keskiviikko 6. helmikuuta 2008

06.02.2008 Tokoa Vantaalla


Töiden jälkeen Rommin kanssa tokotreeneihin Vantaalle. Paikalla oli Sanna, Hansu, Suvi ja Jani koirineen.


Aloitimme luoksepäästävyydellä Suvin toimiessa tuomarina (Suvi tuli vain eteen seisomaan, ei koskenut koiraan, oikein hyvin meni) ja jatkoimme sitten paikallaololla Sannan Nopan kanssa, jätin Rommin vähän liian hepposella "paikka" käskyllä, joten nousi puolittain istumaan, kävin korjaamassa. Muuten oli paikallaan hyvin ja pysyi rauhallisesti sekä nousi istumaan ensimmäisestä käskystä varmasti.


Rommin kanssa olimme neljäntenä vuorossa:



  • Aloitin kytkettynä seuraamisella (liikkeenohjaaja, vähän tuntui olevan oma suuntavaisto hukassa, joten käännökset eivät olleet tarpeeksi tiukkoja, samoin en ilmoittanut koiralle tarpeeksi tarkkaan tulevasta käännöksestä. Onnistuin jopa tallaamaan Rommin jalalle.Kontakti olisi voinut olla aktiivisempaa, parani kun kehuin hyvästä kontaktista.)

  • Luoksetulo alo (liikkeenohjaaja, jätin Rommin "istu" käskyllä, koska olen vähän suunnittellut, että luopuisin siitä "paikka" käskystä, mutta Rommi meinasi mennä maahan, huomasi kuitenkin itse väärän asennon ja paikkasi jäämällä istumaan hieman normaalia ryhtiä huonommin. Nytkähti kun liikeenohjaaja sanoi "käsky", jolloin annoin käskyn "istu" turhan voimakkaasti, jolloin Rommi meni maahan. Ei auttanut kun mennä koiran luo ja samalla keventää tunnelmaa "hupsista Rommi, mites nyt noin". Uudella yrityksellä, jätin Rommin normaalilla "paikka" käskyllä ja liikkeenohjaajan käskyn jälkeen odotti käskyäni, tuli suoraan eteen (ehkä aavistus liian kauas) ja siirtyi sivulle reippaasti, mutta aavistus hieman liian eteen.

  • Sivulletuloja (vapautus hyvästä sivulletulosta vapauttamalla ja heittämällä lihapulla)

  • Noutokapulan nostoa (kulma, oikein hyvin)

  • Nouto 650 gr (Hieman alavireinen, kun en antanut varastaa, haki hyvin, mutta jouduin ottamaan apuaskeleita taakse saadakseni Rommin nostamaan laukan, muuten hyvä luovutus edestä.).

  • Ruutua (vieraat ruutumerkit, ensimmäisellä kerralla tarkisti vieraan ruutumerkin, otin 3 toistoa, pysäytin seisomaan)

Toisten lähdettyä käytin Rommin pissalla ja ennen autoon laittamista hain autosta patukan ja leikin hetken Rommin kanssa ja otin myös muutaman harjoituksen.



  • Liikkeestä seisomista (peruutin ja pysäytin käsimerkillä ja suullisella käskyllä)

  • Luoksetulon pysäytys (oikein hyvä)

Seuraavia asioita on harjoiteltava lisää:



  1. Sivulletuloon tarkkuutta = virhe ei iso, mutta aavistuksen ei ollut tassut samassa tasossa mun varpaiden kanssa.

  2. Nouto = palauttaa ravilla, joten saatava palautus laukalle ja täytyisi saada pysymään paikallaan heiton aikaan ilman, että palautusvauhti kärsii, taidetaan palata motivoivimpiin harjoitteisiin muutamaksi viikoksi.

  3. Harjoiteltava paljon liikkeenohjaajien antamia käskyjä niin, että en aina annakkaan käskyä, ettei rupea ennakoimaan.

  4. Käskyjen kanssa oltava tarkempi, annettava enemmän apua seuraamisessa käännöksissä koiralle eli opittava liikkumaan liikkeenohjaajan käskyjen mukaan

tiistai 5. helmikuuta 2008

04.02.2008 Lomapäivällä


Pidin tänään lomapäivän ja makoilin vaan kotona sekä lenkkeilin Rommin ja Inkan kanssa Myllypurossa. Voispa päästää jo vapaaksi, koirista näkee, miten ne haluaisivat leikkiä, mutta kun meillä sitä ei tehdä remmissä, niillä on nyt aika tylsää.


Pitäisi ottaa itsestään niskasta kiinni ja kouluttaa koiria, mutta en ole jaksanut sitten millään. Keskiviikoksi ajattelin kuitenkin mennä Rommin kanssa tokotreeneihin illalla ja lauantaina täytyisi hakea viimeistään Pablo kotiin agilitytreeneihin ja mahdollisesti myös uimaan.

30.01.2008 Pablo nauttii


Pablo kuulemma nauttii täysin rinnoin etuoikeudestaan olla isän luonna. On kuulemma kova poika lenkkeilee ja syömään. No mikäs siinä kun ruokaan lisätään broileripullia ja muuta herkkua, niiden eteen ei edes tarvitse tehdä mitään, vaan saa ihan ilmaitteeksi.


Makaa sitten sohvallakin ketarat ojossa ja odottaa rapsutuksia. On myös hieman sitä mieltä, ettei tarvi myöskään puhelimessa roikkua, aloittaa kuulemma kunnon marmatuksen. Sellainen se meidän pikku-ukko ;o), tietää miten hurmataan !


Sovittiin, että Pablo saa olla vielä ensiviikonkin jonkin aikaa isän luonna, niin meillä on helpompaa kotona, kun ei tarvi koiria erotella toisistaan.


 

27.01.2008 Pablo lähti evakkoon


Nyt Inkan juoksu on siinä vaiheessa, että Pablo saa lähteä isälle evakkoon ja Rommi jää sitten Inkan seuraksi kotiin eli vein Pablon aamulla isälle.


Sen jälkeen lähdettiin Rommin ja Inkan kanssa oikein kunnon lenkille ja annoin koirien hieman vielä leikkiä pellolla vapaana. Se ilo jääkin sitten tauolle vähäksi aikaa ja lenkkeillään sitten remmissä. Inka varmaankin masentuu totaalisesti taas, kun se ei paljoa perusta remmissä lenkkeilystä.

26.01.2008 Aptuksella Agilityä


Pablon kanssa päästiin vierailemaan Aptus- hallille Hyvinkäälle. Kaverin porukka harjoitteli agilitynalkeita ja me Pablon kanssa vaan vieraassa hallissa iloista tekemistä.


Pablo meni muutaman kerran putken umpikulmasta ja harjoiteltiin irtoamista esteelle namipurkilla. Pablo oli kyllä topakkana hallissa, mutta huomasin sen hieman kyllästyvän, kun tempo oli omiin harjoituksiin verrattuna sen verran matalaa ja suurin osa ajasta meni odotteluun, eikä se muutenkaan ole pitkään aikaan harjoitellut vain yhtä estettä kerrallaan :o). No tärkeintä kuitenkin, että se alkoi haastaa mua haukkumalla, joka on hyvä merkki.


Käytiin myös hieman tutustumassa itse kylpylään, kahvilassa Pablo liikkui reippaasti, mutta itse kylpylän lattia ei sitä mielyttänyt ollenkaan, lähinnä se huvitti henkilökuntaa pitämällä takakoivet matolla ja venyttelemällä itseään etujalkojen varassa mahdollisimman pitkälle. Ehkäpä ensikerralla sitten jo edetään itse kylpylässäkin pidemälle, kun mennään mahdollisesti jopa uimaan. Saa nähdä mitä siitä tulee, kun Pablo ei tykkää uimisesta pahemmin. Voihan olla, että se yllättää !

22.01.2008 Tottista Heurekalla


Töiden jälkeen käytiin Rommin kanssa tokotreeneissä. Inka ja Pablo jäi kotiin odottelemaan.



  • Seuraaminen kytkettynä liikkeenohjaajalla (ensimmäinen täyskäännös huono, toinen parempi)

  • Maahanmeno liikkeestä (meni kuulemma ihan hyvin)

  • Nouto (jätin Rommin istumaan, jätin kapulan meidän väliin ja kutsuin eteen luovuttamaan, oikein hyvä suoritus)

  • Ruutu (Meni osaamistason mukaan)

19.01.2008 Ojangossa tottista ja esineruutua ja illalla Purinalla


On jäänyt vähän tämä blogi päivittämättä, kun vaan en ole jaksanut, moneen otteeseen olin tekemässä, mutta jäin sitten seikkailemaan nettiin niin, että päivitykset jäi tekemättä. Nyt yritän sitten päivittää näin jälkikäteen sen minkä muistan.


Lauantaina aamulla tavattiin Pian kanssa Ojangossa tarkoituksena ottaa esineruutua ja vähän tottista.


Aloitin esineruudulla Rommin ja Inkan kanssa. Rommin suoritus oli oikein mukava, palkkaus taas viimeisestä.Viimeinen tehtiin hieman eritavoin kuin aikaisemmin eli Pia meni ruutuun aivan ruudun perälle ja lähetin Rommin, haettiin tällä sitä suoruutta ja toimi ihan kivasti. Inkan esineet jäivät hieman turhan eteen ja alkuun lähti, jonkun hajun perään ulos ruudusta, mutta tuli heti kutsusta ja seuraavalla lähetykset onnistuivat oikein mukavasti. Jäi erittäin hyvä maku hommasta.


Kentällä otin jokaisella koiralla vain lyhyet harjoitteet:


Rommi



  • Vinoeste nouto
  • Eteenmeno (Pia vei pallon, taas en saanut kontaktia seuraamiseen, tuijottaa vaan kentänreunaan, seuraavaksi varmaan täytyy viedä pallo etukäteen)

Pablo:



  • Luoksetuloa
  • Noutoa

Inka:



  • Vinoeste
  • Eteenmeno (Pia vei pallon)
  • Vauhtinoutoa
  • Leikkiä (patukka)

Illalla käytiin vielä Rommin ja Pablon kanssa Purinalla tottistreeneissä. Inka sai jäädä kotiin kun sillä alkoi juoksu. Nyt sitten pääsee Pablo isälle hoitoon. Isä onkin odottanut jo kauan, että saisi poitsun kylään.


Pablo teki pieniä harjoituksia, pääharjoituksena seuraavat:



  • Luoksetulon pysäytys
  • Ruutu
  • Agilityä (Rataa, puomi meni epäröimätä ja samoin keinu)

Rommi:



  • Tokohyppyä
  • Ruutu
  • Luoksetulon pysäytys
  • Agilityä (oikein mentiin rataa, jippiii ja hyppyesteistä mentiin yli)