Maanantaina alkoi tokokurssin loppuosan vetäminen Marian kanssa Ojangossa. Ryhmästä oli paikalla neljä, mutta siitäkin huolimatta treenit hieman venyi, vaikka kaikki ei paikalla ollutkaan. Ukkonen jyrähteli muutamaan otteeseen ja sitten vielä iski oikein kunnon sadekuurokin ja jouduttiin menee suojaan hetkeksi, jotta sade hieman laantuisi.
Koulutuksen jälkeen otin pikaisesti Toivon kanssa kentälle ja lähinnä vaan nostatin vireen ylös ja sen jälkeen pikkuisia pätkiä seuraamista (lelu kainalossa) ja sen jälkeen jääviä pallopalkalla. Ei meinaan ollut edes mitään namia mukana edes !
Tosi lyhyet treenit, kuten pitääkin ja koiran into tosi kohdallaan !
tiistai 19. elokuuta 2014
17.08.2014 Paimennusta Somerolla
Toivo pääsi sunnuntaina paimentamaan Somerolle Scy:n paimennuspäivälle ja Inkan otin mukaan hengailemaan, kun muuten olisi joutunut olemaan yksin kotona tyttöraasu !
Inka tuntui olevan mielissään reissusta, vaikka lampaat ei tuntuneet yhtään kiinnostavan, mutta koiranpennut sitä vastoin kiinnosti kovasti ja myöskin tykkäsi paljon näistä vanhemmistakin tyttö collieista. Otin Inkan Toivon suoritusvuorojen välillä laitumelle seurailemaan toimintaa, mutta Inka seuraili enemmän pentuja ja ihmisiä !
Toivo oli oikein pätevä pikkumies lampailla ja intoa riitti kivasti. Välillä kyllä meni hieman liian kovaakin, mutta opeteltiin sitä rauhoittumista lähinnä, ettei tarvitsisi juosta vaan hölkötellään siinä nätisti. Ensimmäinen kierros oli ehdottomasti parasta Toivolla, toisella kierroksella ennen Toivon vuoroa lampaat oli jumittuneet aitauksen nurkkaan pakkautuneena ja nuori koira ei saanut niitä ihan omatoimisesti liikkeelle, joten näköjään sitten tekivät samaa Toivon kanssa. Ei riittänyt Toivonkaan itseluottamus saada niitä liikkeelle meidän vuoron aikana, joten jouduttiin hieman avustamaan. Kuitenkin sekin kerta päättyi siihen, että Toivo olisi vielä jäänyt aitaukseen lampaita paimentaan, kun oltiin poistumassa aitauksesta.
Viimeisellä kierroksella Toivo olikin sitten vapaana ja minä lampailla. Piti hyvää välimatkaa lampaisiin eli kesäkuun kerta oli mielessä hyvin, kun silloin sille opetettiin, ettei saa tulla kiinni lampaisiin tai syöksyä sieltä liian kovalla vauhdilla. Hyvä Toivo :) !
Autossa kummatkin koirat nukkuivat sikeästi ja sama jatkui kotona. Hyvin tyytyväisiä ja väsyneitä koiria :) !

perjantai 15. elokuuta 2014
15.08.2014 kotitreeniä ja lähikentällä
Inka ja Toivo treenaa kapulan pitoa yhdessä kotona. Samoin jääviä liikkeitä sekä lyhyt paikallaolo. Toivo treenas vielä takapään käyttöä pallilla ja toiseen suuntaan menee hyvin ja toiseen joudun hieman avustaan.
Omalle lähikentälle kaksistaan Toivon kanssa harjoittelemaan jääviä liikkeitä ja seuraamista. Täyskäännös oikealle aika ok, mutta yleisesti vasen suunta tökkii ilman käsiapua. Sivulletulot kivola !
Ai niin sitten vielä hiemsn kesän kuulumisia. Toivo kävi kahdessa näyttelyssä. Ensimmäisessä sijoitus oli 3/5 ja jun ERI, mutta toisessa näyttelyssä vain H :( !
No ei se niin kamalaa ollut, kun tuomarin mielestä vain yksi uros oli sa:n arvoinen ja ei Toivo ollut luokassaan ainoa H:n saanut !
Muuten kesä on mennyt vain hengailessa, muutama toko- ja agilitytreeni tehtiin, mutta niiden määrä oli kyllä tosi vähäinen. Loppulomalla uitiin paljon ja ruokailuissa siirryttiin vain iltaruokintaan, jolloin ruoka maistuu taas mukisematta. Mökillä oltiin kahteen kertaan ja koirat nautti täysin rinnoin !

13.08.2014 Toivolla Jessican koulutus
Mihin katos eilinen kuriton otus ?
Meillä oli Satun ja bortsu Demon kanssa Sipoossa koulutus Jessican luona. Toivo oli ensimmäisenä ja käyttäytyi erinomaisesti !
Toivo oli innokas ja leikki hyvin. Seuraaminen alkaa taas muistuttaa seuraamista ja siinä on sitä voimaa ja iloa. Jessica patisti vähän pidempään suoritukseen ja ihan kivasti jaksoi. Toki lelu oli kainalossa, mutta Jessican kehoituksesta sitten pätkä ilman lelua pienellä käsi huijauksella eli esitin pikaisesti laittavani lelun kainaloon, vaikka se oli taskussa.
Seuruun jälkeen noutoa, ongelmana ruma kapulaan tarttuminen. Vauhti kapulalle sika hyvä ja takas vauhdilla. Korjattiin ottamista kolmiotreenillä eli jätin Toivon istumaan ja kapulan kulmaan, toimi hyvin ja Toivo yhä innolla hommassa mukana. Kuhan muistan sitten kulmaa tiukentaa vähitellen.
Sitten tunnari, jota ollaan tehty vain yhdellä. Nyt kapulakeko nurmella ja Jessica piilotti oman heinikkoon muutaman metrin päähän. Ekaks kyllä otettiin se oma yksin siihen heinikkoon. Toivo oli super, kävi keolla ja vähän maistoi, mutta heti alkoi raksuttaa päässä ja selvästi näytti miettivän, ettei näitä haeta vaan lähti etsimään sitä mun hajuista heinikosta. VAU !
Kokeiltiin myös merkkiä esteenä kapulan takana, joka kyllä hämmensi Toivoa kovasti ja kapula tippui. Kaikki noudot otin suoraan vauhtinoutona palkalle. Signaali kapulan pudotukseen toimii hyvin.
Loppuun vielä kaukoja, jotka on yhä haastavat, mutta nyt saatiin jo vähän onnistumisia, kun Jessica vähän jumpautti Toivoa ja haki oikeaa tapaa. Päivitteli kyllä hänkin Toivon nopeutta säheltää, mutta saatiin mahdollisesti keino, joka toimii, jos vaan osaan olla rauhallinen ja pyytää Toivoa malttaa olemaan.

12.08.2014 voi voi meidän murkkuikäinen veijari
Aloitettiin viime tiistaina Toivon kanssa agilityn alkeiskurssi Sporttikoirahallilla Savikon Sepon kurssilla. Seppo on agilitytuomari, jonka metodit poikkeaa hieman siitä miten olen ennen alkeita harjoitellut, mutta se sopii minulle. Pari kertaa käytiin jo kokeilemassa viime keväänä tai ennemminkin alkutalvella, että mitä pidän näistä tunneista.
Viime tiistaina Toivo oli oikein kuuliainen oppilas, mutta nyt seuraavalla tunnilla kyllä esitti omalla vuorollaan ihan hyvää settiä, mutta muuten sitten karkas kahteen otteeseen, jolloin juoksin jätkän kiinni ja sitten keskusteltiin hieman asiasta.
Edellisellä viikolla jätkä kanssa esitti kurittomuutta aika lailla ja kyllästyin poikasen pelleilyihin, tähän asti olen keskustellut Cristan ohjeiden mukaisesti, mutta viimeksi kentällä sitten käskin meneen pois, kun ei tullut kutsuttaessa. Mihin lie kadonnut se pieni kiltti poika tai no kiltti se on yhä, mutta kuriton ja vinkuu toisten koirien perään ja on sekaisin kuin seinäkello lähialueen juoksuisista nartuista eli hormoonit jyllää. Jo useampi kuukaus on ollut tälläistä hippaleikkiä ja loppukeväästä ei toko hommatkaan oikein poikaa kiinnostaneet sekä ahneus tuntui katoavan. Sen sijaan leikkiminen on vahvistunut ja nyt lopulta alkaa tokoilu into ja keskittyminen tulla takaisin, joten treenejä on hyvä alkaa käynistään.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014
Inkan kuulumiset
Inka on koko talven lähinnä vaan lepäillyt ja viettänyt eläkeläismummelin rentoa elämää. Inka kuitenkaan ei taida eläkepäiviä kauheasti arvostaa, joten nyt aloitettiin pikkasen treenata myös sen kanssa. Ihan vaan pikkaisen, koska taas oli talven jäljiltä aika jumissa. Toinen kerta osteopaatilla on juhannuksen jälkeen.
Näyttelyihin olisi ollut tarkoitus suunnata, mutta Inkan turkki ei ole siinä kunnossa, että viitsisin ilmoittaa. Lihakset ovat kanssa vähentyneet, kun treenit on loppuneet ja lisäksi talvella leikki niin paljon Toivon kanssa, että laihtui ja kuivui eli ei saa ruasta tarpeeksi energiaa, väsyy sen takia helposti. Lääkärissä ei olla käyty, syö innokkaasti ja olen lisännyt ruokaa, täytyy vähän antaa myös vitamiinikuuri. Silmät kanssa rähmii liikaa, joten siihen pitäisi löytää apu.
Vähän siitä on tullut myös höppänä, innostui ihan hirveästi pyörittelemään noita puuhapalloja. Täytettyjä kongeja odottaa innolla :) !

Toivo ja kesäkuu jo puolessa välissä
Näin se aika vaan kuluu ja pikku Toivo jo 10 kuukautta vanha miehen alku. Jalka nousee komeasti ja hormoonit hyrrää. Nyt olen tosissaan kohdannut sen, kuinka koira elää sitä murkkuikää, kaikki opittu tuntuu unohtuvan ja keskittyminen olematonta. Lisäksi tuo on itsepäinen kuin muuli, periksi ei helposti anna.
Toivolle ei tosiaan ole herkut koulutuksessa edes maistunut, mutta onneksi kuitenkin syö ruokansa. Aamuruoka syödään vähän vitkutellen ja jättäisin sen pois, jos Inka ei söis aamuisin. Nyt syö vähän paremmin, kun lisäsin naudanmahaa ja jauhelihaa joukkoon. Jäljeltä ei kyllä monikaan namipala kelpaa ja loppupalkka jäljellä on vaihtunut narupalloksi. Onneksi kuitenkin leikkiminen on vahvistunut ja tykkää nyt leluista palkkana.
Heidin ja Jessican koulutuksissa ollaan tehty lähinnä niitä perusasioita. Toukokuun alussa vielä oli suhteellisen kuuliainen koira, mutta nyt on ihan omissa maailmoissaa. Vinkuu ja vonkaa, ihmishäiriöt vielä kestää, mutta koirat saa ihan sekaisin. Nyt pari kertaa on karannut kesken treenin, toisella kertaa kaverin koiran luokse, kun ehti juuri moikata heidän koko lauman ja jäi leikit vähän niinkuin kesken. Toisen kerran samalla nurmella treenaava pentu ja vinkulelulla iloisesti pentua leikittävä ohjaaja oli liian vastustamaton.
Bh kurssikin päättyi juuri ja jälkikurssistakin on vaan kerta jäljellä. Toivo on jäljellö yllättänyt minut positiivisesti. Eilen jätin suurimman osan nameista pois ja jälki oli tuore, tuuli aika voimakas, meni todella hyvää vauhtia ja maa vainuisesti. Itse, jopa jättäydyin melkein kymmenen metrin päähän. Narupallopalkka ihan yliveto.
Näyttelyitäkin varten ollaan harjoiteltu matc showssa kaksi kertaa, ekalla kertaa esiintyi upeasti ja sai punaisen nauhan, mutta ei päässyt jatkoon. Eilen oltiin Tuusulassa ja nyt ei enää kehässä ollut kuin patsas vaan vähän keskittyminen herpaantui ja häntä oli koko ajanhieman liian iloinen. Tuomari kuitenkin valitsi Toivon punaisten pentujen kakkoseksi ja Toivo sai ensimmäisen oman pokaalin ja palkinto kassin :) !
Tämän vuoksi meidän kauan odottamamme Crista Enqvistin koko päivän tokokoulutus meikin vähän suunnitelmista poiketen eli harjoiteltiin Toivon "kurinpalautusta" lavastetuissa olosuhteissa. No namit ja ruoka eivät ole jätkästä nyt kovinkaan kiinnostavia, joten nameilla ei kannattanut häiriköidä, leluilla houkutteluihin vastasi, mutta samalla kyllä vastasi myös minun kutsuun. Crista houkutteli vinkulelulla Toivon kävelylle ja sieltäkin tuli iloisesti, kun kutsuin. No sitten päästiin asian ytimeen , kun haettiin hemaiseva narttu kentälle treenaamaan vireen. Sitten alkoi ongelmat ja niihin sitten saatiin lääkettä, kun Toivo pomppi ja vinkui, ei kyennyt tulemaan sivulle, ei istumaan ja oli tosiaan omassa kuplassaan.
Otin sitten Toivon puhutteluun, mutta jätkä ei meinannut antaa periksi, ei sitten millään. Minä pidin kiinni etupäästä ja juttelin sille rauhallisesti niitä näitä ja Christa piti kiinni takaa. Vasta, kun rentoutui niin jatkettiin. Nyt alkoi jo vähän kuuntelemaan ja onnistui istunisen kautta maahanmeno ja avustettu sivulletulo. Aloin tuolloin jopa mietityttää eikö se oikesti osaa sivulletuloa, mutta eilen tuli todistettua, että kyllö se osaa ja ihan nopsasti jopa.
Christa pisti mut lopussa leikkimään Toivon kanssa niin kovasti, että koira ja minä oltiin ihan puhki, siis kunnon leikit, kun pystyi tekemään naishäiriössä. Lopuksi makaamaan Toippi ja tyttökoiran ohjaaja seurautti koiraansa meidän ympäri ja ympäri ja vielä ympäri.
Ajattelin jo, että Toivo varmaan ei tee mun kanssa vähään aikaan mitään, mutta videolta katsottuna ei sen päivä niin kamala ollut, löhinnä vähän hämillään, mutta leikki hyvin ja häntä heilui innoissaan.
Crista ohjeisti, että nyt vaihdellen lyhyitä treenejä, joissa pistetään kaikki likoon ja sitten näitä lavastettuja tilanteita, joilla saadaan se kuuntelemaan. Täytyy muistaa, että pysyy itse rauhallisena, ääni rauhallinen ja ihan sama mitä sille puhuu. Eilen sitten illan tokotreeneissä jouduin taas muistuttaan mitä ollaan tekemässä. Paremminkin Marianne piiskas mua pysymään lujana ja komentaan Toivon tottelemaan. Päivän voitto, nopeat sivulletulot, kontakti pienellä häiriöllä pysyi ja tästäkin kiitos Mariannalle, kun ei atanut auttaa Toivoa. Koko ajan vaan parani :) !
Heidin neuvoilla tunnari eli Marianne vei heinikkoon, mun ei pitänyt kehua kun löytää vaan antaa Toivon ratkaista ihan itse. Nyt en kyllä muista, että kehuinko, apua !
Loppuun vielä luoksetulo ja läpi jalkojen välistä, hyvin tuli !
Loppun vielä muistutus kesän vaaroista. Noin vähän yli viikko sitten Toivo kohtasi käärmeen :( !
Onneksi sevittiin säikähdyksellä ja käärme ei osunut kunnolla, sieraimessa oli jäljet, jotka olisivat voineet olla käärmeen, mutta varmaa se ei ollut. Onneksi sain eläinlääkäriharjoittelijan vilkaisemaan kohtaa. Ihan kävelytiellä jätkän liikkuessa eteenpäin sen jaloissa poukkoili käärme, mitä todennäköisesti kyy. Aika hurja näky se oli, kun poukkoili etutassujen välissä tai kirjaimellisesti pomppi, kun Toivo varmaan tassuillaan siihen osui. Olin itse koko lenkin hiekkatietä silmilläni haravoinut ja en tuossa kohtaa antanut koirien haistella pientaretta. Oli varmaan siinä pientareen kasvillisuudessa ja hyökkäs tielle, koska siinä tiellä se ei ollut. Takaa tuli polkupyörä ja sitten meidän töminä, miksi se ei lähtenyt karkuun heti ?
Käärme kammo vaan paheni, kun tajusin, etä miten nopeasti se liikkuu, kun katosi rinnettä alas, yök !

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)