perjantai 13. huhtikuuta 2012

11.04.2012 tehistreenit Vuokkosilla yksin


Tehtiin Inkan kanssa kaksistaan töitä, muita ei ollut paikalla.



INKA



  • Ohjattu nouto / palkkaus patukalla / ensin pelkkä merkki + kapulat viety etukäteen / ensin oikea puoli => kaarteet taas hyviä / vasemmalla hieman vaikeuksia, johtuen, että kapula oli hyvin lähellä rengasestettä => tein korjauksen eli pysäytin Inkan ja menin lähemmäs ja ohjasin siitä oikealle kapulalle => hyvä treeni



    Merkit hyviä ja vauhdikkaita, alkuun hieman ääntelyä merkille menossa.



     


  • Merkki + Ruutu (ruutu naapurkentän puolella) / ihan hyvä suoritus, alkuun alustalle ja myöhemmin pallolle ja vielä niin, että ilman alustaa, ei ongelmaa, menee hyvin => kun ei alustaa niin menin lähemmäs ruutua lähettää, koska näkyväisyys lähetyspaikasta oli ruutuun olematon.



    Pari kertaa hyytyi merkille menossa (ruutuun kokoajan reippaasti), jolloin kiersin ongelman niin, että kutsuin merkille niin tuli laukalla iloisesti. Alkoi vaan toistot painaa jaloissa (niin ohjatun merkit kuin ruudunkin)

     


  • Hyppynouto metallilla / ensin pelkkä paluuhyppy eteen, palkkaus patukalla leuanalta / Hyppy kuolleelle kapulalle ja palkka leuan alta / viimeisenä sitten heitto esteen sivulta ja koira kiersi hakemaan kapulan hypyn kautta ja palautti hypyn kautta => ok (ei ääntä)



     


  • Muutama kaukokäsky läheltä ilman käsimerkkiä (istumiseen käsimerkki, namit sivulla)



     


  • Tunnari / Ina hajusti, vein itse ja jätin Inkan makaamaan vähän matkan päähän ja sieltä hain ja laitoin istumaan sekä menin puoleenväliin ja käskin sieltä hakemaan, erittäin rauhallinen ja keskittynyt työskentely => hyvä

     


  • Loppuun peilin edessä seuraamista, siihen ei enää oikein Inka energia tuntunut kunnolla riittävän, kontaktin otto huonoa, vaikka tehdessä kyllä piti, loittoni helposti jne.



 





 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti