perjantai 31. lokakuuta 2008

31.10.2008 tottista Kirkkonummella


Tänään harjoiteltiin tottista Kirkkonummella Suskin johdolla. Hain töiden jälkeen Katin koirineen Viikistä ja näimme Marjaanan ja Samun sitten Kirkkonummella. Treenipaikkana meillä tälläkertaa oli iso hiekkakenttä, joka oli valaistu. Itselläni matkassa oli vain Rommi poika.


Pablon olin aamulla vienyt isälle päivähoitoon, mutta lopulta se sai sitten jäädä vielä yöksikin. Pabloa tuskin haittaa, viihtyy ilmeisesti erinomaisesti. Oli meinaan aika tohkeissaan päästessään isälle. Piti aamulla aikamoisen juttutuokion isälle, rappu vaan raikui, kun herralla oli asiaa.


Jotenkin tuntui, että olimme koko porukka menneet takapakkia, paitsi Marjaana Jemman kanssa. Ei treenit mielestäni nyt näin huonosti ole mennyt, mutta tuntui kyllä, että olin täysin kädetön. Miten helkkarissa en saa koiraa edes suoraan sivulle kunnolla. Seuraaminen oli ihan kamalaa tai oikeastaan emme edes päässeet metriä edes eteenpäin. No lopulta päädyttiin harjoittelemaan kontaktin pitämistä namiavusteisesti liikkeelle lähdössä. Syyskuun alussa seuraaminen oli niin mahtavaa ja nyt ollaan taas tässä jamassa, huh hu !



  • Sivulletuloharjoitukset erikseen, seuraamista harjoitellessa koira istumaan ja siirry itse koiran vierelle oikeaan kohtaan / tee koiralle tilaa, vasen käsi siis hieman irti kehosta
  • Ensin lähdin liikkeelle vain askeleen ja namppa heti, nami kädessä valmiina ja käsi ylhäällä / en hitto soikoon osaa antaa namia, tökkäsen sen suoraan kuonoon, kuulemma tuntuu ikävältä / EN SAA KÄÄNTYÄ ROMMIN ETEEN PALKKAAMAAN, VÄISTÄÄ

  • Nami tulee ylhäältä päin, namit esim. ylätaskusta tai suusta / kontakti
  • Laskettiin hieman kättäni alemmas, siitä sitten palkka hieman kättä laskien alas ( ehkä vyötärön ja olkapään keskivälillä), josta koira voi ottaa sen, ei kuitenkaan niin, että joutuu hyppimään ja tavoittelemaan / tyhmä ei osaa, tarvii kuvallisen käyttöohjeen, auts !
  • Nami suuhun (siis ohjaajan), näytä tyhjä käsi koiralle / liikkeelle ja palkka ennenkuin kontakti katoaa / PALJON PALKKAA LÄHDÖSTÄ, ALKU TÄRKEÄ
  • Muista kehu "hyvä poika", "tzip" ja sen jälkeen käsi liikkuu antamaan palkan

  • Jäävät liikkeet, valmistelevat viritys merkit / vaatii paljon toistoja / Istuminen = voisi olla mielestäni nopeampi / Maahanmeno = tänään vain muutama onnistuminen, yllättävän hidas / Seisominen = pari huonoa, mutta sen jälkeen muutama ihan kunnollinen

  • Haukuttaminen / Ei saalilla, mutta voin kuitenkin vahvistaa liikkumalla hieman taaksepäin, kallistamalla yläruumista, pientä liikettä, aivan kuin "pelästyisin" / ei tarvitse välittää, vaikka haukkuukin ennenkuin pyydän / tavoite saada koira vähän haastamaan / ei saa kuitenkaan hyppiä vasten / PALKKA LENTÄÄ TAAKSE, olkapään yli tai alakautta taakse


Muuta käsky "hauku, hauku" => "sano, sano"


Tästä voin suoraan komentaa seuraamaan (ei vielä sivulletulo harjoituksia) tai käyttää haukuttamista kun kontakti katoaa.



  • Seuraamisen tiivistys / haukuta koiraa /  ota siitä suoraan seuraamaan /  tee isoa ympyrää oikealle, kaarra oikealle voimakkaasti / samalla voit tukea koiraa puhumalla, kehu / ota ns. koira mukaan / kun kontakti ja paikka hyvä, käänny kävelemään suoraan / palkkaa nopeasti alkuun suoralla / palkka tulee aina vain suoralla, ei koskaan ympyrällä / Heitä palkka klo 10:n (vai taakse, kysyttävä Suskilta, heitin harj. klo 9 - 10)


Rommin vire selvästi nousi haukuttamisen johdosta, varsinkin jäävissä liikkeissä näkyi, että oli hyvässä vireessä ja samoin tuon oikealle tehdyn seuraamisen tiivistysharjoituksen aikana. Onnistuin kuitenkin muutaman kerran siinä epäonnistumaan, minulla tuntuu olevan liian kiire kokoajan ja kun käännyn liikkumaan suoralle vauhti vaan kiihtyy. Lopulta saatiin kuitenkin yksi nappisuoritus ja juostiin pallon kanssa lujaa autolle.


Namipalkka tässä ei varmaankaan toimi. No toki Rommi namillekkin haukkuisi, mutta haukkumisen palkan haluan olevan pallon. Rommin työskentely onkin nyt suurelta osin kiinni tuosta viretilan säätelystä, seuraaminen on kuulemma hyvää silloin kun se toimi, joten nyt täytyy oppia käsittelemään sitä. Suskin mukaan minulla on hyvä koira, jonka hermorakenne on kunnossa ja siitä kyllä saadaan näyttäävää tottista aikanaan (kunhan minä opin jotain ;o), näin omin sanoin).


Hihiiii, Rommilla hermorakenne kunnossa, kylläpä tuntui hyvältä, vaikka onhan sillä ongelmansa nyt ja menneisyydessä. Ihan hyvä koira se on, ohjaajan (siis minun) vaan täytyy oppia sitä käsittelemään, omat omituisuutsensa sillä tietysti on ja helppohan se ei ole, mutta on sillä jotkut palikat ihan kohdallaan ja kokoajan paranee, vaikka välillä luultiin, ettei sen kaksi hernettä siellä päässä kohtaa koskaan. En kuitenkaan koskaan ole oikeasti menettänyt uskoani sen kanssa ja työtä se vaatii. Musta on ollut ihana seurata kuinka sen nyt viimeisen puolen vuoden aikana on alkanut avautua, ennen ei pitänyt yhtään vieraista ihmisistä, mutta nyt se on jo muutaman tutun kanssa tehnyt lähempää tuttavuutta ihan omasta aloitteesta ja tänäänkin Suskia kohtaan näyttänyt yllättävää rentoutta, vaikka Suski sitä tänään haukuttikin mulle malliksi.


Sitten yleiset asiat treenaamisesta:



  • Luoksetulon eteentulo = lyhyt matka, apuohjaaja pitää koiraa pannasta ja ohjaaja etenee kauemmas / ohjaaja ohjaa koiran eteen pitämällä alkuun käsiä hieman kropan edessä vyötärön alapuolella ja vetää kädet alkuun rintaa kohden, josta laskee kädet sitten alaspäin koiran kuono tasolle sinne lähemmäs napaa, koira ei tavoittele namia liian ylähäältä, kun ohjaaja laskee kädet alaspäin
  • Kun tehdään toisto, apuohjaaja ottaa koiran ja jää siihen paikkaan, ohjaaja menee taaksepäin taas ja otetaan edellisen toisto
  • Pennulla tehdään vähän samalla tavoin / apuohjaaja pitää koiraa, ohjaaja poistuu samalla kutsuen pentua, pysähtyy ja kutsuu koiraa / välittömästi hieman kyykistyy ja laittaa kädet eteenpäin ohjaamaan pennun oikealle paikalle, ensin hieman yllöspäin ja siitä sitten laskee alaspäin
  • Sivulletulo pennulla / ohjaa mieluiten vasemmalla kädellä, ota alkujaan jo ryhdikäs asento ja katso eteesi ja sieltä sitten välillä katsot koiraan ja kehut / tämä sen vuoksi, että pentu tottuu siihen, että ohjaaja on "kisamaisessa" asennossa jo alkujaan, eikä kumartele koiraa kohden
  • Koira palkataan ylhäältä päin  
  • Opetetaan koira käyttämään takapäätä, kelloharjoitus / käännytään paikoillaan, tyypillinen virhe on, että ohjaaja ottaa askeleen / jos koira ei mene oikeaan asentoon, korjataan kädellä nopealla liikkeellä, ei ns. nosteta paikalleen, korjaamisesta ei saa koskaan palkka vain silloin kuin tekee oikein
  • Täyskäännös, harjoitellaan käyttämällä avuksi tuota kelloharjoitusta eli tehdään muutama kerta täyskäännös tuolla kelloharjoituksella ja sen jälkeen normaali täyskäännös, jos koira heittää kunnolla takapäätä, välittömästi kunnon kehu ja palkka   
  • Seuraaminen neliöllä / kunnon neliö, 1 - 3 käännöksessä tehdään kelloharjoitus ja neljännellä tuleekin normaalikäännös, jos onnistuu hyvin niin, välittömästi kunnon kehu ja palkka   

Muiden ohjeita, jotka vielä muistan:


Miska


- Palkataan esim. vyötärölinjan kautta (napalinja) tai ylhäältä, ei koske meidän kaikkien koiria
- Palkataan kääntymällä eteen, kun käännytään vältetään palkkaamasta eteenpäin
- Käsky "seuraa", odotetaan, että on hiljaa, ei muuten kommentoida mitenkään
- Palkataan välillä sivulla tarkkaavaisuudesta
- Kontaktin puuttumiseen voidaan käyttää nyppäämistä
- Kehu käännösten jälkeen (siis jos on hyvä)
- Edistämiseen käytetään kääntymistä vasemmalle tai opetetaan koira käyttämään takapäätä
- Kun koira osaa käyttää takapäätä, voidaan vasem. kääntymisen sijaan käyttää kelloharjoitusta


Geena


- Palkataan klo 9.00 / ei pyöritä oikealle tai heitetä patukka oikealle
- Terävät käännökset
- Palkataan yhdellä kertaa joko vain namilla tai patukalla
- Kehu käännösten jälkeen
- Takapääharjoitus (kelloharjoitus)
- Ohjaajalta karsittava ylimääräinen turha liikkuminen, koira korjaa, ei ohjaaja
- Ohjaaja ei saa palkkauksessa lähteä liikkumaan oikealle
- Sivulletulot erikseen, seuraamisharjoituksissa ohjaaja laittaa koiran istumaan ja siirtyy koiran viereen

Jemma


- Pidennä seuraamista
- Takapääharjoitus (kelloharjoitus)
- Ohjaaja palkkaa liik.istumisen vasta kun koiran etujalat kunnolla maassa


Leego


- Ilmoittautuminen namiavusteisesti
- Älä nyi hihnasta / ole kuitenkin jämäkkä
- Muista kehua kun tekee oikein, myös kun saat rauhoittumaan sivulle
- Jäävissä liikkeissä käden ja koiran kuonon välille about 10 - 20 cm / liiku oikealle ympyrää
- Maahanmenossa kädenliike kohdistuu koiran rintaa kohden, tiputa nami jalkojen väliin
- Seisominen / pidä käsi oikealla korkeudella
- Luoksetulossa ohjaa kädellä namiavusteisesti tulemaan oikeaan paikkaan


Seuraavalla kerralla mun täytyy muistaa kysyä Suskilta seuraavaa asiaa:


- Täyskäännös kiepsahtamalla takaa / siihen vauhtia


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti