perjantai 14. kesäkuuta 2013

11.06.2013 Jessican koulutus

Tiistaina Inka pääsi Jessican koulutukseen Sipooseen ja täytyy sanoa, että olipas mukava taas olla opissa, vaikka jouduin aika tarkkaan miettiä mitä tehtäisiin. No Inka oli niin innoissaan, että sillä tuntui olevan hyvinkin hauskaa.

Aikataulujen kanssa oli hieman sotkua ja Jessica oli pyytänyt meitä tulemaan tuntia aikaisemmin, mutta paikalle saavuttua meitä sitten olikin kahden ryhmän verran. Siinä vähän aikaa setvittiin, että kuka menee milloinkin, mutta päädyttiin, että me mentiin sitten Mariannen kanssa ekaksi. Alkuun kuitenkin hieman extraa ja tehtiin paikallaolot neljän koiran voimin seuraavien tulijoiden kesken. Ensin evl:n istuminen ja sitten paikalla makuu. Inkan kanssa olin juuri ajatellut, että oltaisiin katsottu sitä paikalla makuuta ja Inkan ininää siinä istumisen ja makuun välissä, kun mitään ei tapahdu.

PAIKALLA ISTUMINEN JA MAKUU

No eipä Inka inissyt missään vaiheessa, vaikka homma hieman kestikin. Odotti välit hiiren hiljaa ja ei pitänyt ääntä makuullakaan nyt ollenkaan. Ainahan se yleensä hiljenee viimeistään, kun ehdin piiloon, mutta nyt häiriönä toimi ennenmminkin hyttyset tai muut ötökät, joita täytyi hieman katsella. Istumisessa oli kerran tassutellut. Makuussa kääntyi kerran lonkalleen.

Inkan selän tilanteen takia kysyinkin olisiko Jessicalla mitään ohjetta kuinka saada Inka menee suoraan lonkalleen maahan. No yritettiin sitten eri tavoin saada suoraan lonkalleen maahan tai ohjata Inkaa painamalla lonkalleen, mutta eihän se onnistunut koiralta, jota on vuosikausia yritetty estää lonkallemeno. No tässä täytyy nyt miettiä, että otetaanko sitten ne pienet pistemenetykset, jos Inkasta tuntuu epämielyttävältä.......... ehkä näin, ei varmaan kannata tähän käyttää paljoa energiaa, yleensähän Inka siirtää kerran painon toiselle puolelle ja sallittakoon se tuon selän tilanteen takia.

INKAN YKSILÖOSUUS

JÄÄVÄT / Näitä ihan sen takia, että Inka ei innostu enään peruuttamalla, eikä muillakaan perinteisillä tavoilla, pitäisi kehittää jotain hauskaa, joka toimisi namilla. Noi näissäkin voin peruttaa, mutta ei niin, että Inka alkaa jo ennakoimaan ja hiipimään.

Maahan: hyppypompun kautta (kivaa), alkuun voin auttaa kädellä
Istuminen: pyörähtämisen kautta (sekin aika kivaa)
Seisominen: liikun taaksepäin ja heiluttelen kättä edestakaisin ja siitä kädellä stoppaan

RUUDUN PAIKKA

No nyt tehdään vähän aikaa niin, että enpäs sanokkaan mitään, kun Inka tulee ruutuun vaan Inka ottaa vastuu paikasta, ei seis ja ei mitään "Yes" sinne. Ekalla kerralla voin näyttää paikan ja niin edelleen ja loppuun sitten kivaa.......... esim. pallolle suoraan.

Jonkin verran ohjauksia niin, että Inka laitetaan ruudun eri puolille ja siitä ruutuun.

Myös niin, että ollaan vähän lähempänä evl:n muodostelmassa !

RUUDUN LOPPUOSA

Jätän Inkan ruutuun tai maahan jonnekkin ihan vapaasti ja apuohjaaja kertoo, kun Inka on noin 1,5 metrin päässä minusta ja käännyn oikealle ja Inka saa kiriä kiinni. Kun tulee sivulle ja on aktiivinen niin kehut + palkka. Sitten vielä niin, että apuohjaaja taas ilmoittaa, kun Inka on 1,5 m päässä ja minä teen äkkipysähdyksen, jos Inka menee ohi niin siihen sitten "oho, mihis menet" !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti