lauantai 13. syyskuuta 2014

02.09.2014 agilityä Sporttikoirahallilla

Tiistaina Toivolla taas hyvät agility treenit Sepon opissa. Treenattiin pussia ja katseltiin kuinka laatikko toimii. Meillä vähän ongelmia, kun Toivo heittää peppua pois laatikolta eli kääntyy hiukan minua kohden. Into oli yhä oikein suuri ja keskittyy hyvin tekemään hommia minun kanssa.

Muuten treenattiin edellisen kerran juttuja ja alkaa luotto kasvaan koiraan. Maakepit sellaisella kaarella. Hypyn tarjoamista ja siivekkeestä irtoamista sekä käännyin menosuuntaan. Puomia niin, että oli korkeampi pöytä ja rengasta.

Maanantaina oli treeniryhmän veto ja sen jälkeen Toivo pääsi hieman treenaileen seuraamista ja muita perusasioita. Kesti häiriöt aika kivasti.Inka oli jäänyt kotiin, kun tassu hiema vaivasi.

sunnuntai 31. elokuuta 2014

30.8.2014 jälkeä ja tottista


Perjantai levättiin pelkästään. Inka oli jo parempi, mutta päätin, että treenit on nyt treenattu. Jos jotain enää otetaan niin taitaa rajoittautua tunnariin ja peltojälkeen. Inka on kovasti tykästynyt syömiseen maasta :) !

Hieman haikea ja surullinen olo, mutta toivotaan, ettei tuo eilinen uusiudu.

Aamulla lauantaina kävin jäljellä Tuusulassa. Jälki oli hieman pidempi kuin viimeksi, kolme kulmaa ja piilotin jäljelle kolme tennispalloa ja loppuun narupallon. Matkalle jätin myös kolme keppiä, jotka kaikki nousivat ylös ja tuotiin mulle. Aika sika hienoa, kun keppitreenejä on takana vain kaksi.

Toivo ajaa jälkeä innokkaasti ja en ole jarruttanut alun vauhtia, vaikka ihan en meinaa mukana pysyä, kun kerään jälkimerkejä samalla pois. Kulmat meni tyylikkäästi :) !

Tennispallot kaivaa ylös innokkaasti ja tuo leikittäväksi. Yllättävän hyvin jatkaa kuitenkin, kun pistän pallon pois ja jatketaan. Keppeihin reagoi heti !

Jäljen jälkeen metsään lenkille ja tämä oli Inkalle hyvä, kun sammal oli niin pehmeää. Hyvin liikkui, joten vapaana liikunta tarpeaksi pehmeällä pohjalla on parempi !

Tämän jälkeen Ruskeasantaan kylään. Voi elämä, että Toivo oli ihastunut mun kaveriin. Suorastaan mahdoton, mutta taisi se Sipekin olla Toivon lumoissa ;) !

Inkalla taas ei mene putkeen tämä viikonloppu. Varpaan väli etutassussa turvonnut ja siellä on patti. Voi kökkö, ilmeisesti olisko punkin jälki. Ihan hirveä ja nyt sitten kauluri Inkan kaulaan.

Iltapäivällä taas hieman Toivon kanssa tokoilua Mariannen kanssa. Otettiin luoksetuloa pariin otteeseen ja muutaman kerran ruutua sekä paikallaoloa niin, että Marianne oli lähellä Toivoa. Ai niin otettiin jääviä, mutta tällä kertaa lelulla. Nopeampi selvästi nyt kuin torstaina !

28.8.2014 tokoa Ojangossa

Kävin treenaamassa Ojangossa tokoa kouluttajien vuorolla. Toivo kävi kahteen otteeseen. Vire korkealla, välillä hieman hakemista seuraamaan lähdössä, kun Toivo hieman liian innokas.

Pysyy jo aika kivasti luoksetulon lähdöissä, otan vielä läpi. Vähän kokeilin myös läheltä eteen, pallo leuan alla. Jääviä tein hieman, mutta niissä vähän ponnetonta työtä. Tähän asti maahanmeno on ollut nopea, mutta nyt ei oikein keskittynyt.

Toivo oli tosi kivan tuntuinen ja teki hommia mun kanssa, ei tällä kertaa häirinnyt, vaikka kentällä oli pari muutakin koiraa. Ehkä kuitenkin maksimi tehot köytetty 15 minuutissa !

Inkakin hieman treenas, seuraamista, luosetuloa ja noutoa. Laukka hieman epäpuhdasta. Joka tapauksessa Inka oli onnellisen näköinen, kun pääsi kentälle.

Heinin kanssa lenkille treenien jälkeen. Hyvin koirat tuli juttuun, toki olivat kyllä kiinni.

Kotona Inkalla kuitenkin ongelmia oikealla takapäässä. Takajalka teki tahattomia liikkeitä, tosi pelottavan näköistä. Kannoin autolta kotiin ja hieman ravistelin ja kevyesti yritin laukaista tilannetta, vaikka siinäkin riski on. Onneksi mulla on jokin kuva siitä Maaren suosittelemasta "hieronnasta" Rommin osalta, joten käytin sitä sekä hieronta kurssin ohjeita ja sainkin tilan laukeamaan. Onneksi kohta osteopaatti Inkalla !

keskiviikko 27. elokuuta 2014

26.08.2014 agilityä Sporttikoirahallilla

Agilityn alkeiskurssilla Sporttikoirahallilla taas tiistai iltaa viettämässä. Toivon käytös oli oikein kivaa taas, josta olen tosi iloinen. Pidän yhä häkissä odottamassa vuoroaan, kun rauhoittuu sinne niin hyvin.

Toivo on itse treeneissä keskittynyt, iloinen, leikkisä ja vauhdikas eli suoraan sanottuna aivan mielettömän ihana. Vauhti on sata lasissa ja mä jäin kuin nalli kalliolle, vaikka yritin ehtiä juoksemaan mukaan.

Omatoimisesti kerrattiin vanhoja eli puomin ylös tuloa (puomin toinen pää pöydällä), maarimoja, rengasta (olen Toivon kanssa ottanut jo ihan sitä normaalia rengasta, en pelkkää irtorengasta). Sepon kanssa treenattiin sitten sitä yhtä hyppyä tarjoamalla ja juteltiin kuinka jatkan harjoitusta eli nyt pitäisi alkaa kääntää kroppaa menosuuntaan ja tehdä sitä samaa harjoitusta kuin aikaisemmin. Sen jälkeen laittaa mersunmerkin muotoisesti hypyt ja siinä sama juttu.

Sitten treenattiin putkea ja alkuun näytin kuinka ollaan nyt treenattu eli lelu aika lähellä putkea, siirrettiin vähän kauemmas lelua ja päästin menemään putkeen. Sen jälkeen siirrettiin lähetystä niin, että olin itse noin 4 - 5 metrin päässä putken suulta ja viimeisellä kerralla sitten yritin juosta mukana, siis yritin........... Toivo oli mennyt jo aikoja sitten ja mä pääsin vasta putken suuhun, hah........... ei riitä vauhti mulla. Suurin pelko minulla on, että juoksen tämänkin koiran hitaaksi !

No Toivo on kyllä aika irtoavaa tyyppiä, joten voi olla, että voisin jopa onnistua olemaan pilaamatta vauhtia itse. Loppuun sitten treenattiin vielä kolmea hyppyä niin, että Toivo painui eteen Sepon pitämälle lelulle. Tällä kertaa leikki sitten ihan tosissaan Sepon kanssa, kun viimeksi pari viikkoa sitten ei suostunut Anjan kanssa leikkimään vaan odotti, että tulen itse paikalle ja leikin !

Olipas tosi kivat treenit, tarvitsee varmaan alkaa laskee niitä liikuntaseteleitä, että riittääkö seuraavaan kurssiin :) !

tiistai 26. elokuuta 2014

25.08.2014 tokotreenien veto ja Toivon pikatreenit

Maanantaina olin kouluttamassa ryhmää yksin, kun Maria oli reissussa. Toivo ja Inka pääsivät hieman toimimaan esimerkkikoirina, jotta sain demonstroitua muutamaa harjoitusta sivulle tuloista ja noudon alkeista, jotta ymmärtävät mitä harjoituksella haetaan. Yllättävän hyvin jaksoi Toivokin näyttää sivulle tuloja pallilla ja vasemmalle käännöksiä. Ei mikään helppo temppu, että tuo jätkä jaksaa keskittyä ihmisten ympärillä ja agilitykenttien vieressä noin rauhalliseen toimintaan. Muuten sitten jokainen sai omalla vuorollaan ottaa mitä halusivat.

Ryhmän jälkeen otin vielä Toivon harjoittelemaan seuraamista, jääviä liikkeitä (lähinnä vaan nopeaa asentoa) ja luoksetuloa. Toivon vire oli taas erinomainen ja pystyi keskittymään ihan kivasti. Muutaman kerran vilkaisi naapurikentällä treenaavaa bordercollieta, mutta uskalsin nyt jättää istumaan vapaana ja ottamaan luoksetulon jalkojen välistä suoraan lelulle.

23.08.2014 jälkeä Tuusulassa

Lauantaina aamulla oli asiaa eläinkauppaan Tuusulaan, joten samalla sitten jälki- ja keppitreenit Toivolle Tuusulan suunnalla. Samalla pääsi Inka ja Toivo juoksemaan pehmeään metsämaastoon ja Toivohan sitten juoksikin :) !

Jälki oli ensimmäinen näin meidän syyskaudella, sillä koko kesän oltiin kesäkuun puolen välin jälkeen jäljestämättä lukuun ottamatta yhtä kertaa mökillä. Silloin alkujälki sujui kovalla vauhdilla ja muutenkin ihan hyvin, mutta lopussa jotenkin hukkasi jäljen ja vähän aikaan odoteltiin, että mihinkäs tästä mennään, lopulta kuitenkin ihan nosti jäljen uudelleen ja päätettiin jälki piilotettuun narupalloon.

Nyt jälki oli noin puolet pidempi kuin aikaisemmin eli noin 800 askelta, mutta helpossa maastossa, sellaisessa ihanteellisessa, olosuhteet ihan mahtavat ja aurinkoinen ilma, kuitenkin kosteaa pehmeää sammalta ja taas maastonvaihtoa varpuiseen aukioon, ei puunrunkoja tai ryteikköä. Jonkinlaista janaa siihen alkuun tyrkkäsin ja vähän otti vinosti lähtösuuntaan, vaikka yritin suoristaa, jälkeä kuitenkin lähti hyvin ajamaan oikeaan suuntaan.

Vauhti oli taas alussa sellaista, että hyvä kun mukana pysyin, kun itse nappasin merkkejä pois matkalta puista. Liina on aivan liian liukas, joten jossain vaiheessa tarvitsee satsata vähän parempaan liinaan, jonka materiaali on hiukan toisenlainen. Matkalla oli muutama ihan kokonainen frolic, jotka tällä kertaa löysivät Toivon suuhun sekä kaksi tennispalloa piilotettuna jäljelle. Tennispallot olivat selvästi motivoivia ja yllätyksekseni jäljen jatkaminen pallon jälkeen onnistui oikein hyvin.

Toivon jäljestäminen oli mielestäni hyvää, mutta sitten minä mokasin ja PAHASTI (voi vee....), kun olin merkannut itselleni muistiin kulman yhden kiven ja katkenneen puunrungon taakse ja Toivo posottaa ohi ja vielä samalla rupes samaan aikaan tarkastelee, jotain edellä ja sitten minä jäin antamaan tilaa etsiä kulmaa............. siis kulmaa, jota ei ole, perkulen perkule, alan ihmettelee, että mihin on hävinnyt kulman jälkeiset merkit. No eihän niitä ole, kun mä jatkoin näköjään vähän vielä eteenpäin, eikä mulla ollut mitään kuvaa tästä, että vaihdoinkin kulman paikkaa.

No otin jäljen uudelleen ylös vähän matkan päästä ja onneksi sitten maahan piilotettu pallo tuli vastaan lähes heti ja sen jälkeen Toivo taas jatkoi hyvää tahtia loppupalkalle. Kyllä mua harmitti, olisi pitänyt luottaa koiraa, ehkä olisi parempi, etten tekisi itse tuolle noita jälkiä, kun kerta noin paha moka kävi, mutta onneksi Toivo ei ole niin pehmeä ja saatiin tuo treeni kuitenkin loppuun niin, että koira oli vielä toimintakykyinen ja innokas sekä onnellinen !!!!!!!!!!!

Vähän aikaa sai Toivo jäljen jälkeen pomppia metsässä pomppulaukkaa ja sitten haettiin autolta jälkikeppejä ja tiputtelin kulkureittini varrelle kepit Toivon nähden. Ihan remmissä mentiin sitten mun jälkiä ja Toivo poimi kepit ylös !

Lopuksi sitten hakemaan Inka autosta ja koirat saivat sitten vapaana vähän leikkiä metsässä lyhyellä lenkillä. Näistä treeneistä jäi hyvä mieli tuosta minun anteeksiantamattomasta mokasta huolimatta.

lauantai 23. elokuuta 2014

22.8.2014 iltatokoa

Kivikossa treenailtiin Mariannen kanssa tokoa. Ennen Mariannen tuloa treenasin Inkalla seuraamista ja luoksetulon pysäytystä !

Oikein innokas leidi. Inka pääsi vielä myöhemmin tekemään tunnarin ja hienosti tekikin, laukkas edes takaisin ja oikea nousi ihan helposti, vaikka ei ollut pitkään aikaan tehnyt.
Inka teki myös z:n aloituksen ekan suoran ja istumisen.

Toivo teki seuraamista totuttuun tyyliin ja muutaman lyhyen pätkän ilman lelua meikäläisen kainalossa. Sen jälkeen kontaktia häiriöllä ja sivulletuloja. Otti kyllä häiriöö, mutta samalla selvää oivallusta harjoituksesta !

Lisäksi otettiin noutoa kolmioharjoituksella, joka ei tällä kertaa toiminut, tuli sellaista ilmakiitooa, että oksat pois, äsh !

Siistimpi nosto saatiin, kun törppö oli takana.

Tunnari yksinään ensin ja sitten keon kanssa. Minä mokasin, ohjeistin apparin väärin, vaikka hän olisi laittanut oman juuri sopivaan paikkaan, sinne missä se oli ensin jo ollut. Halusin vaan kapulan tiettyyn paikkaan, liian vaikeaa. No onneksi saatiin vähän korjattua, kun vaihdettiin paikkaa. Hyvää tässä oli, että saatiin tuomaan kapula minulle asti tippumatta !

Toivon keskittymiskyky on parantunut ja jaksaa pidempään työskennellä !

Itselleni muistutukseksi => pyydä tulemaan leikkimään, älä itse tavoittele lelua, saa hypähtää päälle, kun kutsun leikkimään minun kanssa, toimii näin paremmin.