säännöt on mitkä on ja olen itsekkin Inkan kanssa Sporttikoirahallilla juoksun aikana ollut juoksuhousut pikkuhoususuojineen treenaamassa. Mutta kyllä se vaan niin on, että tuollainen just vuosi ja 5 kuukautta täyttävä aika viriili nuorimies on aika hankalassa vaiheessa tämän suhteen.
Hallin odotusosassa ei päätä meinaa saada maasta irti, kun tullaan sisälle halliin. Haistelee ihan hurmoksissa tekonurmea, joten täytyy varmaan taas ottaa kevythäkki mukaan ja sujauttaa Toivo sinne. Treeneihin on kyllä motivoitunut tekemään, mutta välillä vaan siltä ajatus tuntuu katkeavan. Paikallaolotreeneissä kyllä on ihan ok, mutta yhtä-äkkiä sai maasta hajua, jolloin posket rupesi heilumaan. Istumisessa vetää hajua ilmaan pää heiluen ja niin edelleen. Kyllä Toivo tehtävät suorittaa, mutta siinä ohessa sitten ei ole mukana täysillä.
Ulkona myös on tuo narttujen perään vinkuminen mennyt ihan mahdottomaksi viimeisen kahden viikon aikana ja nyt olen yrittänyt pari päivää siihen puuttua lenkillä. Kotona ollaan onneksi ihan rento ja rauhallinen, mutta eilen ei sitten ruoka maistanut. Tähän asti syönyt aina kuppinsa tyhjäksi, lukuunottamatta viime kevättä silloin, kun jalka alkoi nousta niin silloin syötiin vähän pitkin hampain. Silloinkin taisi vaan 1 - 2 päivää paastoo ja toivotaan, että nytkin alkaa ruoka maittamaan.
02.01.2015
Oltiin Seppo Savikon yksityistunnilla. Tunti agilityä vaan minulle ja Toivolle. Toivo aina välillä kävi huilimassa seinässä. Lähinnä treenattiin kontakteja. Mulla, kun kävi se vahinko, että Toivo karkasi sille keinulle edellisellä viikolla.
Nyt sitten treenattiin vauvakeinulla paukuttelua. Madalletulla A:lla sen ylimenoa ja puomin pätkä laitettiin korkean pöydän jatkoksi ja siitä sitten tehtiin sitä ylös- ja alasnousua.
Toivoa alkuun jännitti aikalailla sen ikävän kokemuksen vuoksi, mutta Sepon avulla saatiin sen jännitys lievittymään ja siinä se paukutteli rentona lopulla keinun ylösnousua ja juoksi puomin pätkää ylös ja alas sekä A:ta juoksi edestakaisin innokkaasti ja joudun nappaan sen sieltä lopulta pois, kun olisi vaan jatkanut.
Putki ja hyppy yhdistelmää tehtiin ihan vaan sen takia, että saatiin rankan jännittävän keinun paukuttelun väliin, jotain tosi hauskaa ja helppoa.
Sitten tehtiin pari hyppyä niin, että itse jäin toisen hypyn viereen ja vähitellen toistojen kautta etenin kauemmas itse hypystä. Pallon heitin aina vastakkaisella kädellä eteenpäin, kun Toivo hyppäs toista estettä. Mun katse piti olla esteessä. Saatiin tähän myös jatkoharjoitus ohjeet, kuhan ensin ollaan treenattu tämä kuntoon molemmalta puolen.
Hyviä neuvoja saatiin jatkoa varten niin A:n juoksukontakteihin kuin muuhunkin.
03.01.2015
Ojangossa treenaamassa agilityä. Ihan kivasti meni ja tehtiin pieniä harjoituksia. Inka kävi välillä treenaamassa agilityn alkeita mummoagilitynä.
keskiviikko 31. joulukuuta 2014
31.12.2014 se olisi sitten vuoden 2014 viimeinen päivä
Inka raukka pelästyi ja stressaa koko ajan ja lenkillä tulee takana vähän vähemmän innokkaasti, mutta häntä ei ole mennyt takajalkojen väliin tai mitään vastaavaa. Maanantain päivälenkillä pamahteli aivan koko ajan, mutta onneksi eilen sitten hieman vähemmän. Kyllä niillä ihmisillä sitten on rahaa niihin paukkuihin laittaa, kun niitä on varaa räiskiä pitkin viikkoa ennen ja jälkeen. Lähinnä Inkan pelko on tullut nyt esille illalla, kun ei enää iltalenkille haluaisi lähteä ja tulee tosi varovasti silloin ulos ovesta. Sisällä on vielä aika rauhallinen ja ihan pientä läähätystä näkyvillä, ehkä sekin enemmän liittyy minun kotoa lähtemiseen.
Toivo ei vielä ole tajunnut oikein mitään ilotulitteiden perään, ei ilmeisesti muista viime Uuden Vuoden aattoa. Tuo lähietäisyydeltä tullut paukku lähinnä kiinnosti ja olisi halunnut mennä katsomaan ja lenkillä tulleita paukutteluja ei ole ehtinyt ihmettelemään, kun täytyy haistella kaikkea niin kovasti ja tohottaa eteenpäin. Vapaana en ole kuitenkaan enää uskaltanut pitää sunnuntain jälkeen, kun meillä tosiaan voi näitä paukkuja pamahtaa mistä tahansa.
Myöskään ei olla mitään treenailtu sunnuntain jälkeen tai no vähän Toivo teki kauko-ohjauksen asentoja. Lähinnä vaan seiso - istu - seiso tai mahan - seiso - maahan. Istumiseen tehtiin kurrea, mutta maahanmeno on jäänyt vähäiselle, kun en saa sellaista maahanmenoa, kun haluaisin, joten jatketaan ikuisuuden tuntuvan ajan sitä kurrea, jos se maahanmeno ja sieltä istumaanmeno vähitellen alkaisi muistuttaa haluamaani tapaa. En ole käyttänyt nyt crokseja apuna takajalkojen pysymiseen vaan pelkästään matonpalasta, jota on aika vaikea saada Toivon ymmärtämään, että sieltä ei takajalat saa poistua tai liikkua. Vähän olen pitänyt oikeasta takajalasta kiinni ja nyt antaa jo pitää, alkuunhan se oli tosi hankalaa. Nyt olen ajatellut, että jos Jukka viitsisi laittaa mulle laudan sinne maton alle niin ehkä Toivo vähän paremmin hahmottaisi. En halua kuitenkaan mitään korkeaa systeemiä, koska maahanmeno saisi minun mielestä olla mahdollisemman normaali, eikä peppu kahean korkealla.
No sellaista meillä nyt ja ei muuta kuin HYVÄÄ UUTTA VUOTTA kaikille !