keskiviikko 10. lokakuuta 2018

18.08. - 09.10.2018 syksyn kuulumisia ja Toivolle 18.08.2018 JK1

Niin se syksykin on kohta vierähtänyt ohi ja talvi lähestyy. Treenit tokossa vähitellen käynnistyy ja aletaan ehkä kehittymään edes jotenkin, vaikka mitään varsinaista ryhmäpaikkaa meillä ei ole, ei Toivolle ja ei myöskään Tarmolle ensi talveksi. Tarmo on muutenkin kasvanut yhä ihan pellossa ja en ole ottanut mitään paineita sen koulutuksen kanssa.
 
Nyt talvea varten on vain joka toinen maanantai omatoimivuoro Ojangon hallilla illalla, jossa meitä on kolme koirakkoa, joista yksi treenaa koiratanssia ja toinen tokoa/rally-tokoa, joten aika kirjava porukka ollaan ja oma tavoite on tuolla vuorolla vahvistaa niitä osia, jotka jää huomiotta heti silloin, kun on treenikavereita. Tämä vuoro käynnistyi viikko sitten maanantaina ja olin siellä Toivon kanssa ja treenattiin ensin pk-puolen jääviä ja muuten sitten tokosta pieniä palasia.
 
Muuten sitten ollaan sen varassa, että kuinka ehdin yksin treenaamaan vapaavuorolle Ojankoon ja/tai kuinka pääsen vierailemaan/treenailemaan kaverimaksulla kavereiden kanssa, jonnekin muualle. Toivottavasti saadaan myös otettua yksityistunteja muutama talven aikana, ettei ihan mene vaan yksinään nyhertämäksi ilman opastusta.

Nyt Toivon kanssa käydään Riihimäellä Jenni Ojalan opissa treenaamassa tottelevaisuuden saloja Heidin ja Riemun kanssa yksityistunneilla ja Tarmo on ilmoitettu Lahteen tokon jatkokurssille Oili Huotarin oppiin, mutta kurssi toteutetaan ryhmässä, eikä ole yksittäisopetusta. Jennillä ollaan käyty nyt säännöllisen epäsäännöllisesti heinäkuusta alkaen Toivon kanssa ja pariin kertaan on Tarmokin päässyt mukaan.
 
Tarmo yhä opettelee leikkimään ja vahvistan vaan sitä, että se on iloinen ja asenne sellainen kuin haluan ja kokoajan se paranee ja leikkiminen alkaa muistuttaa, jossain määrin sen isän otteita.




18.08.2018 COLLIEIDEN PK-MESTARUUS HYVINKÄÄLLÄ
 
Elokuussa käytiin Toivon kanssa Collieiden pk-mestaruus kisoissa ja sieltä kotiin tuomisena koulutustunnus JK1 palveluskoirajäljeltä 255 pistettä.

JÄLKI 150 pistettä, esineet 14 pistettä, tottelevaisuus 91 pistettä, yhteensä 255 p JK1
 
Sijoitus 2/2
 
Jäljeltä saatiin janalta täydet pisteet ja Toivo löysi keppejä yhteensä viisi kappaletta, joista yksi oli viimeinen keppi eli se tärkeä kuutoskeppi. Näin ollen maastopisteet jäljen jälkeen oli koossa tulosta varten. En ole  varma jäikö metsään kolmos vai viides keppi, mutta eipä sillä niin väliä. Jälki oli aika rankka kokemus, kun hienon alun jälkeen Toivo kolmannen kepin jälkeen hukkasi jäljen (tai lähti harhalle) ja otin sen sitten sieltä pois ja etsin edellisen keppikohdan, josta lähetin Toivon uudelleen liikkeelle. Sydän syrjällään katselin kuinka se lähti aivan samaa reittiä kuin aikaisemmin, mutta sitten se jatkoi hieman pidemmälle ja teki hienon kulman, jonka jälkeen jatkettiin jäljellä.

Esineruutuun pääsyä odotettiin kauan ja omakin keskittyminen alkoi vähän rakoilla. Toimin ruudussa itse huonosti ensimmäisen esineen jälkeen. Toivohan lähti upeasti ekalle pistolle, mutta liikuin eteenpäin linjalla, jotta voisin lähettää Toivon seuraavalle pistolle suoraan. No Toivohan nosti esineen ja tuli lujaa esineen kassa hienosti luovutusasentoon, mutta tuomarin eteen, joka oli linjalla siinä kohtia mistä olin suunnilleen lähettänyt Toivon. Siitä johtuen Toivo selvästi tuli epävarmaksi, sain sen luovuttamaan minulle, mutta sitten säädin lisää ja päätin lähettää Toivon toista reunaa pitkin ylös sitä hajuvanaa pitkin, mutta se oli huono päätös, koska siellä oli lähiesine, eikä Toivo kyennyt irtautumaan ylös, mutta ei myöskään ilmaisemaan lähiesinettä.




 
Tottis oli sitten viimeisenä ja meidän piti olla Birgitin ja Sonyn kanssa viimeisenä parina vuorossa (vastaavakoetoimitsija meille kävi ilmoittamassa, että voidaan Birgitin kanssa rauhassa odottaa, että olemme viimeisenä parina vuorossa) ja siinä rauhassa sitten odoteltiin yhdessä omaa vuoroamme, mutta yhden koiran jäätyä pois tottelevaisuudesta, tulikin sitten muutos, että tottelevaisuus tehtiin kolmen kiertona viimeisenä kolmikkona, joka tarkoitti, että menin ensin Toivon kanssa paikallaoloon ja sitten kentän laidalle odottamaan ja sitten vasta viimeisenä meidän vuoro.


 
Tottelevaisuus oli meidän vahvin osuus omasta mielestä, mutta unelmat tuloksesta meinasivat jäädä jo ilmoittautumisen jälkeiseen paikallaolopaikkaan siirtymiseen. Ilmoittautuminen meni ihan hyvin, mutta kun lähdin siirtymään paikallaoloon, ottikin Toivo hatkat ja mitä painokkaammalla äänellä sitä komensin sivulle niin sitä enemmän se oli lähdössä mäkeen, sitten kutsuin sitä iloisesti ja lähdin vaan kohti paikallaoloa niin se tuli laukalla sivulle. Odotin jo, että meidät heitetään ulos, mutta saatiin jatkaa ja käskin sen alas maahan ja olipa itsellä jännittävät olot, kun se jäi sinne maahan, kun en tiennyt mistä tuo episodi johtui.
 
Mielestäni se oli myös omituinen sillä aikaa, kun odotimme omaa vuoroa katsoen seuraavan koirakon suoritusta ja oman suorituksen alussa se vaikutti kanssa vähän ei omalta itseltään, mutta sitten, kun päästiin liikkeelle niin se oli aivan mahtava.
 
Kyllähän niitä virheitä oli, mutta se asenne, räjähtävyys ja voima, millä se tekee hommia. Seuraaminenhan meillä on ollut ns. kieltolistalla, kun sitä oli tarkoitus muokata kouluttajan kanssa, mutta kisa nyt vähän muutti suunnitelmia. Seuraaminen oli levotonta, mutta siitäkin huolimatta se oli aktiivista ja voimakasta.
 
Paikallaolo = erinomainen
 
Seuraaminen = levotonta, mutta aktiivinen






 
Liikkeestä istuminen = taisi mennä maahan
 
Liikkeestä maahan ja luoksetulo = vähän kyllä kyynäreet tahtoi nousta ja vauhti oli kova, törmäsi kyllä eteen tullessa, mutta sivulle hienosti
 
Noutaminen = lähti vauhdilla, toi kapulan vauhdilla



 
Noutaminen 1 m esteen yli = erinomainen


 
Noutaminen vinoesteen yli = erinomainen



 
Eteenmeno = en muista mitä sai, valmistelevassa osuudessa edisti, lähti eteen vauhdilla ja meni kovaa, maahan vasta toisella käskyllä ja olisi kyllä saanut pysyä tiiviimmin maassa.



Pisteet tottiksesta: 91 pistettä
 
Hienot tottispisteet ei riittäneet siirtymään ykkössijalle, kun Birgit ja Sony löysivät jäljeltä kaikki kuusi keppiä ja esineruudussa saivat enemmän ne ratkaisevat pari pistettä, joilla sijoittuvat ensimmäiseksi. Hieno suoritus heiltä ja hyvä harrastusvuosi Sonylla !


 
Tuomarin kommentteja ja arvostelua odotellessa, odotin kauhulla, että minkälaisen ripityksen saan tuomarilta siitä kaaosmaisesta aloituksesta, mutta minulta meinasi loksahtaa suu auki, kun Tuomari aloitti meidän arvostelun. Hän kehui Toivoa lahjakkaaksi koiraksi ja veikkasi, että sillä on hieno lupaava tulevaisuus edessä :) ja vielä kisan jälkeenkin kävi kysymässä minkä ikäinen Toivo on !
 
*********
Kisan jälkeen ei paljoa olla jälkeä ehditty teenaamaan, eikä myöskään palveluskoirapuolen treeniä ole ollut kuin muutaman kerran. Tarvitsisin apua ihan viikoittain ja seuran treeneissä ei ihan nyt onnistu samaan sellaista treeniä kuin pitäisi !
 
Tässä tosiaan kaipaa sitä ryhmää ympärilleen jälkitreeneihin ja tottiksen treenaamiseen, jotta tuo paikallaolo ongelma saataisiin ratkaistuksi. En tiedä mistä se johtui, laukauksiin Toivo ei reagoinut ja näki kyllä, että otin eteenmenon pallon ja näki suunnan minne sen kanssa lähdin, mutta tuskin se nyt palkalle olisi kuitenkaan siinä vaiheessa lähtenyt. Edellisessä kisassa ei tällaista ongelmaa ollut, mutta pari kertaa on sitä ennen käynyt niin, että Toivo on pyrkinyt minun oikealle puolen, koska paikallaoloon mennessä olen palkannut takakautta oikeasta kädestä. Mutta tämä jäi ihan mysteeriksi.
 
Jenniltä sain ohjeeksi palkata Toivoa ilmoittautumiseen mennessä lelulla, ilmoittautuessa ja eri kohdissa siirtymisessä paikallaolon paikalle niin, että sille tulee kuva, että palkkaa voi tulla mistä tahansa. Palkkaus nimenomaan lelulla ja ei millään namilla !

Viime viikonloppuna oltiin Jennillä koulutuksessa ja tehtiin Riemun kanssa ilmoittautuminen ja paikallaoloon meno ja asenne oli niin kohdallaan Toivolla, kun olla ja voi, mutta miten se ongelma kaivetaan sitten esille, en tiedä. Ei auta kuin treenailla eri paikoissa !
 
 
***********
09.09.2018 INKOO
 
Kisan lisäksi kävin Heidin kanssa Sasu collien IPO näytöksessä ja samalla maalimies Juha Korrin leikitys- ja viettitestipäivä collieille. Tarmo oli mukana, mutta lähinnä sen takia, että se tuhoaa kotona niin en halunnut jättää sitä päiväksi askartelemaan. Ilmoitin lopulta Tarmonkin mukaan leikitykseen, mutta todellisuudessa Tarmo osallistui viettitestiin. Vähän liian aikaista noin nuorelle pennulle, mutta saatiin vähän Tarmolle uusia kokemuksia niin ei kuin mukaan vaan.

Kuvia viettitestistä:





 
 
 
 

 





 
 
Video Tarmon viettitestistä:
 



 
Paikalla oli myös Tarmon sisko ja veli kasvattajan Johannan kanssa ja olipas kiva nähdä lapsosia. Tarmokin pääsi veljeä ja siskoa moikkaamaan ja kännyllä muutama kuvakin tuli otettua.


 
16.09.2018 RÖYKKÄ SPL
 
Miettisen Pian kanssa taas vuorostaan käytiin tottelevaisuus seminaarissa, jonka järjestäjänä oli SPL Röykkä. Ajatuksena hakea välillä ajatuksia kouluttamisesta myös muualtakin ja mielenkiinnosta kouluttajaa kohtaan, kun häntä oli kehuttu (Kati Saine, kultaa SPL IPO SM 2018) !
 
Sää oli aika mielenkiintoinen, kun paistoi aurinko, satoi vettä ja välillä tuli jopa rakeita. Ihan loppuun asti ei oltu, kun alkoi tulla niin kylmä ja koirille pitkä päivä autossa odottamassa. Käytiin sitten pienellä lenkillä siinä ennen kuin kotiin.
 
