tiistai 17. huhtikuuta 2012

17.04.2012 Flunssan pirulainen


Ei treenata, ei niin.... kisat lähestyy ja mä makaan sairaslomalla. Lauantai meni kokonaan sängynpohjalla, sunnuntai  liikkeenohjaajakurssilla sinnitellen ja sunnuntai iltana sitten kauhukseni totesin olevani kovassa kuumeessa. Viimeksi taisi mennä 38 astetta rikki kaksikymmentä vuotta sitten vai onko siitä vieläkin kauemmin aikaa.



Ikävää on, että teoriassa pitäisi pysytellä sängyssä, mutta kun koirat on kuskattava ulos. Säälittää kun ne pääsevät vaan niin lyhyille ulkoiluille. Eilen illalla sentään Jukka vei ulos, mutta yritti senkin nakittaa lopulta minulle, kun olisi voinut imuroida sen aikaa.



Maanantai 16.04.2012 tunnari



Maanantaina jatkettiin sängyssä lojumista, lukuunottamatta työterveyshoitajalla käyntiä. Koirat täytyi heittää ulos, sille ei voinut mitään ja postilaatikolla käynnin yhteydessä tein kummallekkin tunnarin portaikon alapäässä hiekalla kulman takana (oman varaston taakse), paljon kapuloita sikin sokin. Rommi onnistui erinomaisesti ja Inka sähläs ekan yrityksen eli toi väärän. Toisen yrityksen Inka hoiti jo hyvin, kun lähetin tekemään yksin nurkan taakse.



Tiistai 17.4.2012 tunnari x 2 ja tunnarin pito



Aamulenkillä tunnari kummallekkin nurkan taakse, paljon kapuloita rivissä ja palautus portaikkoon. Kumpikin onnistui erinomaisesti, myös pito rappusissa ok.



Päivälenkillä tunnari kummallekkin kentällä maalin taakse. Kumpikin onnistui erinomaiseti.  Tunnarin kanto laukalla maalia kierrättäen ja eteentuloa sekä tunnari suussa sivulle ja siitä uusi kierto. Paljon kapuloita rivissä !



Kotona hieman kaukoja (todella vähän) ja tunnarin pitoa. Rommille myös sivuaskeleita, mutta oma hermo petti, täytyi laittaa koira jäähylle ja itsensä jäähylle. Ei jaksa kipeänä ei jaksa..... ja koirat ihmettelee, kun kuiskailen niille käskyjä tai huidon vaan !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti