torstai 22. kesäkuuta 2017

19.06.2017 treeniä omalla kentällä

Raahasin itseni ja Toivon kentälle iltalenkin jälkeen ja otin mukaan kepin ja kaksi merkkiä !

Aloitin tekemään eteentuloja apuvälineellä, mutta ensin minulla oli kummatkin merkit, mutta totesin, että siitä ei tule mitään, joten poistin toisen. Toivon asenne oli alku hämmennyksen jälkeen reipas ja avoin, selvästi keskittyi onnistumaan ja ymmärtämään mitä siltä haluttiin.

Sitten tein liikkeelle lähtöjä niin, että keppi oli oikeassa kädessä ja meni yli vasemmalle Toivon eteen, joka oli sivulla perusasennossa vasemmalla. Siinä vaan ensin kädellä kosketuksen kautta otin Toivolle parempaa ryhtiä ja yritin saada sen pysymään myös hiljaa käteen kosketuksen hetkellä, kun se haluaisi aina hieman koskettaessa haukahtaa. Sen jälkeen vaan siinä sivulla kontaktia ja vasta useamman toiston jälkeen yhden tai puolikkaan askeleen verran etenemistä ja siitä palkkaus namilla !

Tämän jälkeen heitin kepin sitten pois ja tein Päxan ohjeen mukaan seuraamista ottaen ensin kohteen ja lähtien sitä kohden ja sen jälkeen kaartaen vasemmalle polvia nostellen. Alkuun Toivo oli vähän yhtä hämillään kuin lauantaina Talissa, mutta sitten se lähti hakemaan paikkaa vähän paremmin ja pääsin palkkaamaan oikeasta kohdasta ja paransi jokaisella harjoituksella suoritustaan !

Jääviä tehtiin kanssa ja nyt alkaa mahanmeno sujumaan huomattavasti paremmin ja aletaan lähestyä sitä hyvää maahan menoa, joka meillä jo aikaisemmin oli hallussa. Istumiset onnistui ihan kivasti myös, mutta seisomiseen toivoisin enemmän voimaa ja kerran kokeilin nyt kiepsahtaa itse eteen, jotta ei lähtisi ottamaan sivusuunnassa pysähdyksessä etäisyyttä.

Luoksetulon eteen tulo oli aivan jäätävän hyvä, vaikka vauhti kova, tosin annoin uuden käskyn, kun lähestyi ja edessä vielä istu -käskyn, jolloin tuli ilman halki pompahtaen upeasti eteen. Ai, että tykkäsin ihan sikana tuosta miten sen teki !

Loppuun vielä luoksetulo pysäytyksellä ja pelkällä käsimerkillä. Heitto lähti vasta pysähdyksen jälkeen !

Huomaa kyllä kuinka tuo lelu on meillä mieluinen palkka, kun lähinnä palkkasin namilla ja vielä kuivamuonalla (kostea maukas, josta koirat tykkää, ei niiden normi ruokaa) niin repesi lähes liitoksistaan saadessaan narupallon, jota tosin yritti varastaa mun liivin takataskusta koko treenin ajan !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti