perjantai 27. kesäkuuta 2008

26.06.2008 Inkan tokokoe Purinalla


Tänään sitten aloitettiin Inkankin kanssa tokossa kilpaileminen. Meillä ei ollut oikein onni suosiollinen, etukäteen ei kovinkaan hyvältä näyttänyt. Ensinnäkin saatiin kilpailunumero 13:sta, josta en pidä ollenkaan, sen verran taikauskoinen olen. Toisekseen Inkan ilmoittautuminen ei löytynyt, joten jouduin laittamaan sen uudelleen. No olihan se tullut, mutta oli unohtunut tulostaa mappiin.


No kisapäivä valkeni aurinkoisena, joten olin erittäin toiveikas, että kisa olisi ulkona. No töistä kotiin päästyäni ja koria lenkittäessä, alkoi ukkonen jyrähtelemään, lämpötila näytti 13 eli taas lisää merkkejä, että ei kannattaisi lähteä, ei ole meidän päivä. No Paula odotti sitten jo oventakana Dakotan kanssa, joten eihän siinä auttanut kuin pakata koirat ja tavarat autoon ukkosen paukkuessa, salamoidessa ja vettäkin alkoi sataa kaatamalla. Ei siis meidän päivä ollenkaan, kyllä pettymys aamun jälkeen oli suuri !


Ei siinä sitten kaikki, käytiin Pablon agilitykisojen lomassa kesäkuun alkupuolella Purinan hallilla ja en saanut oikein Inkaan yhteyttä ulkokentällä enkä myöskään hallissa. Edes agilityesteet eivät silloin saaneet sitä kotiutumaan, vaan lopulta kadotin kokonaan siihen yhteyden. Inkahan ei koskaan ole ollut täysin rentoutunut tuossa hallissa, vaikka näyttelyissä ei ole koskaan ollut ongelmia. Kyllähän se talvella teki lopulta ihan kivasti siellä hommia ja agility esteitäkin suoritti ihan hyvin, mutta se jokin sen suorituksesta puuttui. Sitä ennen ei ollut koskaan minkäänlaisia merkkejäkään, että ottaisi häiriöitä toisista koirista tai ihmisistä.


No eilen sitten tilanne näytti tosiaankin aika toivottomalta, kun käytiin Rommin kanssa agilityn möllikisoissa ja Inka oli mukana tutustumassa halliin. Olinkin päättänyt, että jos kehä on sisällä hallissa niin, vetäisin Inkan pois kisasta. Kysyin mahdollisuutta vaihtaa Pablon Inkan tilalle, jos kisa olisi sisällä. Kun saavuimme kisapaikalle, sain tietää, että kehä on ulkona ja tilanne näytti oikein hyvältä. No juuri kun kilpailukirjoja olisi varmennettu niin sade yltyi ihan mahdottomaksi ja kehä siirrettiin sisälle.


Inkan tilanne hallissa ei näyttänyt yhtään sen paremmalta kuin edellisenä päivänä, joten harkitsin, että vedänkö Inkan pois kisasta. Ukkonen jylisi, rakeita ja vettä tuli kaatamalla ja taas salamoi. Hallin katto vain kajahteli sateen ja jyristyksien voimasta. Kirjat sitten kuitenkin varmennettiin, joten päätin sitten jäädä kisaan. Paulan ja Dakotan läsnäolo tuntui hieman auttavan Inkaa ja kun huomasin sen vastaavan istu käskyyn., tein lopulta päätöksen, että lähdemme ainakin paikallaoloon ja sitten mietin jatkammeko yksilösuoritukseen.


Pelkäsin, että saanko maahan -käskyn Inkalle perille kun se oli niin paineistunut. Luoksepäästävyys meni hienosti ja paikallaolo sujui lopulta mallikkaasti.


Inkan pisteet:


26.06.2008 Purina Areena, tuomari Hannele Pörsti


Luoksepäästävyys                 10



Ei mitään moitittavaa, pysyi hyvin liikkumatta paikallaan, piti minuun kontaktia.


Paikallaolo                              9



Meni hyvin ensimmäisellä käskyllä maahan. Alkuun läähätti kovasti, mutta ryhdistäytyi ja makasi tarkkaavaisena. Hieman naapurin kehän häiriö sai katsomaan toiseen kehään, mutta ei liikuttanut kroppaa, vain päätään. Nousi vasta toisesta käskystä perusasentoon, josta siis pistevähennys.


Seuraaminen kytkettynä          7



Olin viritellyt Inkaa ulkona, otin maahanmenon, luoksetulon ja seisomisen. Ulkona toimi moitteetta, joten vieläkin harmitti kehän siirto sisälle. Pystyi leikkimään ja taistelemaan pihalla narupallolla.Vähän tarjosi alkuun seisomisen sijaan maahanmenoa, mutta korjasin sen. Tulimme kehään hallin toisesta ovesta suoraan aloituspaikalle. Olin saanut Inkan hieman enemmän kuulolle. Ensimmäistä pysähtymisen perusasentoa ei tehnyt vaan seisoi. Muuten selvisimme siitä joten kuten, vaikka tein täyskäännökset samoinkuin Rommin kanssa ja sehän ei ole Inkan oppima tapa.


Seuraaminen vapaana              5



Inka häiriintyi alkuun kehän vieressä olleista ihmisistä ja koirista, ensimmäinen pysähdyksen jälkeen jäi mun taakse katselemaan kattoa ja sitten oikaisi käännöksen mun oikealta puolelta. Muutenkin tuntui vapaana seuraaminen lähinnä painajaiselta. Toisella sivulla väisti seinää ja hieman häiriintyi hyppyesteestä ja taas katseli kattoa ja oli täyskäännöksessä menossa ihan jonnekkin muuhun, sain sen kyllä sivulle.


Liikkeestä maahanmeno           6



Inka lähti alkuun hyvin mukaan, mutta oli kuulemma muutaman askeleen jälkeen jäänyt mun taakse ja taas katseli ylös kattoa kohden ja väistänyt seinää. Mun käskystä teki kuitenkin välittömästi erinomaisen maahanmenon. Perusasentoon nousuun tarvittiin kuitenkin toinen käsky.


Luoksetulo                                 9



Tässä alkoi lopulta tapahtua selvä muutos koirassa. Pysyi paikalla hyvin, lähti hyvää vauhtia ja oli tulossa sivulle. Näin kuinka sillä yhtä-äkkiä alkoi raksuttaa ja yritti pk-luoksetuloa, joka on meillä vielä kesken eli yritti eteen hiukan kuitenkin liikaa sivulla. Siitä sitten käskyllä sivulle.


Liikkeestä seisominen                 10



Nyt valmistelevan osuuden seuraaminen erinomaista, seisahtui käskystä välittömästi ja perusasentoon siirtyi hyvin. Aivan kympin suoritus !


Hyppy                                        10



Siirtyi sivulle jo helpommin käskystä. Irtosi välittömästi ja käskystä seisahtui niille sijoilleen ja ei liikuttanut jalkaakaan kun siirryin viereen. Perusasentoon siirtyminen hyvä.


Kokonaisvaikutus                         7


YHTEENSÄ                               157 Pistettä ja II-tulos


Joten läheltä se piti, mutta siihen nähden mistä liikkeelle lähettiin, niin tästä jäi positiivinen fiilis jälkikäteen. Olen erittäin tyytyväinen koiraan, se pystyi kokoamaan itsensä ja luoksetulosta lähtien sen suoritus palasi omalle tasolleen. Harmillista, että ykköstulokseen oli niin vähän matkaa, ei olisi tarvittu kuin, että maahanmeno olisi onnistunut paria pistettä paremmin tai vapaana seuraamisesta olisi saatu 6-pistettä eli yksi vaivainen piste lisää, mutta jokatapauksessa pystyimme Inkan kanssa voittamaan vaikeudet ja aikamoinen voitto tämä oli, kun alkujaan näytti siltä, että saanko sen edes sivulle istumaan tai komennettua paikallaolosta maahan. Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan kisaan !


Paljon kiitoksia Paulalle, että lähti valamaan meihin uskoa ja pitämään meidät kasassa !

torstai 26. kesäkuuta 2008

25.06.2008 Purinalla agilityn epävirallinenkilpailu


Kohta mä varmaan kuukahdan väsymyksestä. Rommin ja Inkan kanssa taas suunta Purinalle, totuttamaan Inkaa halliin ja kisamaan mölliluokaan Rommilla.


Inka ei yhä pidä hallista ollenkaan. Yleensä tyttö on niin reipas ja ei koskaan ota paineita näyttelyhalleista tai muutenkaan ole mikään nyhverö, mutta Purinan hallilla ei viihdy. Talvella käytiin siellä tottistreeneissä ja välillä otettiin agilityäkin, mutta aina tuntui kuin ei olisi täysillä mukana. Nyt sitten läähätti ihan urakalla ja tärisi !


Ottaa ihan pirusti painetta hallista ja ei pidä yhtään tilanteesta. Ei edes Rommin vapautunut olemus auttanut ja yksin oli aivan yhtä paineessa. Yksi ystävällinen nainen hieman Inkaa silitteli ja syötteli nakkeja. Ainoa valonmerkki koko hommassa oli kun käytin Inkaa takana harjoitusesteillä, sen verran vapautui, että toimi namilla ihan rentona, mutta sen jälkeen oli ihan yhtä paineessa kuin aikaisemmin.


Ulkona kuitenkin hallin vieressä toimi ihan hyvin ja otin noin 1 minuutin pituisen paikallaolon, häiriötä ei ollut paljoa, yksi koira sivulla ja toinen kulki kentän läpi. Myöhemmin otin myös lyhyen pätkän seuraamista ja kontaktia ja siitä sitten leikkiä kahdella pallolla. Otin myös kaksi luoksetuloa, joista toinen meni vähän pipariksi, joten uusin sen ja toisella kertaa tuli erinomaisesti.Taisteli ihan normaalisti ja ei ollut näkyvillä hallissa ilmenevää paineistumista.


Rommin oli yllättävän rennolla fiiliksellä, kyllähän se haukkui hallissa, mutta vähitellen hiljeni siellä ja tyypilliseen tapaan käyttäytyi hillitysti kun vein lähtöön (he hee, siis toinen kerta möllikisoissa). Vauhtia en uskaltanut pahemmin pitää ja piti pitää huoli, että saatan koiran kunnolla esteelle ja vältän kaikkea siksakkia, että oma ja koiran juoksulinja pysyy suorana. Tämän vuoksi tuntui kuin oltaisiin oltu hidastetussa filmissä, mutta tarkoitus olikin saada koira suorittamaan puhtaasti sähläämättä ja tekemättä omiaan. Putkelle saatoin vähän huonosti ja liikahdin liian aikaisin kohti putken toista päätä, joten siitä tuli kielto, muuten meni aivan puhtaasti koko rata. Hienoa Rommi poika !


Tämä on Rommille ihan uutta ja erilaista, joten toimii ihan kivana vastapainona kaikelle muulle. Täytyy sanoa, että ihan kivasti meni taas koiralta, joka ei oikeastaan edes harrasta lajia !


Nyt sitten täytyy yrittää selvitä huomisesta työpäivästä ja yrittää olla ottamatta painetta Inkan huomisen tokokokeen johdosta. Liikkeet on kunnossa, mutta kestääkö koira musta tulevan jännityksen tai miten paikka ja tilanne vaikuttaa neitiin. Yhtään möllitokoa ei ole takana, ainoastaan yksi Riitan kilpaharkkakurssin osatunti, joka ei mennyt ihan toivomalla tavalla. Häiriökestävyys ei ole kovin hyvä vielä ja en osaa virittää koiraa oikealla tavalla vielä kisasuoritukseen. Myöskään palkkaamattomuus harjoituksia ei ole riittävästi. Toivotaan, että kisa järjestetään siinä pihalla ja emme joudu halliin, jos kisa on hallissa niin silloin Inka en voi viedä kisaan. On sen verran paineistunut hallissa, että en halua pilata seuraavan viikon tokokoetta Porvoossa !

24.06.2008 Rommilla uusi titteli BH TK1 Black Gary Sparkling Blue


Päivä töissä menikin lievässä jännityksessä odotellessa Rommin kolmatta alokasluokan tokokoetta. Vähän hermostutti kuinka sen vire rankan viikonlopun jälkeen kestäisi, mieluiten olisin pitänyt ennen koetta viikon tauon ja muutenkin sen edellisen kokeen jälkeen en ole saanut sen tekemisen halua samalle tasolle kuin ennen ensimmäistä koetta.


No kaiken kukkuraksi keli ei suosinut alkuunkaan, vettä sateli pitkin päivää. Olimme taas saaneet vuoronumeron yksi, joka ei ole mun lemppareita. Paikallaoloa ennen otin Rommin aivan liian aikaisin autosta, kuten varmaan moni muukin, turhaa virittelyä. Toisaalta sain karsittua haukkumisen siinä sitten pois ennen kehän alkamista.


Tuomarin puheen aikana liikutin tietyin ajoin Rommia itseni ympäri, jotta sain varmistettua, ettei se hauku turhautumistaan. Luoksepäästävyyden aikana Rommi käyttäytyi valtavan hyvin, ei hievahtanutkaan, vaikka tuomari kyykistyi suoraan eteen ja tunki itsensä lähes Rommin syliin ja siinä sitten taisi hampaatkin urkkia. Voi jee, että tollainen luoksepäästävyyden tarkistus, jätkä vaan katseli mua, kyllä mä olin ylpee, täähän ei ole se meidän vahvin osuus. Kertaakaan kokeessa ei ole näkynyt pientäkään epävarmuutta, vautzi, että olen ylpeä !


Paikallaoloa ennen varmistin, että istuu suorassa ja siitä sitten käsky, jota totteli välittömästi. Sade koveni paikallaolon aikana ihan hirveästi, vettä tuli niin kaatamalla, että en kyllä muista milloin viimeksi olisin tälläiseen rankkasateeseen joutunut. Riitan ohjeen mukaan olin kuitenkin laittanut Rommin kosteassa maassa paikallaoloon (tai siis käyttänyt maassa)  jo aikaisemmin ennen kehään menoa, varmistaakseni, että on jo valmiiksi hieman märkä, ettei rupea ryttyilemään maahanmenossa.


Sade tosiaan yltyi niin kovaksi, että koira toisensa jälkeen lähti paikallaolosta, nousivat sinnittelemään istumaan ja sieltä sitten hiipivät pois. Rommin vierestä lähti kaksi tai kolme koiraa ja lopulta kahdeksasta koirasta paikalla oli vain enää Rommin lisäksi belggari uros. En enää uskaltanut edes vilkaista Rommia kunnolla, käänsin katseen sivuun ja laskin sekuntteja. Hitsi kun aika tuntui pitkältä, kun muut oli lähteneet jo sen ekan minuutin aikana. Rommi nousi ensimmäisellä käskyllä ylös kun saimme luvan palata koiran viereen.


Joku kisaajista olikin katsellut, että jätkä oli niin märkä, että pääseeköhän se tuon turkin kanssa edes siltä ylös, no hohoijaa, ihan oikeasti, sen takia se siellä paikallaolossa pysyi, kun turkki oli niin painava, että ei päässyt ylös, kaikkea sitä kuulee :o) !


Taas tein sitten virhearvioinnin sen kanssa milloin otan Rommin autosta suoritusvuoroon. Toinen paikallaolo meni uusiksi kun toinen koira häiritsi kaverini koiraa paikallaolossa, joten kaverin koiralle annettiin tilaisuus kahden häiriökoiran kanssa paikallaoloon. Siinä sitten ehdin taas ottaa sivuaskeleita yms. syöttäen koiraa turhaan, mutta tällehän ei voi mitään. Olin jo sitä mieltä sen toisen ryhmän ekan paikallaolon aikana, että nyt jätkä tuli otettua liian aikaisin. Jouduin siis laittamaan autoon ja taas ottamaan sieltä uudelleen ja lopulta jouduin juoksemaan kehään.


Seuraamiset oli järkyttäviä, varsinkin vapaana seuraaminen. Ei ollut jälkeäkään siitä ensimmäisen kisan mahtavasta seuraamisesta, se oli silloin aivan loistava. Nyt ei istunut pysähdyttäessä, kerran ennakoi jäävää liikettä ja niin edelleen, no se sitten näkyikin pisteissä. Seuraamisten jälkeen onneksi hieman sain Rommin tilan nousemaan, joten liikkeestä maahanmeno, luoksetulo ja seisominen onnistui sekä hypylle sain sen siirrettyä jo selvästi paremmassa mielentilassa. Pisteitä kertyi 169,5 pistettä ja ykköstulos ja kun kerta oli kolmas ykköstulos alokasluokassa saimme siirron avoimeen luokkaan ja saimme koulutustunnuksen TK1 !


Tuomari oli kyllä aikamoisen tiukka, tiputti pisteitä hyvin helposti ja saan olla kyllä tyytyväinen meidän saamiimme pisteisiin, ei ne ilmaitteeksi tullut.


Purina 24.06.2008, tuomari Ralf Björklund


Luoksepäästävyys           10
Paikallaolo                      10
Seuraaminen kytkettynä    8,5
Seuraaminen vapaana       6
Liikkeestä maahanmeno    8  (En tiedä mistä pistemenetys, meni ehkä hitaasti ?)
Luoksetulo                      9,5 (En tiedä mistä pistemenetys, vauhti hyvä, hyvin eteen, sivulle hitaasti?)
Liikkeestä seisominen        9  (En tiedä mistä pistemenetys, pysähtyikö liian hitaasti ?)  
Hyppy                             9,5 (Ihan kympin suoritus, mutta eikö sitten pysähtynyt tarpeeksi nopeasti?)
Kokonaisvaikutus              8


Yhteensä                         169,5, 1 tulos ja TK1


Täytyy vielä tarkistaa kotona nuo pisteet, kun kirjoitin ulkomuistista !


Ykköseksi sijoittuneen pistemäärä oli 181, toiseksi tulleen 171,5 ja kolmanneksi tulleen 170, joten tiukkaa oli. Ykköstuloksia tuli vain neljä ja olimme siis neljänsiä Rommin kanssa. Ykköstuloksia tuli sen verran vähän myös, että se ensimmäinen paikallaolo tiputti jo niin monta koirakkoa pois ykköstuloksen metsästämisestä kun tuomari oli vielä kaikenlisäksi erittäin tiukka arvostelussaan. Varsinkin seuraamisessa piti tiukkaa linjaa ja haukkumisesta tiputti peräti 3 pistettä pois !


Fanin ja Satun työskentely oli erittäin hyvää muuten ja aivan ykköstuloksen arvoista, mutta tuomari pudotti pisteitä haukkumisesta tiukalla kädellä. Harmin paikka, kun koira kokoajan teki kuitenkin mahtavaa työtä. Mutta tokossa tuo haukkuminen on huono juttu, mä itse stressaan sitä ihan hirveästi, vaikka tiedän, että Rommi ei tee sitä suorituksen aikana.


Positiivista tänään oli se, että olin saanut karsittua pois Rommilta sen, että se ennen seuraavan liikkeen alkua hakeutuu maahan, joten yksi harmi poissa ainaikin tältä erin. Seuraavaksi tavoitteena möllikisat, joissa jätkä saa kisatilanteessa kunnon palkan !


No nyt sitten aloitetaan avoimenluokan liikkeiden opetus vähitellen ja osanhan se jätkä jo osaa, mutta paljon tässä on treenattavaa ennenkuin startataan avoimeen. Voi olla, että se ei tapahdu vielä tänä vuonna, johtuen siitä, että meillä on syksyllä muita tavoitteita !   


 


 

23.06.2008 agilityn alkeiskurssi Inkalla


Taas Inkan kanssa alkeiskurssilla. Tänään jätin muut koirat kotiin Riston seuraksi.


Inka harjoitteli pientä sarjaa, jossa oli neljä estettä ja putki eli putken ollessa mutkalla, sen kummankin suuaukon kohdalla oli kahden hypyn sarjat. Toinen sarja taas koostui viidestä esteestä, jotka oli laitettu ympyrään. Siinä ohessa itsenäisesti otettiin putkia, kontaktien alas- ja ylöstuloja sekä keppejä.


Seuraavalla kerralla meillä onkin sitten lopultakin tarkoitus ylittää kokonainen kontaktieste, saas nähdä miten se onnistuu ;o) !


 

22.06.2008 Jälkeä ja tottista


Aamupäivällä tein Inkalle jäljen metsään.



  • Jana noin 10 metriä

  • Jälki noin 300 askelta, 6 keppiä (tulitikkurasiaa pienemmät namikipot alla)

  • Kaarros (maaston takia) ja 1 kulma

  • Vanheni noin 20 minuuttia

Innokas ja motivoitunut koira. Hyvä vauhti, tarkka kulmissa ja maavainuinen työskentely. Ensimmäisen kepin ilmaisi seisomalla, joten komensin maahan ja sama juttu toisella. Loput kepit ilmaisi oma-aloitteisesti haluamallani tavalla eli meni maahan epäröimättä. Ei ollut muurahaisia väistettävänä tälläkertaa. Olin jälkeen todella tyytyväinen ja lievitti kummasti edellispäivän pettymystä.


Rommille tein vain kaksi janaa.



  • Ensimmäinen noin 10 metriä, 45 askelta ja keppi

  • Toinen noin 15 metriä, keppi noin 45 askeleen päässä

Ensimmäisellä janalla jouduin lähettämään uudelleen, mutta toinen meni erinomaisesti. Kummassakin lähti oikeaan suuntaan. Toisella janalla suoralla janan jälkeen yritti väistää risukkoa, mutta en antanut ja kun ylitti sen niin kehuin rutkasti.


Päivällä taas jatkettiin tottiksen treenaamista, mutta pääpaino koirien hauskanpidolla ja ihan viimeiseksi tein koirille pihalla esineruudun. Laitoin koko lauman istumaan ja vein esineet pihan perälle. Sitten lähetin koko lauman hakemaan. Rommi teki pikkunätti suoritusta, sen kummemmalla innolla, vähän enemmänkuin velvollisuudesta.


Pablolla oli sitten ihan oma tyyli, suu täyteen leluja ja pomppimista niiden kanssa. Lopulta toi mulle ja seuraavalla lähetyksellä päätti sitten käydä hakemassa ne lelut esineruutupussukasta ja kun en ollut tyytyväinen, niin työnsi sitten päänsä Frolic-pussiin palkatakseen itsensä ja kun vedin jätkän pussista niin sehän piru vie yritti vaan uudelleen. Ei muutakuin jätkä "kainaloon" ja uusi lähetys. Johan alkoi taas tanssiminen pihan perällä ja lelujen hamstraaminen. Kyllä saatiin makeat naurut, ei sitä voinut olla hymyilemättä katsomatta. Ei niin vakavaa, kun kyse on meidän Paabosta !


Inka oli hieman hämillään, toi kyllä mulle esineitä, mutta suurin aika taisi kulua Pablon touhujen seuraamiseen ja jätkän komentamiseen !


Kotiin tullessa oli kyllä aikamoisen väsyneitä koiria :-) !

21.06.2008 Jälkeä puistossa ja pellolla


Inkan jäljen tein lauantaina aamupäivällä ensimmäisenä:



  • Jälki puistikkoon, 1 kaarros ja 1 kulma, noin 300 askelta

  • Tuulinen ja aurinkoinen sää, alussa sivutuuli, sen jälkeen vastatuuli ja loppuun melko tyyni sää

  • Namia jokaisella askeleella (lammas-riisi)

Ensimmäinen suora meni ihan kohtuullisesti, mitä nyt pariin otteeseen nosti päänsä ja kuunteli ääniä. Hieman ennen kaarrosta jäljen leikkasi Rommin edellisen päivän jälki. Ei tuottanut ongelmia, mutta kaarroksen jälkeen alkoi jälki todella tökkiä. Inka lopetti jäljestämisen ja väisti ruokaa (ei muurahaisia tällä kertaa), ei meinannut millään jatkaa. Nosti vaan päätään ylös voimakkaassa vastatuulessa. Odottelin rauhassa ja muutaman kerran yritin ohjata kädellä takaisin jäljelle, mutta kesti tovi ennenkuin jatkettiin ja jälki ei sujunut yhtään haluamallani tavalla. Kulmasta selvittiin ja loppu meni jotenkuten, mutta huono maku jäi suuhun. Pettymys oli suuri edellisen päivän hyvän jäljen jälkeen !


Rommin jälki oli viereisellä pellolla (tai taitaa nykyään olla ennemminkin villiintynyt niitty).



  • Pitkä kasvillisuutta suurimman osan jälkeä

  • Poutainen sää, alku myötätuuleen ja loppu vastatuuleen

  • Namia siellä täällä epäsäännöllisesti (lammas-riisi)

  • Noin 500 askelta, 2 kulmaa

Alku oli erinomaista, mutta toisen kulman jälkeen kasvillisuus oli aivan liian pitkää, joten vaikka Rommi jäljesti ihan hyvin, niin hommasta ei jäänyt hyvää fiilistä jälkikäteen. Homma meni vähän puihin tuon maaston takia, ei missään nimessä koiran vuoksi.


Tottista otin päivän aikana muutaman lyhyen session. Pääpaino hypyillä ja noudoilla Pablolla ja Rommilla.



  • Tunnari (Rommille 2 toistoa, Pablolle tunnarin pitoa rauhallisesti)

  • Noutoa (kolmio, paikallaan pysyminen)

  • Ohjatun suuntia (yhdellä kipolla, siirrytään kohta kapulaan)

  • Eteenmenoa (Pallonheittolelulla)

  • Eteenmenon maahanmeno (Rommi, pallonheittolelulla)

  • Tokohyppy, alo (Inka, Rommi ja Pablo. Pablolla vaikeuksia, tekee kokoajan istumisen)

  • Tokohyppy, avo (Pablo, lisäksi paluuhyppyä erilaisista kulmista)

  • Tokohyppy, voi (Rommi)

  • Pk-hyppy (pallolla, vieressä juoksua, lähetystä, pallolelulla jne.)

  • Seuraamista namiavusteisesti (Rommi, Pablo ja Inka)

  • Muutama testaus alokasluokan liikkeillä (Rommi ja Inka)

  • Maahanmenoa etupää edellä (Rommi)

 

20.06.2008 juhannusta viettämässä mökillä


Juhannusta lähdettiin koko porukalla viettämään Hämeenlinnaan mökille, matkassa mukana kaikki kolme koiraa ja vielä Riston ja minun lisäksi Riston pojat Sami ja Tomi. Ei sitten mahduttu edes yhteen autoon vaan matkaa tehtiin kahden auton voimin.


Oli rentouttavaa päästä kaupungista hetkeksi pois, saunoa ja grillailla ruokaa, vaikka siihen aikaan kun grilli pistettiin päälle tuli vettä taivaalta oikein urakalla.


Treeniä piti koirille tietenkin ottaa kun kerta maastot oli vieressä ja pihalla helppo harjoitella. Vähän kyllä arvelutti, että mitenköhän Rommi jaksaa seuraavan viikon kisan, kun riekkuu kokoajan pihalla, käy jäljellä ja tottistelee vähän väliä.


JÄLKI


Rommille tein puistoon jäljen:



  • 2 kulmaa, paalulta suoraan, noin 350 - 400 askelta
  • Namia epäsäännöllisesti (runsaasti, Natural Menu)
  • Ajo lyhyellä aivan koiran takaa ohjaten
  • Jäljen teon aikaan satoi ja samoin vettä tuli oikein kunnolla jäljen aikaan
  • Jälki ajettiin välittömästi, vettä tuli sen verran kovaa

Kulmat onnistuivat hyvin ja rytmi pysyi tasaisena. Ihan tyytyväinen olen jälkeen, hieman ehkä itsellä liinan käytössä vieläkin toivomisen varaa.


Inkan jäljen tein myös samaan puistoon Rommin jäljen keskelle ja jälki meni erinomaisesti, etsi keskittyneesti ja hyvällä rytmillä:



  • Suora, 100 askelta
  • Namia jokaisella askeleella (Natural menu)
  • Ajo lyhyellä liinalla, aivan koiran takaa
  • Sade lakkasi, jälki ajettiin välittömästi

Tottista otin jokaisella koiralla vähän perustreeniä. Lähinnä harjoiteltiin hyppyjä, niin toko kuin pk-hyppyä.



  • Ruutu
  • Ohjatun suunnat
  • Tokohyppy (seisominen ja lisäksi Pablon kanssa istuminen)
  • Nouto (kolmio)

Lisäksi tein seuraavia harjoituksia Rommin kanssa:



  • 3 toistoa tunnaria n. 10 metrin päästä/asettelin kapulat eritavoin (erinomainen)
  • Metallinouto (vähän oli nihkeää, mutta toi kuitenkin)

Pablon kanssa lisäksi:



  • Luksetulon pysäytys/läpijuoksua

Pablon ja Rommin kanssa otettiin myös tunnaria yhdellä kapulalla. Pablon ongelma pureskelu ja Inka taas oli ihan kuutamolla. Toi lopulta kapulaa, mutta tiputteli sitä sinne tänne. Millään sitä ei olisi pitänyt mielellään.


Inkalla ei enää ollut mitään ongelmia leikkimisen kanssa tänään ja tottistakin tehtiin sellaisella draivilla, että tuskin sillä suussa mitään ongelmaa on tai muuallakaan, joten osuin ilmeisesti arvailuilla oikeaan. Seuraavaksi mennäänkin kentälle vaan leikkimään kävellen ja jätetään muu lauma kotiin !