 
MUUTA SYYSKUUSSA
 
Jessican koulutus / Gumbostrande
 
Mervin kanssa oltiin varattu Jessicalta koulutus ja omista koiristani osallistui vain Toivo tällä kertaa ja katseltiin hieman missä vaiheessa ollaan erikoisvoittajan liikkeiden kanssa.
 
KIERTONOUTOHÄSSÄKKÄ =  eteen tuloa suoraan eteen oikealta pohdittiin ja haettiin siihen toimivaa ratkaisua. Muuten Toivo teki hienon kierron ja muutkin palat toimi aika kivasti tällä kertaa.
 
TUNNISTUSNOUTO = onnistui myös ihan kivasti
 
OHJATTU NOUTO = ohjatussa Toivo olisi mennyt suoraan kapuloille ja ei rekisteröinyt merkkiä, vaikka muuten yksin treenatessa on onnistunut ihan kivasti.
 
TYHJÄÄN LÄHETYS JA RUUTU = tehtiin näytöllä, ei oikein vielä hahmota, että lähdetään ruutuun vaan hakeutuu pallon paikkaa kohden taakse. Tosin samassa kohtaa tehtiin ensin se ohjattu, joten ehkä jäi vähän sen liikeratakin päälle. Menin sitten enemmän ruutua kohden linjalle niin alkoi taas ruutu löytyä.
 
Jessican mielestä Toivo on taas selvästi kehittynyt tauon aikana ja Mervi tuntui olevan samaa mieltä. Itse sitä kehitystä ei oikein huomaa.


Jäljen tsekkaus / Mäntsälä Pekka Korri


Otettiin Heidin kanssa Pekka Korrilta yksityiskoulutus Pekka Korrilta. Pekka oli tehnyt meille valmiiksi jäljet, aivan luksusta. Riemun jälki tehtiin ensin ja olipas kiva nähdä kuinka hienosti Riemu teki töitä ja me vaan toteltiin Pekkaa.


Kummallakin koiralla esiintyi juuri ne ongelmat, joita etukäteen oltiin ilmoitettu ja ihanaa, kun joku oli ohjeistamassa meitä. Lisäksi Riemun jäljellä olleista häiriöistä Pekka kertoi vasta jälkikäteen eli sienestäjistä, jotka siinä oli pyörineet Pekan tehdessä jälkeä.


Opimme paljon uusia ajatuskantoja koiran koulutuksesta jäljellä ja monta asiaa tuli pohdittua paljon syvällisemmin. Ihan syitä miksi kapuloita pidetään tietyn aikaa aina taskussa ennen kuin jälkeä lähdetään tekemään, miksi vanhennetaan tietyn aikaa aina jälkeä missäkin vaiheessa. Myös se tulee muistaa, että ei tule olettaa mihin jälki menee, emme pysty haistamaan itse, vaan koira hoitaa sen jäljestämisen, me ei siihen tosiaan pystytä . Keppejä ei vaadita ilmaisemaan, jos menee yli vaan motivaatio keppeihin rakennetaan muualla niin, että ne nousee.


Toivolla oli pari kouluttavaa kohtaa jäljellä. Ensimmäisen kepin jälkeen tuli noin 20 metrin päässä uusi paljon pidempi keppi, jonka Pekka oli hajustanut kunnolla päästä päähän. Toivo ei sitä ilmaissut ja sen jälkeen hutiloi ja kun piti mennä risukosta läpi niin lähti etsimään kait parempaa paikkaa tai sitten meni jonkun toisen hajun perässä kuin Pekan, löysi kyllä jäljen toiselta puolelta, mutta lähti väärään suuntaan ja meni eteenpäin sen näköisenä, että jäljestäisi oikeasti. No mehän ei tiedetä lähtikö toiselle jäljelle vai mitä teki, koska alueella oli liikkunut paljon muitakin ja jälkimerkkejäkin löytyi.


Sen harhautumisen jälkeen, kun saatiin jälki uudelleen ylös niin Toivo kuulemma jäljesti askel askeleelta ja matkalla oli vaikeita kohtia. Kulmista selvisi hyvin ja kaikki loput kepit ilmaistiin tuomalla, lukuun ottamatta sitä toista kouluttavaa keppiä (oli siis myös 2. keppi), jonka kyllä ilmaisi seisahtumalla ja koskemalla keppiin, mutta ei suostunut sitä tuomaan. Ilmaisemisesta sai kuitenkin palkkaa.


Loppumatka jäljestä oli tosi haastava, käytännössä oltiin aikamoisessa risukossa, jolloin Pekka ei ollut edes niin sanotusti koskenut maata vaan liikkunut puiden päällä ja hienosti Toivo selvitti risukon, enemmän minulla oli siellä vaikeuksia liikkua.


Jälki oli siinä 800 - 900 metrin paikkeilla ja 6 keppiä + kaksi kouluttavaa keppiä. Kulmia oli useampi, mutta enää en määrää muista. Ne meni kaikki hyvin ja samoin tien ylitykset oli varmoja. Jana oli ihan huisin pitkä, kuulemma 3. luokan mittainen ja hyvin raskas minulle ja Toivolle, koska Toivo otti kahteen kertaan väärän jäljen ja lopulta aika lähellä janan loppupäätä oikean jäljen, mutta väärään suuntaan eli takajäljen, joten jouduin kääntämään Toivon ja kerran Toivo koipeakin nosti janalla. Tästä huolimatta noista vääristä jäljistä ei olisi kisoissa mennyt pisteitä ja pisteet olisi karisseet siitä jalan nostosta ja takajäljestä. Hyvä harjoitusosuus myös minulle, ei tule niin helposti janalla paniikkia ja hyvin tuli todettua miksi Pekka kehotti tietyn ikäistä jälkeä ajamaan.


Mehän nimenomaan treenataan kisajälkeä, emme pelastuskoirajälkeä, jossa ajatus on hieman toisenlainen. Kisoissa en halua koiran nostavan kolmosluokassa tunnin ikäistä jälkeä vaan sen kahden tunnin ikäisen jäljen, loogista sanoisin !


Keskusteltiin muutenkin paljon jäljestämisestä ja koiran kouluttamisesta. Tullaan varmaan, jossain vaiheessa pyytämään uusi sessio, ehkä keväällä !
 
SYYSLOMALLA TREENIÄ

 
Ojangossa Mariannen kanssa tokoa 21.09.2018
 
  • Kiertonoutohässäkkä 
  • Tyhjään lähetys ja ruutu
Menikin sitten kunnolla jumppaamiseksi. Toivo jää selvästi tyhjään lähetyksessä kiinni palkkaan ja itse ruutuun lähteminen on sitten hankalaa, mutta eiköhän se siitä selvene toistojen jälkeen, kun niitä tarpeeksi tulee.
 
Tuusulan hallilla Heidin kanssa tokoa 21.09.2018

TOIVO
  • Ohjattu nouto
  • Tyhjään lähetys ja Ruutu / Heidi vei lelun, välillä heitetään lelu, välillä se on valmiina ja välillä siellä ei ole mitään / ruutuun meno alkaa hahmottua, mutta yhä siirryn itse linjalle lähettämään
  • Tunnistusnouto / oho, toi ensin väärän, joten lähetin uudelleen ja sieltä tuli oikea
  • Paikallaolot EVL / Riemun kanssa paikkis, ei mitään ihmeempää, tähän pitää saada ensmmän koirakkoja ja liikkuria mukaan, jotta edistytään
Toivo oli kaiken kaikkiaan vähän hankala, siis ei treenatessa vaan Riemun treenien aikana. Se alkaa kiihtyä odottaessaan seinässä jo Riemustakin niin paljon, että alkaa huutaa ja haukkumaan. Pitäisi ottaa kevythäkki mukaan ja viedä se toiseen tilaan, kun ei viitsisi rampata portaita alas ja autolle. Tarmo oli tällä kertaa kotona.

Mäntsälä kisaharkka EVL 23.09.2018 (Heinillä, toimin itse muille liikkurina alo, avo)


Toivo omasta mielestäni ei yltänyt yhtään omalle tasolle, mutta "katsojat" taas tykkäsivät sen niin aktiivisesta tekemisestä. No joo, Toivo olisi pystynyt kyllä parempaan tälläkin osaamisella.
  • Z:ta = tämä meni hyvin
  • Seuraaminen = edisti ja ei ollut ihan kuulolla
  • Luoksetulo = normi Toivoa, voisi olla nopeampi seisominen
  • Kiertonoutohässäkkä = ihan ihme kuvioita, lähti merkille kiertäen vasemman kapulan ja teki sitä useamman kertaa, ei aikaisemmin ole esiintynyt. Matkalla merkille muutenkin niitä kapuloita katseli, otin kierron kautta eteen
  • Tyhjään lähetys ja ruutu = ensin vietiin pallo, en ihan tyytyväinen ollut suoruuteen ja sitten alkoi kohdistamaan linjan puolessa välissä olevaan tiileen
  • Ohjattu nouto => en muista enää miten tämä meni
  • Tunnistusnouto => toi ensin väärän, lähetin hakemaan uudelleen ja sieltä nousi oikea kapula
  • Kauko-ohjaus = en halunnut tehdä, ei olla treenattu
  • Paikallaolo evl => levoton, tsiikaili tyttöjä taas sillä silmällä ja jouduin hieman puuttumaan
Muuten päivä olikin sitten tosi mukava, jutustelua ihmisten kanssa, treenaamista ja kahvittelua ja Tarmokin pääsi leikkimään kentälle ja tekemään jotain pientä treeniä.

Sahaajankadulla Mervin kanssa treenaamassa 02.10.2018

  • Ohjattu nouto / nyt alkaa merkille meno onnistua, kun kapulatkin joku vie, vähän on tässä häirinnyt Toivoa se, että se viejä en ole minä itse / keskikapulaa ei nyt yrittänyt ottaa, katseli kyllä ja mietti, mutta haki oikeaa / itse tein virheen, kun Toivo oli menossa oikealle kapulalle ja siinä matkalla vilkaisi keskikapulaa niin meinasin huutaa seis, mutta tajusin samalla, ettei ole sinne menossa niin pelkkä henkäys sai Toivon pysähtymään
  • Luoksetulo / seisomiseen teen juoksupyrähdyksen eteen pysäytys käskyn kera, jotta tajuaa pysähtyä, kyllähän siitä ennakointia tulee ja epävarmuutta, mutta jollain on saatava Toivo reagoimaan käskyyn heti 
  • Tunnistusnouto, kisamainen / nyt oli oikein hyvä
  • Tyhjään lähetys ja ruutu / Mervi kävi näyttämässä paikkaa tai jätti pallon noin 20 - 25 metrin päähän / täytyy olla tosi tarkka, että menee suoraa ja ei tee banaania, alkoi tietty heti ennakoimaan noin 9 metrissä pysäytystä, mutta lähetin vaan lelulle asti  / alkaa vähän jo hahmottaa sinne ruutuun menoa / Mervi ehdotti, että käyttäisin eteenmenon käskyä, kun se sen osaa, mutta en halua yhdistää näitä kahta liikettä, vaikka periaate onkin kummassakin, että mennään eteenpäin, kunnes toisin käsketään 
Riihimäellä Jennin koulutuksessa Heidin kanssa ja jäljellä Nurmijärvellä 06.10.2018

  • Ilmoittautuminen ja paikallaolo / asenne oli toivolla hyvä, mutta saatiin sapiskaa siitä, kun kummankin koiran asento lähestyttäessä oli vino, jep jep / olin piilossa hallin wc:ssä, josta näin hyvin Toivon ovenraosta. Ihan alkuun vähän levoton, mutta sitten se rauhoittui todella hienosti. Heidi ja Riemu teki seuraamista siinä Toivon maatessa ja yritin oven raosta sitäkin vähän seurata. Tekivät ainakin ns. neliötä niin, että pysähdys tapahtui aina heti käännöksessä vasemmalle.
Suurin osa ajasta meni sitten keskustellessa ihan istujaltaan takapäänkäytön tehostamisesta kummallakin meidän koiralla. Käytiin läpi mitä ollaan tehty ja mitä aletaan nyt harjoittelemaan. Lisäksi Toivon mielentilasta käytiin keskustelua (ja tietty Tarmon), kuinka olisi hyvä, jos pystyisin sitä säätelemään tyyliin vietti tappiin - rauhoittumaan - vietti tappiin !

Ihan häiriössä, vaikka muut koirani siinä pörräisi ympärillä. Tietysti aloitetaan tämä kotona ensin ja Toivo saisi ihan vaipua siihen tilaan, että nukahtaa. Parasta olisi, kun ihan nukahtaisi ja saisi herätellä.

Varmaankin, kun sanon tämän ääneen, että harjoitellaan rauhoittumista niin, joku ymmärtää sen niin, että Toivo ei osaisi rauhoittua normaalisti, mutta kyllä se kotona makaa ja nukkuu rennosti, mutta nyt tavoitteena olisi siis säädellä sen mielentilaa niin, että siitä olisi hyötyä treeni- ja kisatilanteessa tai no miksei myös arjessa.

Sitten treenattiin sitä takapäänkäyttöä ja Toivo rukka ei pystynyt keskittymään kunnolla. Aloitettiin puomilla sivusuuntaista liikettä ja Toivo ei ymmärtänyt millään, että sen olisi pitänyt tassutella etutassuilla puomilla vaan yritti tehdä hienoja kieppejä sivulle tai edessä, tasapainoilla puomilla eli yritti tarjota puomille menoa (aivan loogista, maassa olevalla puomin osalla ollaan treenattu agilityä) ja lopulta hermostui minuun totaalisesti ja haukkui.

Tehtiin myös näitä takapäänkäyttö treenejä muutenkin, mutta Toivo toisella silmällä katseli mitä Riemu tekee ja välillä, kun turhautui niin lähti vähän sivuun kaula pitkällä. Jenni sanoi, että voisin siihen puuttua vähän voimakkaamminkin !

Meidän siis jatkossa tulee välillä treenata niin, että tehdään esim. ensin yksilötreenit kummallekin avustaen toisiamme ja sitten vierekkäin yhdessä. Jännä miten Toivo oli tuollainen, kun se on kuitenkin tottunut treenaamaan kentällä muiden läsnä ollessa ja pystyy keskittymään oikein hyvin. Mutta tämä kyseinen harjoitus oli sille tosi vaikea ja varsinkin, kun palkkana ei ollut lelua ja se ei oikein ymmärtänyt mitä sen olisi pitänyt tehdä.


********

Iltapäivällä kotimatkalla käytiin vielä tekemässä esineitä ja jälkeä Nurmijärvellä. Heidi talloi Toivolle noin 600 metrin pituisen jäljen ja minä Riemulle sellaisen melkein alokasluokan jäljen.

TOIVON ESINERUUTU

Tallattiin ihan kapea kaistale noin (ehkä 2 m x 50 m) vain ja Toivo sai nähdä, kun Heidi vei esineet. Esineitä laitettiin neljä kappaletta peräkkäin noin 10 - 15 metrin välein ja viimeisellä Heidi hetsasi vähän enemmän. Sitten lähetin Toivon hakemaan, haki sen kauimmaisen ensin, sitten tokan, sitten kolmannen ja ensimmäisen vikana. Motivaatio pysyi hyvin yllä ja pari kertaa meni yli ruudun, mutta palasi heti alueelle.

TOIVON JÄLKI

  • Jana vasemmalle / noin 50 metriä / lähti hyvin, mutta lähti väärälle jäljelle, joten pyysin takaisin ja ohjasin eteenpäin / vaati useamman ohjauksen ennen kuin nosti oikean jäljen takajäljen kautta kylläkin.
  • Keppejä 6/6 ja harjoituskeppejä 1/2, harjoituskepeistä tällä kertaa nousi ensimmäinen, mutta toisen ylitti, kovin oli sen ensimmäisenkin kanssa sitä mieltä, että mikä kompa tämä oikein on, että ottaako vai ei, ilmaisi sen kuitenkin niin, että ehdin paikalle ja vahvistin, että se on ihan tarkoitus ilmaista
  • Tällä kertaa pysyi jäljellä hyvin, kulmat meni hyvin ja jäljesti erinomaisesti, mutta yksi kauneusvirhe siellä oli, meinaan se pissailu kesken työn ja kahteen otteeseen kesken jäljestämisen kävi isommallakin hädällä (häh täh, ei aikaisemmin ikinä, mutta ehkä tähän vaikutti, että meillä on ruokamerkin vaihto meneillään ja olisi pitänyt käyttää ennen jälkeä tarpeilla)
Mutta kaiken kaikkiaan Toivo kyllä hoiti itse jäljestämisen todella hienosti ja viimeinen kulma oli ihan mahtava. Kisamittaiset kepit nousi hyvin, mutta harjoituskepeillä on selvästi kovin hämillään.













 
 
 
 
 
 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti