tiistai 13. kesäkuuta 2017

05.06.2017 Treenit Heurekalla Pian kanssa

Jukka oli maanantaina niin kiltti, että lainasi auton minulle, jotta pääsin maanantain treeneihin Toivon kanssa. Olimme Pian kanssa vaan kaksistaan ja keli ei oikein suosinut vaan oli ihan sadetreenit.

Toivon kanssa harjoiteltiin luoksetuloa alkuun ja sitten ohjattua noutoa sekä useampi tunnistusnouto. Luoksetulon treeneissä palattiin käsimerkkiin tuon suullisen käskyn sijaan ja kyllä se nyt toimi paremmin, mutta ihan sellaisia pysäytyksiä en saanut aikaiseksi kuin Toivoin, mutta toisaalta Toivon vauhti oli aika kova !

Ohjatussa sillä on nyt ollut tosiaan vähän aikaa hankaluuksia, joten vahvistin kaarikävelyillä sitä, että Toivo ei liian jyrkästi lähtisi kapulalle ja keskityttiin myös liikkeelle lähtöihin kunnolla kontaktissa eli palkkasin liikkeelle lähdöistä.

 Tunnistusnoutoa ei olla sateella useinkaan päästy kokeilemaan ja nyt tehtiin sitten useampi ja ensimmäisellä kerralla vein itse ja yhdellä kerralla kapulat laitettiin tosi tiheään eli lähekkäin. Siinä otti viereisen, mutta lähetin uudelleen ja sitten otti oikean. Väärän tuodessaan kyllä haisteli hyvin, mutta vähän liian hätäinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti