maanantai 8. joulukuuta 2008

07.12.2008 jälkeä ja agilityä


Aamulla käytiin jäljestämässä ja lenkillä Tuusulassa, koirat sai painaa vapaana mielensä mukaan ja piipahdettiin myös hiekkakuopalla.


Ennen lenkkiä kävin tekemässä Rommille jäljen, vaikka paikoittain Tuusulaan oli satanut jo luntakin. Onneksi kuitenkin sain tehtyä paikkaan, jossa ei ollut lunta. Maa oli vähän jäässä, mutta askeleen alla kuitenkin hieman upotti, joten aivan hyvät jäljen sinne sain. Jälki oli tarkoituksella aivan lyhyt vain 130 askelta pitkä ja sen päähän olin upottanut ruokakupin, jossa oli oikea kunnon herkkuateria.


Otin jäljen ylös noin 2 - 3 metrin päästä viistosti kohti jälkeä. Rommi eteni vauhdilla ja melko tarkastikkin, jälki oli tunnin vanha ja lähestulkoon suoraa, aavistuksen lopussa kaarsi oikealle. Toivottavasti päästään vielä lähiaikoina samaan paikkaan niin oikea mielikuva vahvistuisi eli tekisin samaan kohtaan jäljen, joka olisi noin 50 askelta pidempi ja seuraavalla kerralla samajuttu.


Inkan kanssa harjoiteltiin ensimmäistä kertaa jälkikeppien ilmaisua tuomalla eli käytännössä ilmaisutavan muutos maahanmenosta kepin tuomiseen. Olin tosi yllättynyt kuinka helposti tämä ensimmäinen harjoitus meni ja kuinka iloinen tyttö oli. Vein Inkan sellaiseen puukujaan, jossa pohjana oli sammalta, jätin Inkan istumaan ja kävelin suoraan eteenpäin, takaisin palatessani tiputin Inkan nähden neljä keppiä tasaisin välein maahan ja viidennen kepin heitin Inkan nähden sivummalle ja pyysin tuomaan. Inka toi kepin minulle ja toistin saman uudelleen heti. Sen jälkeen sanoin Inkalle, että "mennään" ja kun huomasin sen reagoivan keppiin niin pyysin tuomaan, seuraavalla kepillä sama juttu ja kolmannella en enää pyytänyt tuomaan vaan kun reagoi keppiin niin aloitin kehumaan ja Inka toi kepin ihan oma-aloitteisesti.


Toistin harjoituksen ja se meni aivan yhtä hyvin ja Inkan häntä heilui iloisesti. Asian helpoksi teki se, että Inka jo tiesi, että haluan niitä keppejä, koska Inkahan jäljellä reagoi keppiin ja pysähtyy, alkuunhan alkoi jo hyvin menemään maahan, mutta sitten alkoi näyttää siltä, että sillä ei selvästikkään ollut hauskaa ja otti jäljelläkin painetta tuosta maahanmeno ilmaisusta metsässä. Muurahaisilla oli tähänkin ilmeisesti oma osuutensa, yök kun ne kävelee jaloilla ;-) !


Illalla mentiin kokoporukalla Purinalle agilitytreeneihin ja ensimmäisenä ratatreeniä pääsi tekemään Pablo. Kouluttajani sattui myös näkemään Pablon suorituksen ja totesi myös, että meneepä se kovaa eli en näköjään sitten ainakaan kuvittele. No nyt meni kyllä vielä lujempaa kuin kisassa, tälläinen vauhti olisi meille sopiva, pysyn itsekkin perässä horjumatta !


Rommin kanssa harjoiteltiin ensin keinua kytkettynä ja sen jälkeen harjoittelin tokon avoimen luokan paikallaoloa niin, että poistun hallista. Siitähän ei meinannut tulla mitään, aivan välittömästi useaan kertaan yritti tulla perään, mutta lopulta pääsin ulos hallista ja saatoin laskea viiteen ja taas palasin. Tosi hankalaa, mutta taisi päästä jyvälle. Otin myös hiukan sivuaskelia ja seuraamista sekä jäävät liikkeet. Sivuaskeleet meni yllättävän hyvin, vaikka nami oli suussa, hieno poika !


Rommi pääsi myös käymään radalla ja hyvin suorittikin, ainoastaan tyhmä mamma ohjasi taas kuin kyseessä olisi Pablo eli änkesin keppien vaikeammalle puolelle tai sukelsin kepeillä koiran eteen, hip hurraa. Ensimmäistä kertaa otettiin myös okseri ja sen jätkä hahmoitti hyvin. Tekniikkapuolella otettiin sitten rengasta ja keppejä sekä neljän esteen neliötä, josta sitten hypylle ja lähetys putkeen. Pääsin jopa lähettämään kauempaa, erinomaista !


Inkaa taas hirvitti koko halli, mutta en välittänyt. Osaksi Inkan epämielyttävä olo taitaa johtua siitä, että ei tykkää kun koirat haukkuvat hallissa. Häntäkin nousi viistoon kun harjoiteltiin A-estettä, joten yritän olla huomioimatta, että se ei tykkää olla tuolla hallissa. Puomia oli otettava kytkettynä, koska taas väisti sitä, mutta remmissä meni hyvin. Renkaalla yritti alakautta, joten laitoin renkaan sitten mini/medi asentoon ja muutenkaan vauhtia ei oikein löytynyt neljän esteen neliö sarjalta, mutta keskittynyt kyllä oli eli yritti kokoajan, vaikka ei ollutkaan täysin vapautunut. Muuria otin yksittäisenä ja siitä mentiin vauhdilla :o) !


Sitten minun täytyy alkaa muistaa, että takaakierto Inkalla ja Rommilla on "kierrä" ja Pablolla "taka", että se on vaikeaa, onneksi olen saanut kaikilla tuon hyppy käskyn jo pelkäksi "aita" käskyksi ja kaikki muuten hyppäsivät esteiden yli ;-) !!!!!


Seuraavana sunnuntaina tullaan vaan Pablon ja Rommin kanssa, koska Inkalla on seuraavana päivänä toivottavasti omat treenit Ojangossa ulkona, jos vaan sää sallii.


 

06.12.2008 agilitykisat Purinalla


No niin, ei sitten vieläkään sitä nousunollaa. Vauhti oli oikein hyvää ja myöskin ohjaukseen vastasi todella hyvin, mutta ne kontaktit. Ensimmäisellä kontaktiesteellä (puomi) hyppäsi sitten jo kontaktin ylitse ja sen jälkeen keskityin nopeuden kasvattamiseen. Keinultakin tuli sitten kontaktivirhe kun Pablo teki kontaktille mahalaskun ja hyppäsi kiirellä eteenpäin ilman, että keinu ehti alas asti. Vauhti oli tuloksen saanneista kolmanneksi nopein, mutta eipä siitä iloa ollut, kun ratavirheitä tuli peräti 15 virhepistettä.


Ennen rataa kävin ottamassa kontaktiesteistä puomin ja A-esteen aivan samaan tyyliin kuin radalla ja silloin otti kontaktit erinomaisen varmasti. Edellisessä kisassa otettiin kaikki kontaktit hyvin, mutta silloin mokasin itse kepit, kun olin liian myöhässä ohjaamassa. Raivostuttaa, kun Pablon suorittaminen on muuten niin varmaa ja vastaa ohjaukseen todella hyvin. Tämänpäiväinen rata oli kuin meille tehty, vaikka siellä oli vaikeita kohtia niin ne oli helppoja Pablon kanssa eli tämän tyyppisellä radalla Pabloa on helppo ohjata, kun se on niin kuuliainen.

05.12.2008 tokoa asfalttikentällä


Tänään taas lenkin ohella tottista asfalttikentällä, jokainen haukku pääsi vorollaan. Toistin lähinnä edellisen päivän harjoituksia ja koirat tekivät kaikki hyvällä vireellä. Edellisenä päivänä herkkuna oli ollut kanan rintaa, joten broileripyörykät eivät saaneet aivan yhtä suurta suosiota.


Edellisestä päivästä poiketen leikin Inkan kanssa narupallolla tottiksen lopussa ja sieltähän sitä virtaa taas nousi paljon lisää. Namilla kuitenkin saatiin tarkkuutta. Inkalla myös täyskäännös kiertämällä tuntuu toimivan paremmin, meinaan täyskäännös sivulla on yhä erittäin mielenkiintoinen. Voi hitsi kun pitäisi tähän hakea apua, pitää kysyä Suskilta seuraavan kerran, jos ehtisi pitää meille yksityistunnin.

04.12.2008 tokoa asfalttikentällä


Töiden jälkeen lenkin ohessa taas läheiselle asfalttikentälle ottamaan tottista. Kaikilla vähän samoja liikkeitä. Pablon osoitti taas tälläkertaa hyvää seuraamista.



  • Seuraaminen / käännökset / sivuaskeleet / peruutus

  • Jäävät liikkeet (istu - maahan - seiso)

  • Seisomisessa pysyminen

  • Kaukokäskyt / 3 - 8 metriä / sivulla palkkaus ja takapalkka (Kaikki pysyivät hyvin paikoillaan maahan siirtyessä, upeaa !)

  • Luoksetulon pysäytys tolpan kiertona / lisäksi Inkalla alo luoksetulo suoraan sivulle (käytin kaksoiskäskyä pysäytyksissä, tavoitteena varsinkin Pablon pysäytyksen nopeutus)

Pablo poikkeuksellisesti tekee peruuttamisen niin, että kiertää minut ja astun taakse ensin oikealla jalalla ja heti seuraavaksi vasemmalle, en aseta jalkoja vierekkäin välissä vaan liikun kokoajan, kuten Pia neuvoi. Tomii Pablon kanssa näin paremmin. Rommi ja Inka harjoittelevat tällähetkellä hommaa ihan peruuttaen. Sivuaskeleet näköjään tehdään sittenkin kuten aikaisemminkin, olivat näköjään sittenkin jo menneet sen verran jakeluun, että eivät tiedä mitä ollaan tekemässä, jos yritän toisella tapaa.

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

03.12.2008 lepoa ja lenkkeilyä


Tälläviikolla ei ollakkaan sitten treenattu mitään lajia. Maanantaina töiden jälkeen kurkku tuntui taas olevan kipeä, joten kun vettä tuli kaatamalla niin päätin sitten jättää agilityn väliin. Sunnuntaina ei myöskään ollut agilitytreenejä, joten nyt en ole tainut muutamaan viikkoon käydä treenaamassa ollenkaan agilityä.


Eilen käytiin Satun ja koirien kanssa Haltialan pelloilla lenkkeilemässä ja koirat juoksivat vapaana sydämmensä kyllyydestä. Tänään käytiin Paulan kanssa  illalla parin tunnin remmilenkillä. Tekee ihan hyvää vähän pitää taukoa ja ladata akkuja.

30.11.2008 tokotreenit Heurekalla


Sunnuntaina harjoittelimme Heurekalla Pian kanssa. Mukana tänään oli kaikki koirani ja treenit menivät oikein mukavasti. Vauhdissa on parantamisen varaa, mutta muuten tuntui oikein hyvältä, eikä edes vesisade saanut masentumaan.


Aloitin Rommin kanssa ensimmäisenä:



  • Ruutu / namialustalle, vapautus ruudusta luokse / 1. vietiin yhdessä 2. Pia vei namit 3. Vein itse namit ja lähetin sivusta

  • Hyppynouto tokoesteellä

  • Hyppy avo / istumisessa vaatii, että menen itse perässä esteen lähelle komentamaan istumaan / palkkaus täytyy tulla nopeammin, autettava käsimerkillä / irtoaa hyvin esteelle

  • Kaukokäskyt / maahan - istu, istu - maahan - istu / apuohjaaja takana

  • Luoksetulon pysäytys / pelkkä käsimerkki / reagoi hitaasti, vapautus luokse / paljon läpijuoksuja, ennakoi vahvasti pysäytystä

  • Luoksetulon pysäytys puun kiertona / erinomainen / muutama toisto / läpijuoksua

Inka oli seuraavana:



  • Ruutu / palkkana pallo / Ensimmäisellä kerralla vietiin pallo yhdessä ja muilla kerroilla Pia vei pallon ruutuun, Inka kaarsi alkuun Pia kohti ja sitten vasta ruutuun

  • Seuraaminen / palkkana patukka / palkkaus klo 9.00 / paljon käännöksiä vasemmalle, koska edistää

  • Hyppy alo / oikein hyvin irtautui ja seisahtui

  • Vauhtinouto / vapautus patukalle

  • Luoksetulo / ohjaten eteen namilla

Viimeisenä Pablon vuoro:



  • Ruutu / useampi toisto ja aina vapautus luokse / yhdellä keralla käskin maahan ja siitä vapautus luokse, ei meinannut oikein alkuun tajuta, että vapautettiin

  • Hyppynouto

  • Tunnarikapulan pitoa / kuljetusta / yhden kapulan noutaminen / yhä vaikeuksia pitää kapulaa rauhallisesti

  • Eteentulon tiivistys

  • Ohjatun noudon suuntia / Pia vei namit kuppiin ja kävi kummankin kupin luonna, muistin peräti tehdä avustavat pääliikkeetkin ja Pablo otti suunnat oikein

29.11.2008 tottista Talissa


Aamulla treenattiin Talissa Katin, Marjaanan ja Samun kanssa. Katilla oli vain Geena mukana ja minulla Rommi. Kenttällä oli vielä vähän lunta jäljellä paikoittain.


Rommin kanssa harjoitteltiin seuraavaa:



  • Haukuttaminen / Seuraamisen tiivistys

  • Hyppyeste patukalla

  • Vauhtinouto

  • Luoksetulo

  • Eteenmeno

Haukuttaminen ei oikein suju, muuten Rommi oli ihan kivassa vireessä. On varottava, että en tuijota Rommia kun yritän saada Rommin haukkumaan. Jotenkin homma ei toimi. Pitää varmaan yrittää namilla tuota tiivistystä, voisi ainakin olla kokeilun arvoista.


Kotona sisällä sitten harjoiteltiin taas kapulanpitoa ja edistystä on tapahtunut, meinaan Inka jo melkein avasi suunsa itse ja pysyi paikallaan. Samalla harjoiteltiin koko poppoon kanssa eteentulon tiivistystä kapulalla ja ilman. Jääviä liikkeitä, sivulletuloa ja kontaktia peilin edessä.